Siirry sisältöön

Haaga-Helian saavutettavuussuunnitelma 2025–2026

Julkaisuvuosi: 2024
|
Haaga-Helia

Johdanto ja tavoitteet

Haaga-Heliassa saavutettavuuden päivittäinen edistäminen on koko korkeakouluyhteisön yhteinen asia. Saavutettavuudella tarkoitamme sitä, että kenenkään henkilökohtaiset ominaisuudet tai elämäntilanne ei estä häntä toteuttamasta potentiaaliaan työssä ja opinnoissa.

Tämän korkeakoulun saavutettavuussuunnitelman tarkoitus on esittää tavoitteet ja linjaukset, joilla Haaga-Heliassa edistetään moninaisuutta, vahvistetaan etenkin vähemmistöryhmien osallisuutta sekä ohjataan kaikenlaisen häirinnän ja syrjinnän ehkäisemiseen ja poistamiseen korkeakouluyhteisössä. Saavutettavuussuunnitelma otetaan osaksi Haaga-Helian laatujärjestelmää.

Saavutettavuussuunnitelma on jaoteltu opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa OHO!-hankkeessa kehitetyn saavutettavuuskriteeristön (2019) mukaisesti seuraaviin kahdeksaan osa-alueeseen:

  • arvot, asenteet ja toimintakulttuuri
  • johtaminen
  • fyysinen ympäristö
  • digitaalinen saavutettavuus
  • opetus ja oppiminen
  • tuki ja ohjaus
  • viestintä
  • opiskelijavalinnat

Saavutettavuussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet vuosille 2025–26 on myös jaoteltu näihin kahdeksaan osa-alueeseen. Nykytilan kuvaus perustuu saavutettavuuskriteeristön pohjalta tehtyyn itsearviointiin. Siinä on kartoitettu Haaga-Helian toiminnan saavutettavuuteen, esteettömyyteen, osallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Valmistelutyötä on tehty eri alueiden vastuuhenkilöiden ja asiantuntijoiden yhteistyönä opiskelijat mukaan lukien. Saavutettavuussuunnitelmaa kehitetään ja saavutettavuutta edistetään laajasti korkeakouluyhteisöä osallistaen. Saavutettavuus yhdistyy kaikkeen Haaga-Helian toimintaan, strategiaan, arvoihin ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitteluun.

Haaga-Helian saavutettavuutta arvioidaan kokonaisvaltaisesti vähintään neljän vuoden välein saavutettavuuskriteeristön kaikkien kahdeksan osa-alueen osalta. Arvioinnissa huomioidaan asiat, jotka ovat jo hyvällä tasolla, asiat, jotka ovat kehittyneet parempaan suuntaan sekä asiat, joita pitää erityisen aktiivisesti kehittää eteenpäin. Mikäli arvioinnissa tunnistetaan riittämättömälle tasolle jääneitä kriteerejä, niiden osalta arviointi tehdään uudelleen jo vuoden kuluttua.

Arvot, asenteet ja toimintakulttuuri

Nykytila hyvällä tasolla

Viisi tärkeää arvoa ohjaavat kaikkea toimintaamme: rohkeus, vastuullisuus, yhdessä tekeminen, avoimuus ja arvostus. Saavutettavuus sisältyy arvoihin kiinteästi ja monesta näkökulmasta, esimerkiksi: Kohtelemme kaikkia oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti. Autamme toisiamme onnistumaan. Kuuntelemme erilaisia näkemyksiä ja opimme muilta. Toimimme niin, että kaikki tuntevat olevansa tasavertaisia osallisia korkeakouluyhteisössämme.

Vaikutamme aktiivisesti siihen, että yhteisön kaikkien jäsenten moninaisuus tunnistetaan ja nähdään voimavarana. Haluamme edistää ajattelun, tiedon ja ilmaisun vapautta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusperiaatteita kunnioittaen. Korkeakouluyhteisössämme jokaisen velvollisuutena on omasta ja toisten turvallisuudesta huolehtiminen, omalta osaltaan hyvän ilmapiirin ja tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden edistäminen sekä ohjeiden ja yhteisten käytänteiden mukaan toimiminen.

Korkeakouluyhteisömme hyvinvointi on strategiamme perusta ja mahdollistaja. Ennakoiva työkykyjohtaminen sekä työympäristön ja työskentelyolojen toimivuuden varmistaminen peilautuvat ohjelmiimme, toimintamalleihimme sekä tavoitteina ja toimenpiteinä vuosisuunnitelmiimme. Toimintakulttuurissamme fokusoimme erityisesti hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet tukevat osaltaan saavutettavuutta kampuksillamme ja korkeakouluyhteisössämme. Suunnitelman tavoitteiden toteuma on työsuojelutoimikunnan ja opiskeluhyvinvointityöryhmän kokouksissa toistuvana teemana. Lisäksi opiskelijakunta Helgan toiminnanjohtaja vahvistaa työsuojelutoimikunnan moniäänistä dialogia.

Seuraamme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta myös henkilöstötutkimuksessa, jonka toteutamme pääsääntöisesti joka toinen vuosi. Vuoden 2023 tutkimuksen mukaan henkilöstö koki, että kohtelemme miehiä ja naisia tasa-arvoisesti. Tulosten mukaan voisimme toimia avoimemmin. Tulosten pohjalta johtoryhmä vahvisti vaalittaviksi vahvuuksiksi motivoivan työn ja hyvän lähijohtamisen ja kehittämiskohteiksi puolestaan osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamisen.

Strategiamme ja arvomme perustuvat vahvasti yhdessä tekemiseen. Tavoittelemme yhä yhteisöllisempää ja tuloksellisempaa toimintakulttuuria, josta esimerkkejä ovat osallistava strategiaprosessi ja Fiksummin yhdessä -teema, joka kokosi haagahelialaiset yhteisten tavoitteiden ja kehittämisen äärelle vuonna 2024.

Saavuttaaksemme tavoitteemme, haagahelialaisten välillä käydään jatkuvaa vuoropuhelua. Mahdollisuus osallistua yhteiseen toiminnan kehittämiseen, hyvä vuorovaikutus, avoin ja rakentava palaute- ja keskustelukulttuuri sekä avoin tiedotus ovat toimivan, hyvinvoivan ja uudistuvan ja yhdessä uusiutuvan yhteisömme peruspilareita.

Otamme saavutettavuuden huomioon kaikessa toiminnassamme, vaikka emme välttämättä ole käyttäneet siitä juuri tätä termiä. Tarjoamme joustavia mahdollisuuksia töiden järjestelyyn ja osa-aikaiseen työhön, mikä tukee saavutettavuutta erilaisissa elämäntilanteissa. Myös työkykyhaasteiden tueksi voidaan tarvittaessa tehdä tapauskohtaisia erityisjärjestelyjä, yhdessä keskustellen.

1. kehittämistavoite ja toimenpide

Saavutettavuutta tarkastellaan säännöllisesti korkeakouluyhteisön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman seurannan yhteydessä opiskeluhyvinvointityöryhmässä ja työsuojelutoimikunnassa.

Lisäämme saavutettavuuden seurannan agendalle opiskeluhyvinvointityöryhmään ja työsuojelutoimikunnan jokaiseen kokoukseen.

2. kehittämistavoite ja toimenpide

Henkilöstön työhyvinvoinnista ja työkyvystä käydään jatkuvaa dialogia myös ulkoista arviointia hyödyntäen.

Kehitämme toimintaamme Hyvän mielen työpaikka® -tunnustus tukenamme eli tavoitteemme on edelleen edistää mielenterveyttä sekä sen suunnitelmallista ja pitkäjänteistä tukea ja kehittämistä.

Vastuualue: Johto, Turvallisuus ja vastuullisuus, Henkilöstö ja kulttuuri

Johtaminen

Nykytila hyvällä tasolla

Korkeakoulun johto on sitoutunut edistämään saavutettavuutta. Johdettavan korkeakouluyhteisön muodostavat opiskelijat ja henkilöstö. Päätöksenteko- ja luottamuselimiä ovat omistajat, ammattikorkeakoulun hallitus, johtoryhmä, kollegio, tutkintolautakunta, yhteistoimintaneuvottelukunta sekä työsuojelutoimikunta. Näillä ja kaikilla muilla Haaga-Heliaa ohjaavilla ja kehittävillä toimijoilla on selkeä oma rooli korkeakoulun toiminnassa. Kehittämisvastuuta kuuluu myös foorumeille ja kehittämisryhmille. Kuvaukset rooleista löytyvät Intrasta.

Käytänteemme ja ohjeemme ovat läpinäkyviä ja avoimesti henkilöstön saatavilla. Toimintakäsikirjana toimiva Intra on julkaistu suomen ja englannin kielellä. Keskeisimpiä toimintaamme ohjaavia käytänteitämme ovat johtosääntö, tutkintosääntö ja henkilöstöasioiden hyväksymisvaltuudet. Työaikaa, paikkaa ja työn tekemistä linjaavat ohjeet ovat yhdessä käsiteltyjä ja saatavilla Intrassa.

Rekrytoimme vastuullisesti tasa-arvon ja yhdenvertaisen kohtelun huomioiden ja moninaisuutta arvostaen. Rekrytointiin osallistuu tarkoituksenmukainen rekrytointitiimi mukaan lukien HR-edustus yhdenvertaisten toimintamallien varmistamiseksi. Kerromme avoimesti arviointikriteereistämme ja rekrytointikäytännöistämme. Arvostamme jokaista hakijaa ja haluamme tarjota hyvän hakijakokemuksen. Kaikki rekrytointi-ilmoitukset julkaistaan avoimesti Intrassa ja rekrytoinnit perustuvat ennalta laadittuun henkilöstösuunnitelmaan.

Uusi henkilöstö perehdytetään tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyviin periaatteisiin ja käytäntöihin. Digitaalisesta saavutettavuudesta on ohjeistukset Intrassa ja järjestetään koulutuksia.

Otamme huomioon opiskelijoiden moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden, josta keskeinen esimerkki on Turvaamo eli turvallisen tilan toimintamalli.

1. kehittämistavoite ja toimenpide

Saavutettavuus on mukana arjen johtamisen käytänteissä.

Huomioimme saavutettavuuden henkilöstön osalta osana tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuden käytänteitä.

2. kehittämistavoite ja toimenpide

Uusi henkilöstö perehdytetään saavutettavuuteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden yhteydessä.

Uuden henkilön perehdytysmateriaali sisältää saavutettavuussuunnitelman keskeiset periaatteet.

Vastuualue: Johto, Esihenkilöstö, Henkilöstö ja kulttuuri

Fyysinen ympäristö

Nykytila hyvällä tasolla

Fyysisellä ympäristöllä tarkoitetaan korkeakoulumme rakennuksia, tiloja sekä piha- ja pysäköintialueita, joiden tulee olla saavutettavia kaikille käyttäjille. Fyysisellä saavutettavuudella tai esteettömyydellä tarkoitetaan yleisesti ottaen sitä, että henkilö, jonka on vaikea liikkua tai joka käyttää apuvälineitä liikkuessaan, pystyy kulkemaan tiloissa. Tilojen tulee olla soveltuvia myös muun muassa heikkonäköisille ja -kuuloisille.

Tilamme sijaitsevat viidessä eri toimipisteessä: Haagassa, Malmilla ja Pasilassa (Helsinki), Porvoossa sekä Vierumäellä. Tilat ovat Porvoon kampusta lukuun ottamatta vuokratiloja.

Fyysisen toimintaympäristömme nykytila on kaikilla kampuksilla korkeakoulujen saavutettavuuskriteeristön mukaisesti arvioiden hyvällä tasolla. Tiedot kampusten saavutettavuudesta ja esteettömyydestä löytyvät Haaga-Helian verkkosivuilta. Kampusten saavutettavuutta ja esteettömyyttä on arvioitu esteettömyyskartoituksin yhdessä ulkopuolisen yhteistyökumppanin kanssa. Kartoituksia tehdään jatkossakin.

Yhdeksi opiskelijoille ja henkilökunnalle tärkeäksi, yhteiseksi fyysiseksi tilaksi tunnistamme korkeakoulun kirjastot. Kirjastojen fyysisen ympäristön esteettömyys vaihtelee kampuksittain. Valtaosin kirjastojen tilat ovat esteettömiä. Osassa kirjastoja ovet aukeavat automaattisesti. Tiloihin pääsevät myös pyörätuolia käyttävät asiakkaat leveiden ovien ja hissien avulla. Kirjastoissa on erilaisia tiloja, joissa voi keskittyä työskentelyyn ilman häiriötekijöitä. Ääntä on pyritty vaientamaan muun muassa seinille ja kattoon asennetuilla akustiikkalevyillä ja kalustevalinnoilla.

Kirjaston käyttäjille on tarjolla korkeudeltaan säädettäviä pöytiä erilaisille työasemille ja osassa kirjastoja lainausautomaattien pöydät ovat korkeudeltaan säädettäviä. Kaikissa kirjastoissa on lukupaikkoja ja/tai tietokoneella varustettuja työpisteitä, jotka soveltuvat myös pyörätuolia käyttäville asiakkaille. Asiakkailla on mahdollisuus tilata painettuja aineistoja noudettavaksi haluamastaan 14 Haaga-Helian, Laurean tai Metropolian kampuskirjastosta, mikä helpottaa liikuntaesteisten asiointia. Avustajakoirien oleskelu kirjastoissa ja kampuksilla on sallittu.

Haaga-Helian turvallisuustyön tavoitteena on, että jokainen kampuksella työskentelevä, opiskeleva tai vieraileva henkilö tuntee olonsa turvalliseksi. Haaga-Helian järjestyssääntöjen tarkoituksena on edistää sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä korkeakouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyvyyttä. Henkilöstöllä ja opiskelijoilla on mahdollisuus tehdä turvallisuushavaintoilmoituksia. Ilmoitukset käsitellään ja niiden avulla myös kehitetään turvallisempaa työ- ja opiskeluympäristöä. Turvallisuuden perehdytyksen tueksi kaikille kampuksille on tehty turvallisuuskävelyvideot. Turvallisuuskävelyiden tarkoituksena on perehdyttää henkilökunta ja opiskelijat kampusten turvallisuusasioihin.

1. kehittämistavoite ja toimenpide

Fyysinen toimintaympäristö ulko- ja sisätiloineen sekä kalusteineen on nykyistäkin esteettömämpi ja saavutettavampi.

Teemme muutostoimenpiteitä esteettömyyskartoituksen suositusten mukaisesti.

2. kehittämistavoite ja toimenpide

Liikuntaesteisten henkilöiden turvallisuuden varmistaminen tiloista poistumistilanteissa.

Hankimme evakuointituolin Pasilan kampukselle.

Vastuualue: Turvallisuus ja vastuullisuus

Digitaalinen saavutettavuus

Nykytila hyvällä tasolla

Digitaaliset palvelut ja niiden saavutettavuus koostuvat monesta kerroksellisesta tekijästä: käytetystä teknologiasta, järjestelmäalustoista, sovelluskerroksen toteutuksesta (ratkaisuista) ja niiden jatkuvasta ylläpidosta sekä varsinaisesta digitaalisesta sisällöstä. Vastuut jakautuvat järjestelmien ylläpidossa useammalle toiminnolle ja sisältöjen tuotantoon osallistuu roolissaan lähes koko henkilöstömme. Digitaalisten palveluiden ja sisältöjen saavutettavuusvaatimusten täyttymisen seurantaan, ohjeistuksen laatimiseen sekä perehdytysten koordinointiin on perustettu saavutettavuustyöryhmä.

Tietohallinnon tekemissä järjestelmähankinnoissa on pääosin edellytetty saavutettavuutta jo useamman vuoden ajan. Saavutettavuusvaatimukset on huomioitu myös järjestelmien versiopäivityksissä ja ylläpidossa sekä sisällön tuotannossa.

Haaga-Helia.fi -sivusto ja Intra on uudistettu vuosien 2021–22 aikana saavutettavuusvaatimukset huomioiden. Verkkopalveluillemme on tehty saavutettavuustarkastukset ohjelmallisesti ja niillä on saavutettavuusselosteet. Saavutettavuusselosteilla on listattu havaitut puutteet ja annettu mahdollisuus ilmoittaa saavutettavuuspuutteista (palaute).

Julkaisujärjestelmämme tukevat saavutettavan sisällön tuottamista. Lisäksi olemme hankkineet työkaluja saavutettavuusvaatimusten toteuttamiseen kuten videoiden tekstitykseen. Tarjolla on myös tekstin lukuohjelmia ja niiden käyttöönottoon saa pyynnöstä henkilökohtaista tukea IT-helpdeskistä.

Digitaalisesta saavutettavuudesta on laadittu infopaketti ohjeistuksineen henkilöstölle ja opiskelijoille. Lisäksi siitä on järjestetty henkilöstölle koulutusta ja se huomioidaan uusien työntekijöiden perehdytyksessä. Digipedagogiikan asiantuntijat tarjoavat opetushenkilöstölle tukea digitaalisessa oppimisympäristössä olevien materiaalien sekä sähköisten tenttien saavutettavuuden kehittämisessä. Olemme määritelleet digitaalisen opetuksen laatukriteerit, joissa saavutettavuus on yhtenä kriteerinä. Lisäksi kirjasto tarjoaa opiskelijoille tarvittaessa saavutettavuusapua opinnäytetöihin liittyen.

1. kehittämistavoite ja toimenpide

Saavutettavuusvaatimukset sisältyvät relevantissa laajuudessa pakollisiin vaatimuksiin kaikissa IT-järjestelmien hankinnoissa ja ylläpidossa. Lisäksi myös maksuttomien verkkopalveluiden käyttöönotto ymmärretään ja käsitellään järjestelmähankintana.

Kehitämme hankintoja tukevia mallipohjia ja tarkastuslistoja ja koordinoimme ja keskitämme hankinnat nykyistä tehokkaammin.

2. kehittämistavoite ja toimenpide

Digitaalisten palveluiden saavutettavuutta seurataan ja kehitetään palvelun koko elinkaaren ajan.

Arvioimme verkkopalvelun saavutettavuuden aina, kun uusi verkkopalvelu julkaistaan ja kun olemassa olevaa verkkopalvelua uudistetaan. Pyrimme korjaamaan haaga-helia.fi-sivustolla havaitut puutteet sitä mukaa kuin niitä havaitaan. Digipedagogiikan asiantuntijat laatukatselmoivat jatkossa digitaalisessa oppimisympäristössä toteutettavat opintojaksot, missä yhtenä kriteerinä on aineistojen saavutettavuus.

Vastuualue: IT- ja tietohallintopalvelut, Viestintä ja markkinointi, AOKK, Kirjasto

Opetus ja oppiminen

Nykytila hyvällä tasolla

Saavutettavuus on huomioitu opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Haaga-Heliassa on useita erilaisia toteutusmuotoja, millä huomioidaan opiskelijoiden moninaisuus. Opetus on järjestetty siten, että opintojaksoista on tarjolla erilaisia toteutusmuotoja, joista opiskelija voi valita omaan elämäntilantilanteeseensa sopivimman sekä itselleen parhaiten sopivan tavan oppia. Lisäksi opiskelijalla on monenlaisia mahdollisuuksia osoittaa aiemmin hankittua tai työssä karttuvaa osaamistaan muun muassa näyttöjen ja opinnollistamisen (work & study -malli) avulla.

Tarjoamme opiskelijalle opiskelutaitoja kehittäviä opintoja osana henkilökohtaista opetussuunnitelmaa. Erityisopettajan palvelut ovat tarjolla tutkinto-opiskelijalle ja avoimen ammattikorkeakoulun polkuopiskelijalle koko opintojen ajan. Opiskelija saa tarvittaessa erityisopettajan suosituksen tarvitsemistaan yksilöllisistä opetusjärjestelyistä, niin opintojakson aikana kuin myös osaamisen osoittamiseen liittyen.

Pedagogiseen visioomme ja ohjausmalliimme sisältyy ajatus ohjaavasta ja opiskelijalähtöisestä työotteesta. Ammatillisen opettajakorkeakoulun asiantuntijat tarjoavat henkilöstölle jatkuvasti monipuolista tukea ja koulutusta uudenlaisten pedagogisten ratkaisujen kehittämiseen oppimisen tueksi. Opetushenkilöstö saa digipedagogiikan asiantuntijoilta tukea saavutettavan digitaalisen oppimisympäristön kehittämiseen. Käytössämme on saavutettavuustyökalupakki opintojaksojen oppimateriaalien ja pedagogisten ratkaisujen suunnittelua varten.

Arvioinnissa käytetään erilaisia arviointimenetelmiä, joita kehitetään ja muokataan jatkuvasti yhteisopettajuuden keinoin. Osaamistavoitteet ja arviointikriteerit esitellään opintojaksokuvauksessa ja opintojakson toteutussuunnitelmassa. Opiskelija saa palautetta oppimisestaan ja osaamisestaan.

Huomioimme tutkinto-opiskelijoiden yksilölliset tarpeet henkilökohtaista opetussuunnitelmaa (HOPS) laadittaessa. HOPSia päivitetään koko opiskeluajan säännöllisissä ohjauskeskusteluissa. Opetustarjontaa pyritään päivittämään suhteessa opiskelijoiden HOPSeissa tekemiin valintoihin.

Opiskelijan yksilölliset vahvuudet ja tuen tarpeet otetaan huomioon myös harjoittelun suunnittelussa ja toteutuksessa. Harjoittelun arvioinnissa käytetään tarvittaessa monipuolisia arviointimenetelmiä, kuten suullista raportointia.

Saavutettavuuden periaatteet koskevat myös Haaga-Helian kaupallisia täydennyskoulutuksia sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan puitteissa tehtäviä opintototeutuksia. Niissä otamme huomioon kunkin koulutuksen erityispiirteet ja kohderyhmät.

1. kehittämistavoite ja toimenpide

Tavoitteenamme (3AMK:n yhteinen tavoite) on tukea kansainvälisten opiskelijoiden osallistumista ja työllistymistä pääkaupunkiseudun työelämään ja verkostoihin.

Hyödynnämme Talent Boost -hanketta ja 3AMK-strategiarahoitusta.

2. kehittämistavoite ja toimenpide

Opetustarjontaa pyritään päivittämään paremmin opiskelijoiden HOPSissa tekemien valintojen pohjalta.

Huomioimme opiskelijoiden HOPSiin tekemät valinnat, toiveet ja tarpeet, mahdollisuuksien mukaan koulutussuunnittelussa. Myös opiskelijoita rohkaistaan päivittämään HOPSiaan aktiivisemmin.

3. kehittämistavoite ja toimenpide

Teemme saavutettavuustyökalupakkia tunnetummaksi opetushenkilöstölle.

Esittelemme Digipalveluiden tuottaman saavutettavuustyökalupakin Peda-aamupäivissä.

4. kehittämistavoite ja toimenpide

Tarjoamme avoimen tieteen ja tutkimuksen sitoumuksemme mukaisesti verkkosivuillamme avoimia oppimateriaaleja oppijoiden ja henkilökunnan vapaasti hyödynnettäväksi. Avoimet oppimateriaalit yhdistetään myös kansalliseen oppimateriaalikirjastoon (aoe.fi). Avatut oppimateriaalit täyttävät kansallisesti määritellyt laatukriteerit kuten saavutettavuuden, sisällön laadun ja käytettävyyden.

Luomme sivuston ja prosessin oppimateriaalien avaamiseksi.

Vastuualue: Opetus ja oppiminen

Tuki ja ohjaus

Nykytila erinomaisella tasolla

Opiskelija saa opintoihin ja hyvinvointiin liittyvää tukea ja ohjausta kaikissa tutkinto-opintojensa vaiheissa useiden asiantuntijoiden voimin. Opiskelijat tutustuvat orientointipäivillä ohjaus- ja neuvontapalvelujen laskeutumissivuun, josta voi siirtyä tutustumaan kuhunkin palveluun tarkemmin. Hyvinvointipalvelujen ja erityisopettajien yhteistyönä on tuotettu verkkosivuille esittelyvideo palveluiden konkretisoimiseksi. Palveluita tarjotaan suomeksi ja englanniksi joustavasti eri kellonaikoihin kampuksilla ja virtuaalisesti opiskelijoiden toiveet huomioiden. Jokaisella tutkinto-opiskelijalla on hänelle nimettynä tuttuna ja turvallisena lähikontaktina tutkinnon nimeämä opinto-ohjaaja ja AMK-tutkinnoissa lisäksi nimetty opintoneuvoja. Opiskelija tutustuu lähikontakteihinsa heti opinnot aloittaessaan. Aiemmin on kehitetty ja vuosina 2025–28 kehitetään 3AMK-yhteistyössä nimenomaisesti kansainvälisten opiskelijoiden integrointi- ja työllistämispalveluita OKM:n 3AMK-strategiarahoituksella. Avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijat saavat ohjausta ja neuvontaa opintojensa tueksi erikseen nimetyiltä opinto-ohjaajilta ja opintoneuvojilta.

Haaga-Helian ohjausmalli antaa reunaehdot opiskelijalle tarjottavaan opintojen ohjaukseen. Mallin opiskelijaversio on luettavissa opiskelijasivustolla ja uusi versio ladataan sinne vuoden 2024 aikana. Mallissa on huomioitu opetushenkilöstön keskeinen rooli opiskelijan opintojen ohjauksessa. Tarjoamme tutkinto-opiskelijalle laajasti neuvonta-, ohjaus- ja tukipalveluita. Toimijat tekevät moniammatillista yhteistyötä. Toimijoita ovat esimerkiksi opinto-ohjaaja, opintoneuvoja, osaamista ohjaava opettaja, erityisopettaja, urapalvelut, kansainvälisyyspalvelut, korkeakoulupappi, opintopsykologi, opintovalmentaja, opiskelijatutor, kirjasto- ja tietopalvelut, opinnäytetyön ohjaaja, työharjoittelukoordinaattori ja alumnitoiminnan asiantuntija. Lisäksi opiskelijat voivat valita osaksi opintojaan opiskelua ja uraa tukevia opintojaksoja laajasta Avaimet opiskeluun ja työelämään -opintokokonaisuuden tarjonnasta.

Opiskelija saa osaamisen tunnistamisen ohjausta opinto-ohjaajaltaan, opettajiltaan ja osaamista ohjaavilta opettajilta. Osaamisen tunnistamisen muodot ovat aiempien korkeakouluopintojen hyväksiluku, hankitun osaamisen näyttäminen ja tulevaisuudessa kertyvän osaamisen opinnollistaminen (work & study -malli).

Suomessa opiskelevien tutkinto-opiskelijoiden terveydenhuollon palvelut tarjoaa ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS). YTHS:n palveluista kerrotaan opiskelijoille osana opintoihin orientoitumista, Johdanto opiskeluun -opintojaksolla ja verkkosivuillamme. Korkeakoulun ja YTHS:n välillä on vakiintuneita yhteistyökäytänteitä, joilla pyritään varmistamaan palveluiden saavutettavuus opiskelijoille.

Urapalvelut palvelevat kaikkien kampusten ja tutkintojen opiskelijoita. Verkossa olevat palvelut ovat digitaalisesti saavutettavia ja kaikkien tutkinto-opiskelijoiden käytettävissä. Yksilöllistä uraneuvontaa tarjotaan opiskelijoille henkilökohtaisesti Pasilan kampuksella ja hybridinä kaikilla kampuksilla. Lisäksi urapalvelut vierailevat säännöllisesti muilla kampuksilla. Tapahtumia ja työpajoja järjestetään lähinnä Pasilassa, hybridimuotoisina ja verkossa. Orientaation ja ensimmäisen kuukauden aikana kaikilla ensimmäisen vuoden opiskelijoilla on mahdollisuus tavata uraohjaajat esittelytilaisuuksissa jokaisella kampuksella.

Opiskelijakunta Helga toimii kaikkien eri taustaisten tutkinto-opiskelijoiden tukena ja yhteisönä opintojen kaikissa eri vaiheissa. Helga panostaa toiminnassaan saavutettavan, yhdenvertaisen ja kaikki mukaan ottavan opiskelijakulttuurin ja toiminnan luomiseen. Helgan toimintaan kuuluu Asiantuntija-apu- ja häirintäyhdyshenkilötoiminta. Näiden kanavien kautta Helgaan voi olla yhteydessä erilaisissa opiskelijan kohtaamissa ongelmissa korkeakouluyhteisössä toimiessaan, oli kyse sitten viivästyneistä kurssiarvosanoista, epäasiallisesta kohtelusta tai kampuksen tilojen ongelmista. Helga kouluttaa myös jäsenistöään häirintäyhdyshenkilötoimintaan ja antaa Haaga-Helian muille opiskelijayhdistyksille eväitä toimintakulttuurin muuttamiseksi häirintävapaaksi.

Saavutettavuus otetaan huomioon kirjasto- ja tietopalveluiden toiminnan suunnittelussa ja ohjeistuksissa. Kirjastossa palvellaan kaikki asiakkaat aina yhdenvertaisesti ja kirjasto auttaa mielellään saavutettavuuteen liittyvissä kysymyksissä. Kirjastossa on nimetty saavutettavuudesta vastaavat henkilöt.

Kirjaston palveluissa otetaan huomioon opiskelijoiden yksilöllisiä tarpeita (esim. laina-aikojen pidennys ja erilaisten lukemisen apuvälineiden lainaus). Kirjaston palvelut ja digitaaliset aineistot ovat saavutettavissa etänä myös verkon välityksellä ajasta ja paikasta riippumatta, mikä vähentää fyysisten esteiden merkitystä niiden käytössä. Digitaalisia aineistoja voi käyttää myös erilaisilla saavutettavuutta lisäävillä sovelluksilla ja laitteilla kuten ruudunlukuohjelmilla ja kuuntelusovelluksilla.

Kirjaston verkkosivut ja -oppaat sekä kirjaston hakupalvelu HH Finna ovat saavutettavia. Kirjaston videotallenteet ovat tekstitettyjä ja sanallisesti kuvailtuja niin, että tieto on saatavilla käyttäjille, jotka eivät voi kuulla ääniä tai nähdä videoita. Lukemisesteisillä asiakkailla on mahdollisuus hyödyntää Celian maksutonta äänikirjapalvelua. Kirjastosta saa apua Celia-asiakkuuden solmimiseen. Kirjaston Erilaisten oppijoiden kirjasto -verkko-opas kertoo kirjaston saavutettavuuspalveluista.

Kansainvälisyyspalveluiden ohjeet opiskelija-, opettaja- ja henkilöstövaihdoista ovat verkkosivuillamme ja oppimisalustoillamme ja niissä on huomioitu digitaalinen saavutettavuus. Opiskelijat ja henkilöstö voivat saada palvelua kansainvälisten asioiden asiantuntijoilta monia kanavia käyttäen.

Tarvittavat orientaatio- ja infotilaisuudet tallennamme ja julkaisemme verkkoon saataville. Orientaatiot tarjotaan erilaiset oppijat huomioiden. Tarjoamme sekä vaihtoon saapuville että lähteville opiskelijoille kulttuurienvälisen valmennuksen opintojaksoja, joilla tuetaan opiskelijoita uuteen kulttuuriin ja kohdemaahan kotoutumisessa.

Mobility for All (MOB4ALL) -hankkeessa vuosina 2020–2023 loimme erityisoppijoihin liittyvän henkilöstökoulutuksen ja ohjeet erityisoppijoiden tukemiseksi heidän kansainvälistymispyrkimyksissään. Koulutuksessa annamme tietoa neljästä erityyppisestä rajoitteesta, joita opiskelijoilla esiintyy: 1) liikuntarajoitteet, 2) kuulo- ja näkörajoitteet, 3) neurologiset eroavaisuudet ja 4) oppimisvaikeudet. Ohjeissa määritetään näiden ryhmien tarvitsema lisätuki ja mukautetut palvelut sekä lähettävän että vastaanottavan korkeakoulun näkökulmasta.

Hankkeen mukaisesti olemme Kansainvälisyyspalveluissa varmistaneet, että kaikki opiskelijavaihtoja hoitavat kansainvälisyysasiantuntijat ovat suorittaneet MOB4ALL-verkkokoulutuksen ja perehtyneet ohjeisiin. Opiskelija- ja henkilöstövaihdon haku- ja tukiprosessit auttavat meitä tunnistamaan erityisoppijat, sekä antamaan heille kohdennetumpaa, yksilöityä palvelua. Erityiset verkkosivut on luotu tukemaan erityistarpeisia saapuvia opiskelijoita ja henkilöstövieraita.

Henkilöstöä rekrytoidessa varmistamme, että haku mahdollistaa monimuotoisen hakijajoukon. Julkaisemme Kansainvälisyyspalveluiden työpaikkailmoitukset aina myös englanniksi. Kirjaamme hakuilmoitukseen, että toivomme erityisesti hakemuksia hakijoilta, jotka kuuluvat johonkin vähemmistöryhmään tai joiden suomen kielen taito on vielä vasta kehittymässä. Uskomme, että moninainen tiimi on luovempi ja parempi muun muassa ongelmanratkaisussa.

1. kehittämistavoite ja toimenpide

Kehitämme ja toteutamme monipuolisia, erilaiset opiskelijat huomioon ottavia toimenpiteitä opiskelijoiden tueksi.

Ohjauspalveluissa kansainvälisten opiskelijoiden integrointi- ja työllistymistoimenpiteet. Turvaamossa nopeat sovittelupalvelut häirinnän ja epäasiallisen kohtelun tilanteissa. Laatupalvelujen kanssa täysin uudistetun hyvinvointikyselyn käyttöönotto. Opiskelijan pääsyn varmistaminen kohtuullisessa ajassa erityisopettajan ohjaukseen, tukimateriaaleihin ja yksilöllisten järjestelyjen piiriin. Erityisopettajilta koulutusta opetushenkilöstölle inklusiivisen korkeakoulun teemoista. Osaamisen tunnistamisessa näyttöjen ja opinnollistamisen mahdollisuuksien kehittäminen työuralla oleville opiskelijoille. Urheilijoiden kaksoisuraohjauksen kehittäminen tavoitteena mahdollistaa aktiivisen harjoittelun ja urheilu-uran yhdistäminen opiskeluun. Uraohjauspalveluissa toiminnan kehittäminen kansainvälisille opiskelijoille tarjottavan ura- ja työnhaun ohjauksen moninaistamiseksi. Kehitämme avoimen AMK:n opiskelijoiden ohjausta niin, että tarjoamme opinto-ohjausta myös muille kuin polkuopiskelijoillemme. Näin ohjaus tulee paremmin saavutettavaksi.

Vastuualue: Ohjaus-, ura- ja hyvinvointipalvelut, Jatkuva oppiminen

2. kehittämistavoite ja toimenpide

Vahvistaa erityisoppijoiden mahdollisuuksia osallistua kansainväliseen opiskelijavaihtoon.

Luomme lähteviä vaihto-opiskelijoita palvelevan verkkosivun erityistarpeisille oppijoille. Kehitämme palautejärjestelmäämme antamaan meille tietoa erityistarpeisten henkilöiden palveluiden toimivuudesta.

Vastuualue: Ura- ja opinto-ohjauksen vastuualue, Kansainvälisyyspalvelut, Kirjasto- ja tietopalvelut

Viestintä

Nykytila hyvällä tasolla

Viestimme monikanavaisesti opiskelijoillemme, opiskelupaikkaa hakeville, henkilöstöllemme, yhteistyökumppaneillemme ja julkiselle yleisölle. Jokaisella kohderyhmällä on omat viestintäkanavat erilaisiin viestinnän tilanteisiin.

Viestintämme on tavoitteellista ja vuorovaikutteista. Viestintää tehdään suomeksi ja englanniksi. Periaatteinamme ovat avoimuus, oikea-aikaisuus ja ymmärrettävyys. Tavoitteenamme on olla viestinnässämme konkreettisia ja selkeitä.

Verkkosivujemme saavutettavuus on hyvällä tasolla. Julkaisujärjestelmät tukevat saavutettavan sisällön tuottamista. Henkilöstön käytössä on saavutettavuusohjeisto ja henkilöstölle on ollut tarjolla myös koulutusta. Noudatamme saavutettavuusdirektiiviä ja verkkosivuillamme on sen edellyttämät selosteet.

Verkkosivujen lisäksi tuotamme runsaasti muitakin erilaisia digitaalisia aineistoja. Meillä ei ole prosessia, jolla varmistettaisiin etukäteen kaiken materiaalin saavutettavuus. Pyrimme kuitenkin mahdollisimman nopeasti korjaamaan havaitut saavutettavuusongelmat.

Otamme saavutettavuuden huomioon myös Haaga-Helian visuaalisessa ilmeessä. Typografia ja värikontrastit otetaan huomioon verkkosivujen ja painotuotteiden graafisessa suunnittelussa.

1. kehittämistavoite ja toimenpide

Haaga-Helia.fi -sivuston saavutettavuuden parantaminen

Kartoitamme ja korjaamme sivustolla havaitut saavutettavuusongelmat sitä mukaa kuin niitä havaitaan.

2. kehittämistavoite ja toimenpide

Henkilöstön tietoisuus saavutettavuudesta lisääntyy ja henkilöstöllä on riittävät tiedot saavutettavuudesta ja sen kriteereistä.

Ylläpidämme aiheeseen liittyvää tietoa helposti löydettävissä korkeakoulun sisäisillä tiedotuskanavilla.

Vastuualue: Turvallisuus ja vastuullisuus, Viestintä ja markkinointi

Opiskelijavalinnat

Nykytila hyvällä tasolla

Hakija voi hakea valintakokeisiin yksilöllisiä järjestelyitä vamman, sairauden, lukivaikeuden tai jonkin muun erityisen syyn vuoksi. Tästä viestitään valtakunnallisella ammattikorkeakouluun.fi -sivustolla, Haaga-Helian sivustollamme ja Opintopolun hakuohjeissa. Hakijat, joilla on mukautettu opetussuunnitelma toisella asteella matematiikan suhteen, joutuvat kuitenkin tekemään valintakokeessa matematiikan. Syynä on valtakunnallinen linjaus siitä, että kokeen sisältöä ei muokata. Tavanomaisimmat yksilölliset järjestelyt ovat lisäaika tai rauhallinen tila perustelluista syistä.

Osa hakijoille lähtevistä viesteistä lähtee Opetushallitukselta ja/tai Metropolia ammattikorkeakoulusta, joka koordinoi valtakunnallisia sähköisiä valintakokeita. Lisäksi osa viesteistä lähtee meiltä. Otamme viesteissä huomioon saavutettavuuden esimerkiksi siten, että kirjoitamme viestipohjissa mahdollisesti olevan linkin tekstin auki eli upotamme linkin kirjoitettuun tekstiin. Hakijapalvelut käyttää Haaga-Helian verkkosivuja, Dynastya, E-lomaketta, Webropolia ja Lianaa, joiden saavutettavuus on Haaga-Helian muiden tahojen kuin hakijapalveluiden vastuulla.

Kirjoitamme hakutiedot englanninkielisistä ENG-hakukohteista verkkosivuillemme englanniksi ja suomeksi. Suomenkielisistä FI-hakukohteista tiedot ovat vain suomeksi, jotta hakijat ymmärtäisivät opinnoissakin vaadittavan riittävää suomen kielen osaamista. Opintopolussa tekstit ovat vain pääasiallisen opetuskielen mukaan. Intrassamme on henkilöstölle hakijapalveluihin ja opiskelijavalintoihin käytetty sekä suomea että englantia.

Olemme tuoneet ohjeet suomenkielisten tutkintojen valintakokeiden yksilöllisistä järjestelyistä entistä paremmin esille Haaga-Helian verkkosivuilla linkittäen oikealle sivulle jokaiselta koulutuskortilta. Kyseisillä sivuilla on linkit valintakokeen yksilöllisten järjestelyiden sivuille. Olemme linkittäneet myös valintakokeet-sivulle ja yhteishaku-sivulle.

Olemme tarkistaneet saavutettavuuden näkökulmasta Haaga-Helian verkkosivut, Opintopolkupalvelun sekä sähköposti- ja Word-viestipohjissa olevia tekstejä. On tarkistettu, että Opintopolun sivuille voi upottaa linkin. Opintopolun hakemukselle ei kuitenkaan ole voinut upottaa linkkejä, mikäli sieltä on lähettänyt hakijoille viestejä. On myös tarkistettu, että hakijapalveluilla ei juurikaan ole taulukoita sivuillaan. Emme käytä juurikaan värikorosteita eikä lainkaan lyhenteitä. Hakija- ja opintopalveluiden viestintäryhmä käy aktiivisesti läpi vakioviestipohjia selkeän kielen näkökulmasta. Olemme tarkistaneet, että linkit on upotettu tekstiin tarvittavalla tavalla.

Kehittämistavoite ja toimenpide

Kielen selkeys kaikessa viestinnässämme.

Kiinnitämme jatkuvasti huomiota kielen selkeyteen päivittäessämme verkkosivuja ja muuta materiaalia.

Vastuualue: Toiminnanohjauksen vastuualue, opintopalvelut, Toiminnanohjauksen vastuualue, hakijapalvelut