Tarinankerronnan taika – Opas radiotyön ja podcastingin maailmaan

Esipuhe

Huomasimme palaavamme samaan aiheeseen vuosien varrella aina uudestaan ja uudestaan: puhumaan siitä, miten mahtavaa ja maagista ääneen perustuva tarinankerronta on parhaimmillaan. Miten paljon voikaan innostua ja riemastua kun kuulee hyvin tehdyn radiojutun, -juonnon tai podcastin! Ja miten siinä voisi itse tulla paremmaksi? Aihetta on mielekästä pohtia myös siksi, että audiosisällöille on valtava kysyntä: suomalaiset kuuntelevat pelkästään radiota päivittäin keskimäärin 2 tuntia 40 minuuttia (2019). Tähän päälle tulevat vielä podcastit ja äänikirjat.

Meillä molemmilla on yli kymmenen vuoden kokemus radiotyöstä: Laura on tuottanut ja toimittanut ohjelmia kaikille Ylen suomenkielisille radiokanaville ja Pauliina Radio Helsingille. Olemme molemmat myös opettaneet radiotyötä ja tehneet siinä sivussa paljon muistiinpanoja parhaista käytännöistä ja hyvistä vinkeistä, joita olemme alalla oppineet. Kiitos koulutusrahasto KOURAn apurahan, saimme kasattua parhaat oppimme oppaaksi, josta toivomme löytyvän inspiraatiota myös muille radiotyöhön ja podcasteihin rakastuneille.

Oppaan idea on, että sen avulla kuka vaan voisi oppia tekemään laadukasta audiosisältöä. Annamme konkreettisia neuvoja, mitä pitää hankkia jotta pääsee alkuun, miten sisältöjä ideoidaan ja tehdään ja miten oman podcastin saa julkaistua. Oppaassa kuullaan myös alan konkareita, kuten Jenni Pääskysaarta, YleX:n Jenni Poikelusta ja newyorkilaista WNYC:n tuottajaa Amanda Arkonczykia, jotka omilla käytännön esimerkeillään antavat mallia. Pääpaino on kuitenkin sisällössä, miten tehdään hyvää, kiinnostavaa, laadukasta ja koukuttavaa sisältöä. Se on kaiken lähtökohta.

Rakkaudesta radioon,
Laura Satimus & Pauliina Siniauer Helsingissä 1.6.2020

---

Tarinankerronta

Meillä kaikilla on lempitarinamme.

Ne ovat niitä, joita kerromme yhä uudelleen ja uudelleen: se kerta, kun kasvissyöjä-ystävä tilasi Puolassa vahingossa ravintolassa sian sorkkia ja yritti piilottaa niitä häpeissään kukkaruukkuun, josta kulkukoirat innostuivat. Tai kun Kerttu ja Eeva istuttivat uudet perunat mökillä muutaman neuvoa-antavan valkoviinilasin jälkeen ja täysin mutkalla olevat perunapenkereet saivat lempinimen ”valkoviiniperunat”. Tai kun Santtu yritti tehdä vaikutusta naiseen hiihtohississä mutta hermostuksissaan tippui hissistä, lauta jäi kiinni hissiin ja hän raahautui sietämättömän kiusallisesti hissin perässä koko mäen ylös. Tai kun eno jäi ruotsinlaivan vessaan jumiin ja vietti päivän siellä muiden ollessa Tukholmassa ja lopulta ulospäästyään juoksi maihin ja osti lennon kotiin.

Miksi kerromme juuri näitä tarinoita uudelleen? Olemme huomanneet, että ne toimivat. Kuulijat pitävät niistä – ne herättävät reaktion, tunteen.

Niissä jokaisessa on myös seuraavat elementit:

● Alku
● Käynnistävä tapahtuma, joka aloittaa tarinan
● Tarinan kehittyminen
● Kliimaksi
● Lopetus

Tarinan lopuksi kuulija on yllättynyt, nauranut, järkyttynyt, huvittunut, tuohtunut, innostunut, ällistynyt, liikuttunut tai vaikuttunut. Jos mikään tunne ei herää, kuulija ei kiinnostu tarinasta – tuskin kerrot sitä toiste. Tai jos huomaat, että vain jokin kohta tarinassa on ollut hyvä, luultavasti seuraavalla kerralla kerrot siitä lyhyemmän version.

Radiosisällöt – sekä jutut että juonnot – ovat kaikki tarinoita.

Miten tulla paremmaksi tarinankertojaksi?

Kerro tarinaasi ystävillesi, kollegoille ja tuottajalle. Moni pelkää, että juttu kuluu, kun sitä kerrotaan. Päinvastoin: mitä useammin kerrot tarinaasi, sitä paremmaksi tulet sen kertomisessa. Samalla näet miten ihmiset reagoivat tarinaan, mistä he innostuvat, mikä heistä on mielenkiintoisinta – tämä auttaa sinua myös editointivaiheessa karsimaan pois kaiken muun paitsi olennaiset elementit.

Tarinaan tulee sisällyttää myös tarpeeksi yksityiskohtia ja kuvailua, jotta kuuntelija voi nähdä sen mielessään. On eri asia kertoa ostaneensa pitkästä aikaa pari riviä lottoa, kuin kertoa pysähtyneensä Nummelan Essolla, jossa kantispöytäläiset ryystivät mustaa sumppia ja täyttivät raviveikkausta. Pokeriautomaatin tuplausääni pimputti nurkassa, joku raaputti kolikolla arpaa ja uhkapelin innostamassa ympäristössä päätyy ostamaan pari riviä lottoa, vaikkei tee sitä koskaan. Myyjä, usein hyvin ilmeetön Teija, toivotti maksaessa onnea aavistuksen hymyillen. Ja nyt itse asiassa odotin jo lauantain lottokierrosta malttamattomana, koska tuntui että kaikki merkit olivat ilmassa.

Treenaa. Tarinankerronta on taito, jonka voi opetella, ja mitä enemmän sitä tekee, sen paremmaksi kerronnassa tulee.

Hyvän tarinan elementtejä

Kansainvälisesti laajimman suosion saaneet radio-ohjelmat tulevat Yhdysvalloista NPR (National Public Radio) -radiokanavalta. NPR tuottaa suoria lähetyksiä paikalliskanavillaan pitkin Yhdysvaltoja, sekä laajan ja monipuolisen valikoiman podcasteja, jotka keräävät miljoonia kuuntelijoita päivittäin ympäri maailmaa. Kanavalla on kaksi päämajaa: toinen Washington D.C.:ssa, toinen New Yorkissa. Näissä paikoissa mietitään ja hiotaan ääneen perustuvaa tarinankerrontaa ehkä enemmän kuin missään muualla – vaikka Hollywood onkin alkanut näyttää heräävää kiinnostusta podcastien tuottamiseen.

Amanda Aronczyk on toiminut NPR:n WNYC-kanavalla New Yorkissa ääniteknikkona, tuottajana ja toimittajana vuodesta 2001 lähtien. Hän on tehnyt radiota myös muun muassa BBC:lle ja CBC:lle, tehden sisältöjä miljoonille kuuntelijoille. Lisäksi hän opettaa radiotyötä The Cityn University of New Yorkin journalismin maisteriohjelmassa. Seuraavassa hän jakaa omat näkemyksensä hyvän tarinan peruspilareista, antaen jokaisesta esimerkin.

Aloitus

Oliver Sipplen tarina. NPR:n tutkivaan journalismiin keskittyvä Radiolab-podcastsarja sukeltaa unohdettuihin ja tuntemattomien tarinoiden maailmaan.

Oliver Sipple -jakso on tarina miehestä, joka esti presidentti Fordin salamurhan 70-luvulla. Jakso alkaa erään vanhemman naisen muistellessa kyseistä päivää: hän kertoo päivän olleen tavallinen maanantaiaamu, minne hän parkkeerasi autonsa, aurinko paistoi, hän kertoo mitä hänellä oli päällään, mitä ääniä kaduilla kuuluu, millaisia ihmisiä siellä oli, miltä se tuntui. Nainen kuvailee hetken niin yksityiskohtaisesti, että voit hyvin kuvitella olevasi hänen kanssaan samassa paikassa ja ajassa, näet tapahtumat mielessäsi.

Sitten nainen laittaa käden käsilaukkuunsa, tarttuu aseeseen ja ampuu presidenttiä päähän.

Tässä kohtaa tuntuu kuin kuulijaa olisi kalautettu kalikalla kalloon – silmät laajenevat, iho menee kananlihalle, et voi uskoa että hän on se joka kertoo tarinaa. Murhaaja! Ällistyminen on niin valtava, että siitä toipuminen vie minuutteja, jolloin tarina on kaapannut sinut täysin mukaansa. Ja käy ilmi, että laukaus ei osu, sillä Oliver Sipple on ehtinyt väliin.

Aronczyk haukkoo henkeä vielä tarinaa muistellessaankin.

Aloitus on kriittinen, sillä kuulija on koukutettava ensimmäisen minuutin aikana. Shokkialoitus on varmin keino tehdä se.

Odotukset

Aronczyk kertoo pomostaan, jolla on tapana sanoa jutun alussa: “Kukaan ei kuitenkaan halua kuulla tätä, mutta..” Tai: “Tämä saattaa herättää ristiriitaisia tunteita, mutta..” Tai: “Tämä oli älyttömin juttu jonka olen kuullut aikoihin..”

Hän heittää ilmoille täkyn, jonka myötä odotukset nousevat: olenko samaa mieltä vai en, onko juttu oikeasti älytön, yllätynkö vai enkö ylläty, mitä hän aikoo sanoa? Täky saattaa myös ärsyttää ja jäät kuuntelemaan sitä sen takia.

Täky tarkoittaa siis pientä vihjettä tulevasta. Se on kikka, jolla kuuntelija koitetaan koukuttaa – hän haluaa tietää mitä tästä vihjeestä seuraa. Olennaista on olla antamatta koko jutun jujua heti alussa. Täkyjä voi myös ripotella tarinan varrelle.

Täky takaa sen, että odotukset on nostettu – ja lopputulos saattaa nousta odotusten tasolle, tai tuottaa pettymyksen, mutta molemmat ratkaisut ovat nostattaneet mielenkiinnon. Toki odotusten lunastaminen on aina parempi ratkaisu. Mutta tähän tekijä ei voi aina vaikuttaa, sillä erilaiset teemat herättävät erilaisia reaktiota erilaisissa kuuntelijoissa. Hyvä täky onkin tarpeeksi laaja, jotta se herättää kaikkien odotukset. Kuten esimerkiksi se, että lupaa kertoa jotain, jota ei ole kehdannut kertoa koskaan ennen.

Jännitys

Jännitys on sinänsä helppo elementti, että se on oletusarvoisesti usein jo läsnä, mikäli kuuntelija ei ole kuullut tarinaa koskaan ennen. Mutta sitten jännityksen luonti on vaikeaa, jos teet jutun, ohjelman tai radiodokumentin aiheesta, joka on jo kaikille tuttu. Miten siis kertoa tarina, jonka käänteet kaikki tietävät?

Aronczyk kertoo, että häntä on auttanut työssään suuresti Brian Krazerin, Apollo 13 -elokuvan ohjaajan neuvot. Tarina, jonka hän kertoi, oli monelle tuttu: Vuonna 1970 kansa hurraa, kun Apollo-kuuraketti nousee ilmaan. Mutta kaikki ei mene kuten pitäisi: moottori alkaa kipinöidä, lämpö ja virta loppuvat, miehistö on hengenvaarassa, tilanne näyttää lohduttomalta. Kuin ihmeen kaupalla, kuuden päivän kuluttua miehistö saadaan kuin saadaankin elävänä takaisin.

Krazer siirtää jännityksen katsojilta henkilöille jotka ovat tarinassa – sillä he eivät tiedä mitä tulee tapahtumaan. Vaimo, avaruuskeskuksen miehistö, kapteeni – he kaikki jännittävät, he luulevat että kaikki kuolevat. Joten Krazerin kerronnan myötä katsoja alkaa jännittää heidän puolestaan, eikä omasta puolestaan.

Yllätys

Jokainen meistä haluaa yllättyä, mutta kuuntelijan yllättäminen on hankalampaa kuin miltä kuulostaa. Joskus jopa mahdotonta: esimerkiksi uutisjutuissa yllätys-elementtiä ei kuule, sillä uutinen alkaa aina jännittävimmällä asialla. Kaikkiin muihin juttutyyppeihin ja ohjelmiin odottamaton käänne kuitenkin sopii.

Yksi tapa yllättää kuuntelija, on paljastus. Voit siis jättää tietoisesti jonkin osan tarinastasi kertomatta ja paljastaa sen vasta lopussa.

Tai sitten yllättävin käänne tulee osana tarinaa.

Aronczyk kertoo tästä esimerkkinä internetiin keskittyvän Reply All -podcastin Long Distance -jakson. Episodi alkaa, kun toinen ohjelman juontajista, Alex, saa soiton 1800-alkuisesta puhelinnumerosta. Robotti kertoo, että hänen iCloud-tili on vaarassa. Hän soittaa numeroon. Vastaaja yrittää saada hänen salasanansa ja muita tietoja päästäkseen käsiksi hänen tietokoneeseen. Alex aloittaa vuoropuhelun vastaajan kanssa – ja lopulta tämä tunnustaa olevansa huijari. Alex päätyy soittelemaan tähän intialaiseen huijausfirmaan säännöllisesti.

Yhteydenpito muuttuu osittain ystävälliseksi ja miehet päätyvät jopa pelaamaan yhdessä tietokonepelejä netin välityksellä.

Kuuntelija alkaa miettiä, voisiko Alex olla niin rohkea, että hän lähtisi Intiaan. Mutta samalla mielessä on myös käytännön realiteetit, olisiko hänellä muka varaa lähteä tuosta vaan Intiaan? Eikä siinä muutenkaan olisi mitään järkeä, lähteä nyt jonkun huijarin perässä Intiaan. Ja kuulijan yllätykseksi – vaikka hän olisikin pallotellut tätä mahdollisuutta päässään – Alex pakkaa laukun ja lähtee Intiaan. Kuuntelija on yllätetty. Ja nyt vasta jännitys nouseekin. Vaikka episodin loppu ei tuo suurta yllätystä, näin radikaali käänne tarraa kuulijan kiinni tarinaan loppuun asti.

Huumori

Usein radiotarinassa huumori syntyy haastateltavista – heidän lausahduksistaan tai reaktioistaan, mutta myös toimittaja voi tuoda tarinankerrontaan huumoria. Aronczyk kertoo esimerkin omasta tuotannostaan, tieteeseen ja terveyteen keskittyvän Only Human -podcastin flunssa-jaksosta.

Flunssakausi oli New Yorkissa huipussaan ja terveystoimittaja, joka oli tekemässä juttua virusten leviämisestä, päätti tehdä testin. Hän ottaisi kymmenen viikon ajan näytteet kaikkien Only Human -podcastin tekijöiden nenistä, lähettäisi ne Columbian yliopistoon tutkittavaksi (testeissä etsittiin tarttuvia tauteja) ja näin he selvittäisivät, onko joku tullut töihin kipeänä ja luonut näin tartunta-uhan toisille. Toimittajat päättivät toteuttaa jakson Glue-elokuvan hengessä, jossa metsästetään murhaajaa ja käydään läpi henkilö henkilöltä, missä kukin oli murhan aikaan. Nyt metsästettiin tartuttajaa. Ohjelma rakennettiin niin, että jokaisella oli jonkinlainen alibi ja kuuntelija epäilee vuorotellen jokaista tartuttajaksi.

Lopussa käy kuitenkin ilmi, kuka kantaa tarttuvaa flunssavirusta. Ja sen jälkeen kukaan ei enää halua istua hänen tuolissaan. Samalla kun jaksossa etsittiin mahdollista tartuttajaa, kuulija oppii kuin vahingossa myös paljon tautien tarttumisesta.

Pääsy

Hyvä tarina voi perustua myös siihen, että pääset todella lähelle lähdettä, eli päähenkilöäsi. Ikään kuin olisit salakuuntelija tai kärpänen katossa. Ja silloin pääset kuulemaan jotain, jota et välttämättä ehkä saisi kuulla.

Tästä Aronczyk kertoo esimerkkinä uusiin yrityksiin keskittyvän StartUp-podcastin jaksosta, jossa seurattiin American Apparell -vaatemerkin entisen toimitusjohtajan, seksuaalisen häirinnän syytteissä ryvettyneen Dov Charneyn uuden t-paitayrityksen alkutaipaleita.

Hänen edellinen firmansa on saanut julkista huutia siitä, että mainoksissa teini-ikäiset tytöt keimailevat seksikkäissä t-paidoissa ja pienissä vaatteissa, uuden firman onnistumisen paineet ovat kovat. Charney ei ole hyvä ottamaan kritiikkiä vastaan, ja kokeneena bisnesmiehenä hänellä on vahvoja näkemyksiä myös uuden firman suhteen. Hän kertoo liikaa, kerskuu, huutaa, ei malta olla olematta oma röyhkeä itsensä, ja kaikki tarttuu nauhalle. Kuuntelija punastelee hänen puolestaan – eikö se muista, että tämä kaikki taltioituu. Tai ehkä hän ei vain välitä. Kumpi vain, toimittaja pääsi tarpeeksi lähelle päähenkilöään, jolloin hän ei sensuroinut sanomisiaan.

Lopetus

Lopetus on yhtä tärkeä kuin aloitus: mitä kuuntelijalle jää tarinasta viimeisenä mieleen vaikuttaa koko tarinaan ja siihen millaisen kokonaiskuvan hän siitä muodostaa. Huono lopetus voi vesittää hyvän jutun, ja se jos mikä on kaikkien ajan tuhlausta. Kuin kertoisi huonon vitsin – olo on tyhmä niin kertojalla kuin kuuntelijalla.

Yleinen tapa lopettaa tarina on jättää joku herkullinen sitaatti viimeiseksi. Lopetuksen pitää kertoa jotain, jota emme vielä tiedä. Hyvä lopetus nivoo asioita yhteen mutta jättää oivalluksen kuuntelijalle. Aronczyk kertoo lopetuksesta, joka teki häneen vastikään suuren vaikutuksen. Kyseessä on This American Life -podcastin jakso ”Five Women”, jossa käsitellään #metoo-liikkeen vanavedessä naisten kohtaamaa seksuaalista häirintää.

Jakso kertoo sanomalehden toimittajasta, joka on amerikkalaisin termein ”sexual predator”, seksuaalinen saalistaja. Ohjelmassa haastatellaan viittä naista, jotka ovat olleet tekemisissä hänen kanssaan. Jokaisella on häneen erilainen suhde: yksi tapailee häntä, yksi on hänen kanssa naimisissa, yhtä hän on hyväksikäyttänyt, kahta hän on häirinnyt, yhtä lähennellyt.

Jakso antaa paljon yksityiskohtia, joten kuuntelija kokee tuntevansa kaikki naiset ja tapaukset. Jokaisella naisella on oma tarina ja lopetus miehen kanssa, mutta koko jaksolla on myös yksi yhteinen tarina ja lopetus: mitä kukin nainen tekee, kun kaikkien tarinat tulevat julki. Jakson hienous on siinä, miten eri lailla naiset ajattelevat samasta miehestä – ja miten eri tavalla nämä eri ikäiset naiset suhtautuvat seksuaaliseen häirintään, riippuen siitä mitä milläkin vuosikymmenellä on opetettu seksuaalisesta häirinnästä. Kaikki tämä nivoutuu kuuntelijalle jakson lopussa ja kuulemaansa jää miettimään pitkiksi ajoiksi.

Reporters Journey eli reaaliajassa tapahtuva tarinankerronta

Kun aloitat tekemään juttua, sinun ei tarvitse vielä tietää, miten se tulee loppumaan. Mutta käsikirjoituksessa tulee olla jonkinlainen päämäärä, johon pyritään, tai ratkaisu.

Aronczyk antaa esimerkin suunnitellusta ratkaisusta, joka tosin pysyi yllätyksenä hänellekin loppuun saakka: Aronczyk kuuli toiselta toimittajalta, että louisianalaisessa vankilassa vangit ovat nostaneet syytteen vankilaa vastaan huonon terveydenhuollon takia. Ensimmäisenä hän etsi kyseisessä vankilassa olleita entisiä vankeja ja soitti heille, jotta kuulisi asianosaisilta, mistä on oikeasti kyse.

Amerikassa toimittajan on äärimmäisen hankalaa päästä haastattelemaan vankeja, siksi hän puhui ensin entisten vankien kanssa. Lopulta hän onnistui saamaan langan päähän myös vankilassa istuvia henkilöitä. Tämä vaihe tunnetaan myös nimellä “casting” roolitus, eli etsit sopivaa henkilöä antamaan kasvot, tai äänen, tarinalle.

Aronczyk päätyi vankiin, jolla oli hyvä ääni, miellyttävä aksentti, hän ei säästellyt sanojaan ja kuulosti siltä, ettei hänellä ollut aina hyvät mielessä. Tämä myös korosti yhtä jutun olennaista kysymystä – jos olet vanki, olet siis tehnyt jotain pahaa, kuinka hyvään terveydenhuoltoon sinulla on oikeus.

Seuraavaksi hän puhui toimittajan kanssa, joka oli aiemmin raportoinut aiheesta, sekä muiden eksperttien kanssa, jotka tietävät vankilan terveydenhuollosta. Sitten oli aika lähteä toimittajakollegan kanssa kohti Louisianaa. He eivät päässeet sisään vankilaan mutta nauhoittivat tilanteen, jossa saapuvat paikalle ja kolkuttelevat vankilan portteja. He yrittivät epätoivoisesti saada haastattelun sovittua, mutta päättivät heti, että vaikka se ei onnistuisi, paikalle ajaminen ja portilla sisäänpääsyn yrittäminen olisi silti tarpeellinen tapahtuma nauhoittaa, jotta kuuntelijalle tulee myös tunne siitä, että vankilaan on oikeasti koitettu päästä.

Seuraavaksi he puhuivat vankilan entisen lääkärin sekä terveydenhoitajan kanssa, joka oli töissä vankilan saattohoidossa. Lisäksi he etsivät paikallisia viranomaisia jotka tiesivät aiheesta. Koko etsintäprosessi ja pitkin kaupunkia pyöriminen selostettiin myös nauhalle.

Jos aikaa olisi ollut enemmän, he olisivat rakentaneet lopetukseen enemmän seurantaa – miten asiat kehittyivät vankilassa, miten päähahmon terveydentila kehittyi, mitä tapahtui, kun hän vapautui. Jutussa seurattiin tapausta siihen asti, että kuuntelija saa tietää, että vankien nostama syyte otettiin käsittelyyn – loppuratkaisu syntyy näin.

Aronczykin kertoma esimerkki on malliesimerkki Amerikassa erittäin suositusta tarinankerronnan rakenteesta “reporters journey”, eli toimittaja lähtee selvittämään jotain asiaa ja selostaa oman työnsä, josta muodostuu jutun/ohjelman rakenne. Toimittaja kertoo välispiikeissä mitä on tekemässä ja kuljettaa näin tarinaa eteenpäin. Kyseinen tyyli tuli erittäin suosituksi Serial-podcastin kautta, jossa toimittaja alkoi selvittämään murhajuttua: hän käy läpi todisteita, paikkoja, tapaa todistajia ja selostaa prosessia samalla kuulijalle. Syntyy jännitysnäytelmä, jossa kuuntelija elää mukana.

Jotkut eurooppalaiset tuottajat teilaavat tyylin liian holhoavana – kuuntelijaa ei ole pakko pitää kädestä jutun läpi ja selostaa kaikkea mitä tapahtuu. Mutta tämä tarinankerronnan malli luo yleensä intiimimmän suhteen kuuntelijaan, koska hänestä tulee osa seikkailua.

Vaikeaksi toimittajan matka -tarinankerronnan tekee se, että tapahtumia seurataan jokseenkin reaali-ajassa, jolloin lopputulema saattaa olla myös hyvin vaisu, sillä toimittajakaan ei usein tiedä miten se tulee päättymään. Mutta koska kuuntelija on ollut mukana koko matkan, hän antaa anteeksi vähän lässähtävämmänkin lopun. Kuuntelija samaistuu usein toimittajaan enemmän kuin jutun kohteeseen.

Toimittajalla ja sarjan tuottajilla toki on käsikirjoitus, jossa on mietitty erilaisia loppuvaihtoehtoja, joten ihan tuuliajolla ei olla. Jos esimerkiksi seurataan murhaoikeudenkäyntiä, yleensä tiedossa on, milloin se tulee päättymään ja kehys syntyy siitä.

Esimerkiksi Serialissa sarjan toimittaja todistaa ensimmäisellä tuotantokaudella, että osaa ratkaista rikoksia, joten kuulija antaa hänelle enemmän anteeksi toisella tuotantokaudella, joka ei saa yhtä tyydyttävää loppua.

Onko tarinani kertomisen arvoinen?

This American Life -podcastin tuottajalla Alex Blumbergillä on kaava, jolla hän testaa, onko tarina kertomisen arvoinen. Tai onko kyseessä tarina ylipäätään, sillä aihe tai päähenkilö ei ole yhtä kuin tarina.

Kaava menee näin: Tarinani kertoo ____ ja se on kiinnostavaa, koska _____. Jos pystyt täyttämään aukot, sinulla on todennäköisesti kunnollinen tarina.

On paljon tarinoita, jotka eivät ole erityisen kiinnostavia, ja on paljon kiinnostavia aiheita, jotka eivät ole tarinoita. Mutta kun nämä kaksi elementtiä täyttyvät, käsissä on jotain vaalimisen arvoista.

Otetaan vaikka esimerkiksi se, että haluaisit tehdä jutun suomalaisista nuorista jotka lähtevät kesätöihin ulkomaille. Se voi olla kiinnostava aihe. Mutta tarinaan tarvitaan enemmän. Kaavasi voisi olla tällainen: Tarinani kertoo suomalaisista nuorista, jotka lähtevät kesätöihin ulkomaille ja se on kiinnostavaa, koska heistä moni päätyy asumaan hirveisiin lääviin ja vaarallisille alueille, mutta he harvoin kertovat sitä vanhemmilleen.

Kun kaava täyttyy, tarina toimii.

---

Näkökulma

Tylsää aihetta ei ole olemassakaan, on vain tylsiä näkökulmia tai sen puuttumattomuus.

Näkökulman tärkeyttä ei voi korostaa liiaksi radiokerronnassa: se on asia joka herättää tai tappaa mielenkiinnon. Jos osaat löytää hyviä näkökulmia – niin radiojuttuihin kuin juontoihin – olet radiokentällä vahvoilla.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta uuvuttavan usein radiosta kuulee tylsiä juttuja ja välijuontoja. Jotain, joka tuntuu siltä kuin sen olisi kuullut jo tuhat kertaa aiemminkin – liittyi se sitten pikkujouluissa käyttäytymiseen, sienimetsään, turisteihin tai mämmiin. Ja se johtuu usein näkökulman puutteesta.

Näkökulma tarkoittaa lähestymistapaa, joka rajaa juonnon, suoran keskustelun, suoran reportaasin, toimitetun jutun, podcastin, haastattelun tai minkä tahansa radio-ohjelman elementin aiheen. Itse aihe voi siis olla hyvinkin laaja, mutta näkökulma määrittää sen, mistä juttu kertoo – eli mistä lähtökohdasta asiaa lähestytään.

Otetaan esimerkki. Haluat tehdä jutun kesähäistä ja siitä, että yhä useampi suomalainen menee naimisiin kesällä. Tämä on aihe, mutta siinä ei ole näkökulmaa. Voit päättää, että haastattelet juttuusi hääpareja ja papin, ja käytät lähteenä tilastoja, jotka vahvistavat väittämäsi. Edelleen sinulla on vain aihe – kesähäät – mutta ei näkökulmaa. Se, että yhä useampi suomalainen menee kesällä naimisiin, on uutinen – mutta ei näkökulma, ainakaan kovin kummoinen.

Mutta oletetaan, että päätät tehdä juttusi kirkon urkurin kautta. Haastattelet juttuusi urkureita jotka kertovat, että vapaata viikonloppua ei ole koko kesänä, Ruususen häämarssi tulee jo uniin, miten kesäisin yleisö on vapautuneempaa ja taputtaa, missä kirkossa on paras ilmastointi ja voiko pillit ylikuumeta. Tässä jutussa kesähäät on edelleen aiheesi, mutta urkurit on näkökulma.

Sama esimerkki välijuonnon kautta. Sen sijaan, että täytät kahden biisin välisen tilan kertomalla siitä, että uusien tilastojen mukaan yhä useampi suomalainen menee naimisiin kesällä, voit kertoa marsipaanitaiteilijasta, joka ei ehdi kesällä tehdä muuta kuin hääkakun koristeita, millaisia ne ovat ja mitkä ovat hänen parhaat vinkkinsä saada kakku pysymään kasassa hellesäällä. Aihe on edelleen kesähäät, mutta tällä kertaa näkökulmana on kakku.

Näkökulmattomuus on synonyymi laiskuudelle. Ja jos et jaksa miettiä näkökulmaa, on turha olettaa, että kuuntelijakaan jaksaa kuunnella sinua.

Näkökulman löytämiseen tarvitaan mielikuvitusta ja havainnointikykyä – kykyä nähdä mihin kaikkeen (ja keneen) aiheesi vaikuttaa. Mutta ennen kuin aloitat, muistuta itseäsi siitä, kenelle olet tekemässä radiosisältöä, eli millainen näkökulma voisi kiinnostaa kohderyhmääsi.

Kohderyhmä

Jokaisella radiokanavalla on määritelty kohderyhmänsä. Usein rajaava tekijä on ikä, mutta ryhmää voidaan määritellä myös muiden asioiden, kuten asuinympäristön, musiikkimaun tai vanhanaikaisesti sukupuolen mukaan.

Tässä muutama esimerkki. Bassoradio sanoo kohderyhmäkseen “nuoret kaupunkilaiset 19–34 v.”, Radio Rock puolestaan ilmoittaa tekevänsä ohjelmaa “25–44-vuotiaille kaupunkilaisille suomalaisille miehille” ja Yle Puheen kohderyhmän kerrotaan olevan “30–44-vuotiaat”. (2019)

Kohderyhmä määrittelee, kenelle teet sisältöä – oli kyseessä sitten välijuonto, juttu tai uutinen. 90-luvun teknomusiikkia käsittelevä juonto avautuu eri tavalla eri ikäpolville, riippuen siitä, ovatko he olleet itse aikanaan kokemassa ilmiötä. Juttu Snapchatista pitää pohjustaa eri tavalla eri ikäisille kuuntelijoille. Toki aina löytyy nuorisoa, joka kuuntelee Kansanradiota, ja isovanhempia jotka viihtyvät nuorisokanavien parissa.
Yleensä ikä on kuitenkin yksi yleisimmistä rajaavista tekijöistä.

Valitettavaa kyllä, kanavia edelleen määritellään myös sukupuolen mukaan, joka lähinnä vain pönkittää stereotypioita ja helposti ajaudutaan kuuntelijoita aliarvioivaan, ahdaskatseiseen sisältöön. Kiinnostuksen kohteet puolestaan ovat merkittävä kohderyhmää rajaava tekijä, mutta jazz-kanavan ja tiede-podcastin kohderyhmä voi kuitenkin olla sama ja voisit tehdä heille täysin erilaiset jutut samasta aiheesta, näkökulmaa vaihtamalla. Tärkeää on siis tiedostaa, millaisista aiheista oletat kohderyhmäsi kiinnostuvan.

Valtakunnallinen vai paikallinen?

Näkökulmaa rajaa myös se, onko kanava paikallinen, valtakunnallinen vai kansainvälinen. Kansainväliseen levitykseen tarkoitetulla ohjelmalla tulee olla globaali lähestymistapa, vaikka jutun esimerkkitapaus olisikin tietystä maasta. Esimerkiksi jos Ruotsissa todetaan laaja tuhkarokkoepidemia, tulee kansainvälisessä ohjelmassa tuoda epidemioiden yleisyys kansainväliseen mittakaavaan, kuten selittämällä miten eri maissa rokotetaan tautia vastaan ja voisiko epidemia levitä muihin maihin. Suomalaisella valtakunnallisella radiokanavalla uutisen yhteydessä voidaan käsitellä Suomen vastaavia epidemioita ja paikallisella kanavalla puolestaan antaa käytännön ohjeita, miten toimia jos epäilee saaneensa tartunnan.

Valtakunnallista lähetystä Oulussa kuuntelevaa ei kiinnosta Helsingin kaupungin kaavamuutokset, mutta pääkaupungissa kuultavan paikallisradion kuuntelijassa kaavamuutos saattaa herättää paljonkin tunteita, kunhan vain muistaa valita kiinnostavan näkökulman. Tässä tapauksessa jutun pitää koskettaa tavallista helsinkiläistä – minkälaisia käytännön muutoksia kaavamuutos tuo hänen elämään tai arkipäivään?

Miten löytää tuoreita näkökulmia?

Kirjailija Ernest Hemingway on sanonut, että ensimmäinen versio on aina paskaa. Häntä on syytä kuunnella, sillä yleensä kun keksii aiheen josta haluaa tehdä jutun, tai kertoa spiikissä siitä, ajattelee lähestymistapaa jonka tietää jo entuudestaan. Tämä tapahtuu erityisesti silloin kun aihe on kulunut, tai vuosittain toistuva. Hylkää se, mitä tulee ensimmäisenä mieleen.

Listaa paperille seuraavia asioita:

• mikä aiheessa sinua eniten kiinnostaa?
• millaisia juttuja olet jo kuullut aiheesta?
• mikä sinua ei ainakaan kiinnosta aiheessa?
• millaisia ihmisiä aiheesi koskettaa välillisesti?
• mihin eri aloihin aiheesi nivoutuu?
• kenen arkipäivään se liittyy?
• kuka olisi yllättävin henkilö, johon aiheesi liittyy?
• kenelle aiheestasi on hyötyä, kenelle haittaa?
• miten maailma muuttuisi jos aiheesi loppuisi olemasta, miksi sitä tarvitaan?
• kuka voisi tietää aiheestasi jotain sellaista jota kukaan muu ei tiedä?
• miten aiheesi on eroaa eri kulttuureissa?
• mikä on aiheessasi kaikista yllättävintä?
• mikä on erikoisin näkökulma josta aihettasi voisi lähestyä?

Mitä enemmän pyörittelet aihettasi ja hulluttelet sillä, sitä varmemmin löydät uuden tulokulman. Hyvä harjoitusleikki on ottaa mahdollisimman tylsä aihe ja koittaa keksiä siihen mahdollisimman kiinnostavia ja yllättäviä näkökulmia – yllätyt itsekin miten paljon eri näkökulmia voi keksiä, jos siihen käyttää hetken aikaa.

Otetaan esimerkki: pomosi haluaa, että tekisit jutun metsästä. Mitä tulee ensimmäisenä mieleen? Metsään mennään rauhoittumaan, retkelle, hakemaan joulukuusta, poimimaan sieniä. Unohda ne. Näkökulmasi voisi olla suomalaisista puista tehdyn paperin päätyminen belgialaisten nakkikiskojen ranskalaisten perunoiden kääreeksi, puiden maan alla juurien avulla käytävät keskustelut, tai kuusen tuoksun asema hajuvesibisneksessä.

---

Haastattelemisen taito

Haastattelu on journalistien tärkein keino kerätä tietoa. Radiohaastattelun hienous piilee sen intiimiydessä – ääni paljastaa tunteet. Hymy, huoli, kiivastuminen, riemastuminen, epäröinti, itsevarmuus, kainostelu, röyhkeys, jännitys – kaikki tämä kuuluu äänestä, toisin kuin lehdestä luetusta sitaatista.

Hyvä haastattelija osaa kysyä kysymyksiä, joiden vastauksista välittyvät tunteet, sekä luoda ilmapiiriin, jossa kuuntelijasta tuntuu kuin hän olisi itse paikan päällä ja että haastateltava puhuu suoraan hänelle.

Taustatyöt

Onnistuneen haastattelun taustalla on aina hyvin tehdyt taustatyöt. Aina. Mitä paremmin tunnet aiheesi, sitä parempia kysymyksiä osaat esittää, sen syvemmälle haastattelussa todennäköisesti pääset ja saat tunteita esiin, ja sitä varmempi haastattelija olet. Varmuus on tärkeää siksi, että haastateltava toimii kuten peili: jos sinua jännittää, haastateltavaa alkaa jännittää. Jos et oikein tiedä mitä kysyisit, ei haastateltava oikein tiedä mitä vastaisi. Taustatöiden tekemättömyys välittyy myös ylimielisyytenä.

Moni toimittaja muistelee kiusallisena niitä hetkiä, kun on joutunut lyhyellä varoitusajalla tekemään juttua kirjasta jota ei ole lukenut, näytelmästä jota ei ole nähnyt, tai lakimuutoksesta jota ei tunne. Se on noloa, epäammattimaista, ja todennäköisesti jutusta tulee huono.

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tietää, ja aikaa valmistautumiseen on aina rajallisesti. On myös täysin ok kertoa haastateltavalle, että tietää aiheesta vain hieman ja haluaisi oppia ymmärtämään sitä paremmin. Jos aiheen tuntee liian perinpohjaisesti, vaarana on, että kysyy liian yksityiskohtaisia kysymyksiä, jolloin unohtuu, että kuulija ei todennäköisesti ole aiheen asiantuntija. Jotkut toimittajat tuntuvat haluavan osoittaa kuinka paljon itse tietävät aiheesta, olemalla äänessä yhtä paljon kuin haastateltava. Se ei ole tarpeen – toimittajan asiantuntijuus kyllä välittyy kysymyksistä, ja ennen kaikkea jatkokysymyksistä.

Perehdy aiheeseesi, niin, että sinulla kokonaiskuva asiasta. Taustatöiden tekemiseen auttaa aiemmin aiheesta tehdyt jutut. Koska aikaa ei ole loputtomiin, keskity aluksi tuoreimpiin lähteisiin; lue aihetta käsittelevät ajankohtaiset artikkelit ja tiedotteet, poimi niistä tärkeimmät asiat. Kun guuglaat aihetta, älä tyydy vain ensimmäisiin hakutuloksiin ja muista lähdekriittisyys. Tarkista faktat. On kovin noloa haastattelussa kertoa jokin asia faktana ja haastateltava joutuu korjaamaan sinua.
Kuten esimerkiksi puhua suorassa lähetyksessä Japanin pääministeristä, kun aiheena on Kiinan sisäpolitiikka, tosi tarina.

Selvitä, mitä asiasta on jo kerrottu muualla sekä omalla kanavallasi, ettet toista samaa, ja pääset omassa jutussasi pidemmälle. Jos et löydä tietoja muualta, aina voit selvittää perusasiat etukäteen myös haastateltavalta.

Tutustu haastateltavan uraan. Ota selvää haastateltavasi työhistoriasta, se auttaa hahmottamaan mikä on hänen suhteensa aiheeseen – on tärkeää ymmärtää mikä on haastateltavan oma intressi puhua aiheesta – sekä asiantuntijuuden taso. Jos kyseessä on pidempi henkilöhaastattelu, ota yhteyttä rohkeasti vaikka haastateltavan vanhaan opettajaan tai työtovereihin. Nauhoita myös nämä haastattelut, jolloin saat paitsi taustatietoa, myös lisämateriaalia juttuusi.

Puhu aiheesta muiden kanssa. Kysy ystäviltäsi tai harrastekerholtasi mitä he tietävät aiheesta – tämä auttaa hahmottamaan, mitä asiasta yleisesti tiedetään ja mikä siinä on kiinnostavaa. Tämä puolestaan auttaa kysymysten keksimisessä.

Keskustele tulevasta haastattelustasi tuottajasi ja kollegoidesi kanssa. Heillä voi olla kokemusta ja näkemystä aiheesta, tai haastateltavastasi. Nämä vinkit ovat arvokkaita.

Muista, että mikään taustatutkimus ei ole ajanhukkaa, ymmärryksesi aiheesta laajenee kaikista tiedonjyvistä.

Valitse näkökulma

Tärkein asia, joka pitää päättää heti ensimmäisenä, kun alat valmistella haastattelua, on näkökulma. Mistä vinkkelistä lähestyt aihettasi, miten rajaat sen? Näkökulman rajaamisesta lisää edellisessä luvussa.

Näkökulman löytämiseksi, pohdi seuraavia kysymyksiä

• Kenelle teet ohjelmaa, mikä heitä kiinnostaisi tässä aiheessa? Mikä itseäsi kiinnostaa aiheessa?
• Mitä uutta tai yllättävää aiheessa on?
• Mikä asiassa koskettaa kohdeyleisöäsi – mikä olisi paikallinen näkökulma aiheeseesi?
• Voisiko aiheen kääntää ylösalaisin ja kertoa sen päinvastaisen henkilön näkökulmasta?
• Ketä kaikkia aiheesi koskettaa, voisiko haastateltavasi olla henkilö, joka on välillisesti osa tapahtumaketjua?
• Kuka on aiheen kokija, ei asiantuntija?
• Miksi haastattelun pitäisi kiinnostaa ketään?

Sopivan haastateltavan löytäminen

Kun olet valinnut näkökulman, sopivan haastateltavan löytäminen helpottuu.

Välillä haastateltavan valinta on näkökulmasi. Esimerkiksi päätös kertoa lapsettomuudesta parikymppisen/ kuusikymppisen haastateltavan kautta on jo näkökulma.

Sopivaa haastateltavaa etsiessä tulee ensiksi miettiä, kenellä on aiheesta eniten omakohtaista sanottavaa. Liian usein kuulee juttuja esimerkiksi köyhyydestä, asunnottomuudesta tai turvapaikanhakijoista, joissa on haastateltu tutkijoita ja hyväntekeväisyysorganisaation työntekijöitä, mutta ei yhtäkään köyhää, asunnotonta tai turvapaikanhakijaa.

Vaihda asiantuntijaa! On järkyttävän tylsää ja kapeakatseista, jos tietystä aiheesta haastatellaan aina tiettyä henkilöä – mieti kuka muu voisi vastata kysymyksiin. Nuoret, naiset ja eri vähemmistöryhmiin kuuluvat saavat harvemmin asiantuntijan roolin, ja ainoa tapa muuttaa tätä asetelmaa on valitsemalla itse vähemmistön ääniä juttuihin. Yksi tapa löytää uusia asiantuntijoita on kysyä suosituksia alan sisältä.

Tee esihaastattelu. Soita tai tapaa henkilö jota haluaisit haastatella, kerro että olet kiinnostunut aiheesta (ja muista mainita, että kyseessä on vain taustatietojen hankinta). Näin saat selville mitä hän tietää aiheesta, millainen tapa hänellä on puhua sekä miltä hän kuulostaa. Jos kriteerisi täyttyvät, sovi haastattelu. Jos ensimmäisen kontaktin aikana alkaa tuntua, että henkilö ei ole sopiva haastateltava, voit kiittää taustatiedoista ja päättää yhteydenpidon siihen. Et ole velvollinen käyttämään jutussa jokaista henkilöä jonka kanssa puhut aiheesta, vaikka olisitkin nauhoittanut haastattelun. Totuus on, että jotkut ihmiset ovat huonoja haastateltavia radioon – he saattavat puhua epäselvästi tai käyttää liian monimutkaista kieltä, jännittää liikaa tai eivät osaa kertoa asioita kiinnostavasti. Heidän käyttäminen jutuissa ei ole eduksi sinulle, asialle, kuulijalle taikka heille itselleen. Voit laittaa taustahaastatteluilla kerätyt tiedot omiin välijuontoihisi, se on täysin sallittua.

Etsi ihmisiä jotka rakastavat aihettasi. Intohimoisesti aiheeseen suhtautuva henkilö on paras haastateltava. Mutta pidä mielessä haastateltavan intressit – miksi hän haluaa puhua tästä aiheesta, hyötyykö hän julkisuudesta? Se ei tarkoita sitä, ettet voisi tehdä haastattelua, mutta olisi naivia ajatella, etteikö myös haastateltavalla voisi olla motiivia.

Kysymysten laatiminen

Ensiksi pitää tehdä itselleen selväksi mitä haluat haastattelulta – minkälaisia asioita haluat kuulla haastateltavan kertovan?

Alustava kysymysrunko voi olla hyvin väljä. Jos aiheesi on kesähäät ja haluat kertoa sen marsipaanitaiteilijan näkökulmasta, voit päättää aluksi, että haluat kuulla häneltä kolme asiaa: miten kesäsesonki näkyy hänen työssään, mikä tekee hänen työstään haastavaa juuri kesällä (jotain mitä kotileipuri ei tulisi ajatelleeksi) ja millainen on ollut hänelle mieleenpainuvin hääkakku. Näiden kolmen pääkysymyksen kautta pääset kiinni aiheeseen, todennäköisesti kuulet jotain uutta ja saat myös henkilökohtaisen tarinan, eli tunnetta. Rungon ympärille voit kirjoittaa paljon täydentäviä ja taustoittavia kysymyksiä, mutta pidä runko väljänä. Näin ollen pystyt myös reagoimaan, jos haastateltava kertoo jotain yllättävää. Mieleenpainuvin hääkakku on ollut tilaustyö pääministerin tyttärelle – tällainen vastaus saattaa muuttaa jutun näkökulman. Ja herättää tukun uusia kysymyksiä.

Esitä jatkokysymyksiä. Joka kerta kun haastateltava sanoo jotain mitä et ymmärrä, tai mistä haluat kuulla lisää, kysy siitä. Jatkokysymykset ovat usein tärkeämpiä kuin itse pääkysymykset – niiden kautta paljastuu yksityiskohdat, syyt ja seuraukset.

Tee vain avoimia kysymyksiä – eli sellaisia joihin ei voi vastata pelkästään ei tai kyllä. Poikkeuksena vahva väittämä, johon tehtävänäsi on saada suora vastaus, esimerkiksi kansanedustajalta “valehtelitko vaalirahoituksestasi?”. Hyviä kysymyssanoja ovat esimerkiksi: millainen, miten, kuvailisitko ja miksi.

Älä pelkää esittää tyhmiltä tuntuvia kysymyksiä. Luultavasti kuulijasi pohtivat aivan samoja asioita kuin sinä.

Tee mieluummin liikaa kysymyksiä kuin liian vähän. Kysymysrunko on kuin turvaverkko. Jos yhtäkkiä lyö tyhjää, mitä piti kysyä, on hyvä olla silmien ulottuvilla jotain mistä hakea apua. Pääkysymysten lihavointi ja selkeä printti/käsiala auttaa, kun haluat vilkaista muistiinpanojasi nopeasti. Katseesi tulisi pysyä haastateltavassa, ei kysymysrungossasi. Katsekontakti johtaa parempiin vastauksiin ja toivottavasti myös siihen, että pystyt keskittymään kuuntelemiseen – ja näin ollen parempiin jatkokysymyksiin.

Laita kysymykset loogiseen järjestykseen ja sijoita haastateltavan kannalta mahdollisesti epämieluisat kysymykset haastattelun loppuun. Niiden myötä haastattelusikin saattaa loppua. On kysymyksiä, joiden kysyminen saattaa tuntua tunkeilevalta, tai jotka tiedät olevan arkaluontoisia. Mikäli vastaukset ovat jutullesi olennaisia, pidä huoli, että kysyt ne kohteliaasti mutta suorasti. Haastateltava voi aina jättää vastaamatta.

Tärkeät kysymykset on hyvä sijoittaa heti alkuun, varsinkin jos aikaa on vähän. Muista kysyä lopussa mitä asialle tai henkilölle tapahtuu seuraavaksi.

Kysy uudelleen. Jos koet, että haastateltava ei vastannut hyvin, tyhjentävästi tai ymmärrettävästi kysymykseesi, kysy asiaa uudelleen. Pidä huoli, että olet saanut pääkysymyksiisi vastaukset. Voit palata kysymyksiin vasta haastattelun lopussakin, jos sinulla on tunne, että et saanut nauhalle mitä lähdit hakemaan. Usein vastaukset vain paranevat toisella kerralla. Turhauttavin on tunne, kun olet tullut takaisin juttukeikalta, istut editissä kuunnellen nauhaasi ja tajuat, ettet ole saanut sitä mitä lähdit hakemaan. Uuden haastattelut sopiminen tuntuu aina kiusalliselta.

Kerro haastateltavalle etukäteen:

• miksi olet tekemässä haastattelua
• mistä näkökulmasta olet tekemässä haastattelua
• minkälainen on kanavan yleisö
• keitä muita haastattelet ja missä muualla haastattelua saatetaan käyttää
• milloin juttu tulee ulos

Haastattelupaikan valinta

Pyri lähtemään ulos studiosta tekemään haastattelusi aina kuin mahdollista. Siihen on neljä hyvää syytä:

1. Paikka välittyy kuuntelijalle äänimaiseman kautta, jolloin haastattelusta tulee elävämpi ja mukaansatempaavampi.
2. Paikan päällä sattuu ja tapahtuu ja juttusi voi saada yllättäviä käänteitä.
3. Aiheista on helpompi puhua, kun on paikan päällä. Usein haastateltavan mieleen muistuu enemmän asioita, hän osaa kuvailla niitä paremmin ja sinulla herää kysymyksiä joita ei studiossa tulisi.
4. Haastateltava rentoutuu tutussa ympäristössä.

Monelle studioympäristö tuntuu vieraalta ja jännittävältä, ja se vaikuttaa haastattelun sisältöön. Erinomainen paikka haastattelun tekemiseen on haastateltavan koti. Se on haastateltavalle tuttu ja turvallinen paikka, eikä hänen tarvitse lähteä minnekään haastattelun takia. Lisäksi opit henkilöstä huomattavasti enemmän, jos pääset häneen kotiinsa. Toki monille koti on pyhä paikka ja sinne ei haluta toimittajia – kannattaa kuitenkin aina kysyä. Toiseksi paras vaihtoehto on haastateltavan työpaikka. Siellä hän on usein elementissään ja saatat nähdä vilauksia hänen yksityispersoonastaan: valokuvia työhuoneen pöydällä, lempikahvimukin, kirjakasoja tai hänen kannattamansa urheilujoukkueen fanipaidan. Kaikki tällaiset yksityiskohdat auttavat niin tilanteen rentouttamisessa kuin haastateltavaan tutustumisessa. Pääasia, että tila on kaikumaton ja rauhallinen.

Haastattelupaikan valinta voi toimia juttusi näkökulmana. Voit viedä haastateltavan vieraaseen paikkaan ja jutun juju on hänen reaktionsa paikkaan. Tai vie haastateltava paikkaan, jonne hänen kannattaisi mennä, esimerkiksi päivähoidon tukien karsimista ajanut poliitikko hiekkalaatikolle tai maahanmuuttoa vastustava päättäjä senioritaloon, jossa valtaosa työntekijöistä on maahanmuuttajataustaisia.

Kamalin haastattelupaikka on kahvila, vaikka se helpolta valinnalta tuntuukin. Kahviloissa on aina meteliä ja ne kaikuvat. Pahin painajaisesi on keittiökoneet, kuten kahvikone, jääpalakone ja tehosekoitin. Ne peittävät armottomasti haastateltavan äänen alleen ja vastaus on käyttökelvoton. Yhtä hirveää on musiikki. Vältä aina paikkoja joissa on musiikkia taustalla (kuten kahviloissa lähes poikkeuksetta on) – kuuntelijan keskittyminen herpaantuu helposti, jos taustalla soi jotain, hän alkaa kuunnella musiikkia. Toinen syy on editointi. Kun leikkaat haastattelua, taustalla oleva kappale katkeilee vääristä kohdista, korostaen leikkauskohtia, joka aiheuttaa epämiellyttävän ja katkonaisen tunteen.

Jos kuitenkin päädyt olosuhteiden pakosta kahvilaan tai muuhun meluisaan paikkaan tekemään juttua, pidä mielessä muutama asia: voit mennä pyytämään, että taustalla soiva radio tai tikittävä kello sammutetaan tai siirretään hetkeksi – tämän pyynnön kanssa ei kannata arkailla. Hakeudu niin kauaksi keittiöstä kuin voit. Etsi tila jossa on mattoja tai paksuja verhoja, ne estävät kaikumista. Jos joudut äänittämään omia välijuontoja kaikuisassa paikassa, heitä huivi tai takki päällesi, näin pääset eroon kolkosta saundista. Kyllä, se näyttää typerältä, mutta toimii. Toimittajat ovat todistetusti äänittäneet spiikkejään niin kaupungintalon verhojen sisälle kääriytyneenä kuin torkkupeiton alla siivouskopissa.

Studion ulkopuolella tehdyt haastattelut

Oli aihe mikä tahansa ravikilpailuista eduskunnan täysistuntoon, tee pidempi varsinainen haastattelu aina mahdollisimman hiljaisessa tilassa ja nauhoita kentällä erikseen äänimaailmaa, jota editoit juttuun. Eli jos juttusi kertoo ratsastajista, haastattele heidät tallin hiljaisimmassa nurkassa, mutta nauhoita myös ravirataa, hevosten hoitamista tallissa ja muita tekemisen ääniä, jotka liittyvät aiheeseesi. Näiden avulla saan vietyä kuuntelijan tapahtumapaikalle. Äänimaisema rikastuttaa juttua valtavasti ja auttaa kuuntelijaa näkemään mielikuvissaan missä ollaan.

Tämän lisäksi nauhoita aina haastattelun päätteeksi 30-60 sekuntia ”hiljaisuutta”, eli sitä tilaa jossa olet tehnyt haastattelun, ilman että kukaan puhuu. Tämä tulee suureksi avuksi, kun editoit juttua. Jos olet mongerrellut tai sekoillut kysymyksissäsi, voit äänittää omat spiikkisi nauhalle jälkikäteen studiossa ja editoida tilan ”hiljaisuutta” taustalle – näin ollen kysymyksesi eivät pomppaa kuulijan korvaan, hän ei välttämättä edes huomaa, että ne ovat tehty jälkikäteen. Voit myös nauhoittaa kysymyksesi uudestaan haastattelun päätteeksi (haastateltavan lähdettyä) samassa tilassa, jos tiedät heti että tulet tarvitsemaan niitä.

Testaa jo ennen lähtöä haastattelupaikalle, että laitteesi toimivat ja niissä on tarpeeksi virtaa, sekä tarkista, että muistikortilla on tilaa. Lienee turha sanoa kuinka typerältä tuntuu, jos juttu vesittyy haastattelupaikalla siihen, että yhtäkkiä nauhuri ei toimikaan. Vaikka se olisi eilen toiminut ihan hyvin.

Mukaan tarvitset siis äänitallentimen – josta moni puhuu edelleen nauhurina, vaikka varsinaista nauhaa ei enää käytetäkään –, kuulokkeet, mikrofonin ja varaparistot. Tallentimien sisäiset mikrofonit ovat suhteellisen laadukkaita, mutta ehdottomasti parhaan äänenlaadun saat, kun liität tallentimeen ulkoisen mikrofonin.
Moni radiokonkari panostaakin ennemmin mikrofoniin kuin nauhuriin, nykyään puhelimiinkin voi jo liittää kunnon mikrofoneja.

Mikrofonin tuulisuoja on oiva lisävaruste, se kannattaa hankkia ja olla aina mukana. Tuuli on aina vihollinen – se pilaa äänityksen armottomasti. Auto on hyvä studio hätätapauksessa.

Studiohaastattelu

Suoran haastattelun taikuus on se, että mitä tahansa voi tapahtua! Haastetta lisää aikataulussa pysyminen.

Suorassa studiohaastattelussa olennaisinta on hyvän haastateltavan löytäminen, koska et voi leikata tylsiä kohtia pois. Tee siis taustatyösi mahdollisimman hyvin: puhu aina haastateltavan kanssa puhelimessa ennen lähetystä, jotta olet varma, että hän todella on paras ihminen puhumaan asiasta niin asiantuntijuutensa, luonteensa kuin ulosantinsa puolesta. Ponnetonta puhujaa ei kannata laittaa suoraan lähetykseen, sillä voit itse kertoa samat asiat tiiviimmin ja kiinnostavammin.

Haastattelut venyvät suorassa lähetyksessä usein liian pitkiksi. Osittain se johtuu siitä, että mukaan pääsee löysempääkin sisältöä, osittain siksi, että toimittaja ajattelee, että koska on pyytänyt vieraan tänne asti, pitää hänen kanssaan rupatella vähintään tietyn aikaa. Se ei pidä paikkansa. Suoran haastattelun ydin onkin siinä, että osaa kysyä vain ne kaikista parhaat kysymykset.

Keskinkertainenkin kappale on parempaa radiosisältöä kuin tylsä haastattelu. Muutamia käytännön vinkkejä studioon:

• Kirjoita kysymykset käsikirjoitukseesi siten, että ne kuulostavat lähetyksessä mahdollisimman luonnollisilta, keskustelunomaisilta. Jos iskee paniikki ja joudut lukemaan paperista, et silti kuulosta siltä.
• Pidä kysymykset lyhyinä – kuuntelijat haluat kuulla vieraan puhetta.
• Kirjoita kysymysten väliin kellonaikoja, mihin aikaan olisi hyvä olla missä vaiheessa, jotta osaat aikatauluttaa käytettävissä olevan ajan
• Esittele vieraasi kiinnostavasti, kerro hänestä jotain yllättävää ja lataa haastattelun alkuun räväkkä tai odottamaton kysymys, jolla saat kuuntelijan naulittua kuuntelemaan lähetystä.
• Pyydä haastateltava ajoissa paikalle ja kerro lähetyksen kulku. Voit kertoa myös teemat, mistä puhutaan, mutta älä kerro tai näytä kysymyksiäsi etukäteen.
• Älä anna haastateltavalle kynää käteen – hän alkaa rummuttaa pöytää tai napsuttelemaan sitä. Yritä saada hänet luopumaan myös muistiinpanoista tai muista papereista. Vastauksetkin ovat roimasti parempia, jos niitä ei lueta paperista vaan haastateltava kertoo ne omin sanoin. Ja asiastaan tietävä henkilö ei muistiinpanoja tarvitse muutenkaan.
• Tarjoa haastateltavalle vettä.

Ennen haastattelua

Tärkeintä on rentoutus! Vaikka sössisit jokaisen muun asian, niin muista rentoutus – se on avain hyvään haastatteluun. Jos haastateltava tuntee olonsa rennoksi, hän on valmis kertomaan sinulle asioita. Tässä mitataan siis sitä, luottaako haastateltava sinuun.

Rentoutus voi tarkoittaa sitä, että rupattelette jostain päivän aiheesta tai tulevan keskustelunne aiheesta. Tämän aikana pystyt myös tarkistamaan äänentasot. Pyri puhumaan jostain haastateltavalle mieluisasta, tutustumaan häneen hieman paremmin. Mutta kerro myös jotain itsestäsi. Kuten todettu aiemmin, haastateltava on kuin peili: hermostuneisuus tarttuu, mutta niin tarttuu myös rehellisyys ja avoimuus.

Haastateltavan luottamuksen ansaitaksesi, sinun on hyvä olla valmis jakamaan jotain henkilökohtaista. Pienikin osoitus luottamuksesta, omakohtaisen kokemuksen jakaminen, voi auttaa haastateltavaa avautumaan. Muista myös osoittaa, että olet oikeasti kiinnostunut aiheesta ja hänestä.

Tee tämä siis ennen haastattelua, jotta siinä vaiheessa, kun nauhoitus tai lähetys alkaa, tuntuu kuin olisitte jo tuttuja. Kun olet itse rauhallinen, myös haastateltava pysyy rauhallisena.

Haastattelutilanteessa

Jos teet suoraa lähetystä, älä kysy ensimmäisenä, miten päivä on sujunut. Se on tylsä kysymys. Älä tuo muitakaan lämmittelykysymyksiä tai taustakysymyksiä (kuten “mistä idea tähän tapahtumaan?”) studioon, ne ovat ajantuhlausta. Perusasiat voit kertoa itse tiivistetysti ja kysymyksissäsi keskittyä kiinnostavimpiin asioihin. Jos teet haastattelua nauhalle, voit ottaa alkuun lämmittelykysymyksiä, ja leikata ne sitten pois.
Mene suoraan asiaan.

Amerikkalainen radiotyön kouluttaja Valerie Geller kertoo sykähdyttävän esimerkin: radion aamulähetyksessä on haastateltavana henkilö, joka on yrittänyt tehdä itsemurhan hyppäämällä Golden Gate sillalta. Sen sijaan että haastattelu alkaisi lämmittelykysymyksillä, ensimmäinen kysymys kuuluu: “XX (nimi), yritit tehdä itsemurhan tällä viikolla, miksi?” Voit olla varma, että jokainen kuulija höristi korviaan ja jäi kuuntelemaan vastausta.

Kysy yhtä asiaa kysymyksessäsi. Jos esität enemmän kysymyksiä yhdessä lauseessa, haastateltava todennäköisesti vastaa vain viimeiseksi kuulemaansa ja unohtaa loput. Unohdat itsekin mitä olet kysynyt. Vaarana on, että esität monologin, jossa on kysymyksiä ja mielipiteitä ja taustatietoja ja lopulta kukaan ei tiedä mitä kysyit. Kuulijat haluavat lähtökohtaisesti tietää mitä haastateltavat ovat mieltä asioista, eivät mitä sinä olet mieltä asioista. Voit – ja kuuluukin – kertoa omakohtaisia asioita, mutta mielipiteet ovat eri asia.

Jatkokysymykset ovat kultaa. Etukäteen tekemissäsi kysymyksissä ei tarvitse pitäytyä, jos esiin tulee jotain kiinnostavaa ja yllättävää, josta voisi puhua lisää. Luota omaan vaistoosi – jos mielenkiintosi herää ja haluat kuulla jostain lisää – kysy. Luultavasti kuulijakin haluaa tietää enemmän. Esimerkiksi jos haastattelet eläintarhan hoitajaa ja hän kertoo, että toisin kuten viime vuonna, tänä vuonna talviunien osalta kaikki on mennyt kuten kuuluu. Kiinnostavampaa on kysyä mitä tapahtui viime vuonna, kuin kerrata jokavuotisia rutiineja. Pidä silmällä silti käsikirjoitustasi: jos haastattelu alkaa ajelehtia sivuraiteille tai tylsäksi, muuta reippaasti suuntaa.

Kuvaileminen on tärkein havainnollistamiskeino radiossa. Pyydä haastateltavaa kuvailemaan asioita ja tunteitaan.

Älä pelkää hiljaisia hetkiä! Hiljaisuus kertoo myös omaa tarinaansa asiasta, ja saa haastateltavan puhumaan enemmän. Jos olet hiljaa, haastateltava alkaa täyttää hiljaisuutta, ja haastattelu saattaa olla paljon paljastavampi kuin olit ajatellut.

Katsekontakti on erityisen tärkeä, koska et voi kuuntelemisen merkiksi sanoa mitään. Osoita siis katseellasi ja pään nyökkäyksilläsi haastateltavallesi, että olet kiinnostunut. Vältä ”mmm”, m-hmm”, ”ahaa”, ”nimenomaan”, ”just” ja muita toistuvia pieniä reaktiosanoja tai äänteitä. Kun kuuntelet itseäsi nauhalta, tunnistat kyllä omat maneerisi – kitke ne heti. Nyökytys riittää.

Keskeytä jos et ymmärrä esimerkiksi jotakin termiä – kuuntelijatkaan eivät todennäköisesti ymmärrä sitä. Pyydä haastateltavaa vastaamaan uudestaan, jos hän ei vastaa kysymykseen. Se saattaa tuntua ärsyttävältä, mutta on välttämätöntä.

Toista haastateltavan titteli ja nimi silloin tällöin, jotta kanavalle juuri tulleet kuuntelijat tietävät kuka puhuu.

Unohda usein kuultu “Nyt meillä valitettavasti loppuu aika..”, sillä aika ei lopu koskaan. Paitsi sitten kun maailma tuhoutuu. Jos aikasi loppuu, olet taimannut lähetyksen huonosti. Lopeta haastattelu lyhyeen kiitokseen. Kuuntelijoille ei tarvitse kerrata mistä haastattelussa puhuttiin, vaan mene eteenpäin.

Jos teet haastattelun nauhalle, kysy lopuksi, haluaako haastateltava lisätä jotakin.

Äänenlaadusta: pidä mikrofoni sopivan lähellä haastateltavaa. Oikea kohta on suun alapuolella, leuan korkeudella tai hieman sen alla. Kiinnitä huomio häiriöääniin: eliminoi ympäristön äänet, pyydä haastateltavaa riisumaan kilisevät rannerenkaat. Joskus mikrofonin liitinosa rutisee liikuteltaessa, jolloin johto kannattaa ottaa käteen ikään kuin silmukaksi.

Käytä kuulokkeita koko haastattelun ajan!

Ammattilainen kertoo: Jenni Pääskysaari (Kiss FM, YleQ, Yle Puhe) 18.1.2019

Löydä oma näkökulma

Radion aamulähetyksessä mediauransa aloittanut, lukemattomia suoria haastatteluja tehnyt Jenni Pääskysaari valmistautuu haastatteluun aina samalla tavalla: lukemalla kaikkea mahdollista kyseisestä ihmisestä ja aiheesta. Samalla hän suodattaa lukemaansa ja kirjaa ylös, mihin asioihin oma huomio kiinnittyy kaikista eniten. Muistiinpanojen avulla hän muodostaa oman näkökulman, mikä aiheessa olisi kiinnostavaa.

“Esimerkiksi, mitä voin saada enää irti Katri-Helenasta, jota on haastateltu 40 miljoonaa kertaa? Silloin kysymys on siitä, että minun pitää unohtaa kaikki mitä häneltä on aiemmin kysytty, ja mitä tarinaa hän on aiemmin kertonut. Ja muodostaa hänestä oma näkökulma. Se syntyy niin, että suodatan sitä tietoa ja fiilistä joka hänestä välittyy, ja nojaan siihen näkökulmani.

Jos minulla olisi seitsemän minuuttia aikaa haastatella, vaikka sitten Katri-Helenaa, jonka elämästä ja urasta kaikki jo tietävät, mutta olen lukenut haastattelun, jossa hän kerran viittaa miesten ja naisten väliseen kohteluun musiikkibisneksessä – voisin poimia sen sinne pohjalle muodostamaan näkökulman. Toki kuljettaisin haastattelua aikajanalla, eli millaista kohtelu oli alalla silloin kun hän aloitti, ja sitten toisin haastattelun tähän päivään, mutta tämä olisi se näkökulma.

Näkökulma on kaikkein tärkein, ja minusta se löytyy vain tutkimalla, kaivelemalla ja luottamalla omaan vaistoon, mihin huomio kiinnittyy.”

Jännittäminen ja jäätyneen tilanteen pelastaminen

Haastattelutilanne on aina jännittävä, myös toimittajalle. Mikä neuvoksi omaan jännittämiseen? “Kunnioita kaikkia yhtä paljon, mutta älä pelkää ketään. Kuulostaa helpommalta kuin on, mutta ketään ei saisi jännittää tai pelätä enempää kuin toista. Ja tähän pitäisi myös elämässä pyrkiä – ettei pelkäisi ketään. “

Myös haastateltavaa usein jännittää. Ennen haastattelua Pääskysaari kertoo haastateltaville avoimesti mitä haastattelussa tulee tapahtumaan, mihin sillä pyritään ja kysyy myös missä menee rajat – onko jotain mistä haastateltava ei halua puhua. Haastattelu voi olla hyvin pelottava tilanne haastateltavalle. Pääskysaari sanoo, että hänen ohjelmissaan tarkoitus ei ole vetää mattoa kenenkään alta, sen hän tekee myös haastateltavalle selväksi.

Entä miten välttää sudenkuopat studiossa, jos studiovieras jäätyy, vastaa liian lyhyesti, ihan liian pitkään, haastattelu lähtee väärään suuntaan, tai on vaan tylsä?

“Se mikä tekeekin suorasta lähetyksestä niin kiinnostavaa ja kauhistuttavaa on se, että vaikka miten valmistautuisit, se voi silti mennä aivan käteen. Ja näin on käynyt.”

Pääskysaari muistelee haastattelutilannetta, jossa hän itse oli tuottajan roolissa. Vieraana oli normaalisti erittäin hauska ihminen, mutta haastattelu muuttui todella hartaaksi, pitkäpiimäiseksi ja tylsäksi. Jälkikäteen hän mietti, miten tilanteen olisi voinut pelastaa.

“Ainoa mitä siinä voi tehdä, on yrittää vaikuttaa omaan ja tilan energiatasoon. Eli ravistella tilanne ja sähköistää se. Ihan vaikka muuttamalla omaa äänenkäyttöään, asentoaan, energiatasoaan. Se voi olla vaikka naurahdus, tai tilanteen sanallistaminen kunnioittavaan sävyyn – että hups, tämähän meni hartaaksi, tai kylläpäs tulikin pitkä vastaus. Olen kyllä sanonut joskus suorassa lähetyksessä, että nyt mulla meni pasmat aivan sekaisin, unohdin täysin mitä olin sanomassa ja kysymässä. Välillä on tärkeintä sanoa suoraan mitä tapahtuu.

Hyvässä keskustelussa kuuntelija mukautuu ja tukeutuu toiseen – ja se onkin kiinnostava kysymys, kuinka paljon kyse on keskustelusta ja kuinka paljon haastattelusta. Haastattelijalla pitäisi kuitenkin aina olla takaraivossa kuulija, eli pitää itsestään viisi prosenttia tilanteen ulkopuolella ja miettiä miltä tämä kuulostaa ulospäin.”

Miten tulla paremmaksi haastattelijaksi?

Pääskysaari arvioi, että eniten haastattelemisesta oppii kun tekee, mokaa ja oivaltaa itse. “Ketään ei pitäisi pokkuroida” on ollut yksi näistä oivalluksista joita hän on oppinut tekemisen myötä. Toinen oivallus on tullut katsomalla ja kuuntelemalla muita, tässä tapauksessa suomalaisia ja amerikkalaisia viihteellisiä talk show- ohjelmia:

“Eli näitä, joissa yleensä mies istuu puhujanpöntön takana ja sohvalla on ihmisiä. Asetelma on aina sama, ja mietin miksi joku on parempi kuin toinen, miksi joku saa vieraista enemmän irti kuin toinen. Ja siellä on aina pohjalla se, että oletko oikeasti kiinnostunut haastateltavasta ihmisestä.

Vai oletko kiinnostunut itsestäsi ja omien mielipiteittesi kertomisesta? Ja se selittää jo ihan helvetisti. Jos olet haastattelija, olet kiinnostunut kaikista ihmisistä ja ihmisyydestä samalla tavalla, se on sitä ammattitaitoa. Ja tämä on se, miksi joku saa haastattelun toimimaan ja joku ei.”

---

Podcastit

Yli 40 miljoonaa ihmistä pidättää hengitystään. Johtolankoja tippuu kerran viikossa, keskustelupalstat käyvät villeinä eri teorioista. Murhasiko Adnan Syed oikeasti tyttöystävänsä vai istuuko hän vankilassa syyttömänä? Jos hän ei tehnyt sitä – kuka on murhaaja? Hurjaa tässä tarinassa on se, että se on totta. Ja me seuraamme sitä reaaliajassa. Kiitos Serial-podcastin, Syed odottaa tällä hetkellä uutta oikeudenkäyntiä.

Serialia pidetään tienavaajana podcastien massasuosiolle. Tarina sai alkunsa kun This American Life – podcastin toimittaja alkoi penkoa vuonna 1999 Baltimoressa tapahtunutta murhajuttua:

Hae Min Lee, 18-vuotias tyttö löydettiin puistosta kuristettuna. Leen poikaystävä Adnan Syed pidätettiin ja tuomittiin teosta elinkautiseen. Syed kiisti tiukasti syyllisyytensä. Hän oli istunut vankilassa jo vuosia kun hänen lakimiehensä Rabia Chaudry otti yhteyden toimittaja Sarah Koenigiin, joka alkoi tutkia juttua – ja nauhoitti tutkimuksensa etenemisen. Näin syntyi Serial, jonka ensimmäinen jakso lähetettiin ulos vuonna 2014.

Kotisivuillaan Serialin luojat sanovat, etteivät tiedä miten tarina tulee päättymään, mutta me kaikki saamme tietää sen yhtäaikaa.

Kolme viikkoa Serialin ensimmäisen tuotantokauden päätyttyä Marylandin oikeusistuin hyväksyi Syedin valitusluvan. Vuonna 2016 Syedille myönnettiin uusi oikeudenkäynti.

Vuoden 2018 lopulla Serialia on ladattu yli 80 miljoonaa kertaa. Samana vuonna alkoi myös Syedin oikeudenkäynti. Tätä kirjoittaessa oikeudenkäynti on edelleen käynnissä. (Buzzfeedin tekemän gallupin mukaan, 12% vastaajista pitää häntä syyllisenä, 20% uskoo hänen olevan syytön, loput sanovat ehkä, mutta jotain outoa koko jutussa on, tai eivät ole tehneet vielä päätöstä.)

Serial-huumasta kertonee jotain se, että Slate-media on tehnyt podcastin, jossa analysoidaan Serial- podcastia. Serial poiki myös liudan muita true crime-sarjoja, joissa selvitetään rikoksia.

Mikä on podcast?

Podcastit olivat olemassa jo pitkään ennen Serialia. Sana podcast juontaa juurensa Applen taskukokoiseen audiosoittimeen iPodiin: tallentimeen ladattavia tiedostoja kutsuttiin podcasteiksi. Käytännössä podcast on siis äänitiedosto. Jotkut podcastit ovat radio-ohjelmia, jotkut eivät. Yhteistä kaikille podcasteille on, että voit ladata sen itsellesi, esimerkiksi tietokoneelle tai puhelimeen, ja kuunnella milloin haluat. Hyvä podcast on siis ajaton. Podcastissa voidaan puhua ajankohtaisista aiheista, mutta paremmin aikaa kestävät sellaiset podcastit, joissa teema ei ole sidottu tiettyyn päivään tai aikaan.

Poikkeus säännöstä on uutispodcastit, jotka on tarkoitettu kuunneltavaksi saman päivän aikana.

Kun radio-ohjelman laittaa ladattavaksi nettiin, siitä tulee podcast – sillä se on ladattava äänitiedosto. Mutta usein podcastit ovat tehty vain verkkojulkaisua ajatellen, eli niitä ei ajeta radiossa missään vaiheessa.

On hyvä muistaa että podcast ei ole synonyymi journalismille. Podcast on kuin blogi – kuka tahansa voi julkaista sellaisen verkossa. Radio on tiedotusväline, podcast ei.

Radion uusi kultakausi

Mikä tekee podcasteista niin suosittuja? Ne sopivat kiireiseen elämäämme erinomaisesti. Voimme kuunnella niitä milloin vain, oikeastaan missä vain. Voimme valita teeman joka meitä kiinnostaa; kuten uutiset, jännitys, komedia, tiede, taide, ruoka, terveys, politiikka tai urheilu, ja löytää siihen liittyvän podcastin. Kirjo on valtava. Podcastin kesto on yleensä 10-60 minuuttia, joten se ei vie liian kauaa aikaa, ja podcastit ovat yleensä ilmaisia. Koska kyseessä on pelkkä audio, olemme vapaita tekemään fyysisesti samalla muuta.

Podcastit ovat siis valtavan helppo tapa saada juuri omaa kiinnostusta ruokkivaa viihdettä ja/tai tietoa. Kuin personoitu radio.

Radio on intiimi väline, mutta podcast on vielä intiimimpi. Useimmiten se kuunnellaan yksin, kuulokkeilla, jolloin ihmiset joista olet kiinnostunut, puhuvat suoraan korvaasi. Olet päästänyt heidät sinne, joten luotat heihin. Koska kyse on yleensä aina pelkästään puheesta, epämiellyttävä podcast menee nopeammin vaihtoon kuin radiokanava, jossa voi odottaa aina seuraavaa biisiä tai juontajaa.

Podcast on siis henkilökohtaisempi kuin radio, ja niitä kuunnellaan usein juontajien persoonien ja karisman takia. Tästä syystä mainostajat ovat podcasteista niin kiinnostuneita, ainakin Yhdysvalloissa. Kun podcastin juontaja mainostaa jotain, he tietävät, että sillä on vaikutusta. Se on henkilökohtainen suositus – kuin ystäväsi kehottaisi sinua ostamaan jotain.

Yhdysvalloissa menee vuodessa mainosdollareita (2017) 220 miljoonaa podcasteihin, 70 miljardia radiolle. Vuonna 2018, yli 12-vuotiaista amerikkalaisista 73 miljoonaa oli kuunnellut podcastia edellisen kuukauden aikana, ja heistä 48 miljoonaa oli kuunnellut podcastia viimeisen viikon aikana kertoo The Infinite Dial 2018
-tutkimus, josta vastaa vuosittain Edison Research and Triton Digital -tutkimusyritys. Suomessa RadioMedian tekemän podcast-tutkimuksen mukaan vuonna 2018 noin miljoona suomalaista kuunteli podcasteja kuukausittain, päivittäiskuuntelijoita löytyi 15-64-vuotiaista 7%.

Vuonna 2017, amerikkalaisen NPR:n eli National Public Radion podcasteja ladattiin viikossa keskimäärin 5,4 miljoonaa kertaa iTunesista. Vuonna 2016 uniikkeja latauksia oli viikossa 3,5 miljoonaa, kanava kertoo.

Podcastien suosion jatkuva nousu on johtanut mainosrahan kasvun lisäksi myös siihen että Hollywood on puskemassa podcast-alalle. Spotifysta olisi voinut tulla äänimaailman Netflix, mutta ainakaan toistaiseksi niin ei ole käynyt.

Podcastien suosioon vaikuttaa myös se, että yleensä kalliinkin radio-ohjelman teko on aina halvempaa kuin edullisen televisio-ohjelman teko. Kynnys podcastin tekemiseen on siis matala, ja samoin matalalla on kynnys ostaa mainos podcastiin, sillä myös se on edullista suhteessa televisioon. Lisää podcastien ansaintalogiikasta alempana.

RadioMedian podcast-kuuntelijatutkimuksen mukaan Suomessa podcasteja kuunnellaan usein matkustaessa ja kotitöitä tehdessä. Halu viihtyä, rentoutua, oppia jotain uutta ja ajankohtaisten aiheiden seuraaminen nostettiin tutkimuksessa suurimmiksi syiksi kuunnella podcasteja.

Tyylilajit

Podcast voi olla kolmen minuutin hupailu tai haastattelu, tai kahden tunnin keskustelu. Se voi olla fiktiivinen tai päivän uutisaiheita ruotiva, ruokavalioon, parisuhteeseen, harrastukseen tai uskontoon keskittyvä, monologi tai teatraalinen, yhteen kertojaääneen perustuva tai äänimaisemaltaan monipuolinen kokonaisuus. Hyvän podcastin elementtejä ovat miellyttävä persoona, mielenkiinnon herättävä aihe ja säännöllinen julkaisuväli.

Tässä yleisiä podcastin tyylilajeja:

Teemaohjelma / harrasteohjelma

Yhtä teemaa käsittelevä ohjelmasarja, kuten internet-ilmiöistä kertova Reply All, ruokaohjelma The Sporkful, tiedeohjelma Only Human, politiikan ohjelma Tasavalta tai talous-podcast Julia Thurén: Melkein kaikki rahasta.

Persoonavetoiset haastatteluohjelmat

Haastattelija on tunnettu, samoin vieraat. Usein melko editoimaton. Esimerkkeinä Lena Dunham: Women of the Hour ja WTF with Marc Maron, jossa koomikon haastateltavina ovat olleet mm. Robin Williams, Barack Obama, Conan O’Brian.

Pyöreän pöydän keskustelut / Keskusteluohjelmat joissa ei ole vieraita

Juontajien persooniin nojaava, usein editoimaton “pyöreän pöydän” keskusteluohjelma, jossa ruoditaan yhtä tai useampaa aihetta. Esimerkkeinä presidentti Obaman entisten puheenkirjoittajien poliittinen keskusteluohjelma Pod Save America, kuulijoiden kysymyksiin vastaavat Päivystävät Dosentit, elämää viikoittain puhelimessa ruotiva Call Your Girlfriend.

Narratiivinen

Noudattaa amerikkalaista reporters journey -tyyliä, josta lisää Tarinankerronta-luvussa. Esimerkiksi podcast-huuman aloittaja Serial, sitä seurannut saman tuotantoyhtiön kutkuttava true crime-podcast S- town sekä L.A. Times lehden, niin ikään tositarina, Dirty John.

Dokumentaarinen

Puhtaat dokumentit kuten BBC Documentaries, ja seurantaohjelmat, kuten yrityksen perustamista seuraava StartUp.

Komedia / viihde

Yleensä koomikoita ja hassuttelua, joka voi perustua haastatteluun, keskusteluun tai täysin käsikirjoitukseen. Esimerkiksi 2 Dope Queens, sjoka on seksiä, sukupuolta ja ihonväriä käsittelevä live- show; My Dad Wrote a Porno, jossa luetaan isän kirjoittamaa pornoa; ja suomalaisen sarkasmin riemujuhla Suomen Suosituin Podcast.

Päiväkirja / kolumni

Yhden henkilön ääneen nojaava monologi, kertomus tai kolumni. Voi sisältää myös äänimaisemaa. Esimerkiksi masennusta kuvaileva Depressiopäiväkirjat, Juha Vuorisen radiokolumni Vuorissaarna, Jari Sarasvuon monologit.

Fiktiivinen

Kuin äänikirja tai radioteatteria. Esimerkkeinä kauhusarja Lore, psykologinen trilleri Homecoming, kotimainen komedia Radio Sodoma.

Makasiiniohjelma / aikakauslehden jatke

Eri osioista koostuva lähetys, kuten kaikkien podcastien äiti This American Life ja The New Yorker-lehden Radio Hour.

Uutiset

Päivän uutisia ruotiva päivittäis- tai viikoittaisohjelma. Esimerkiksi maailman kuunnelluin uutis-podcast New York Timesin The Daily, tai Helsingin Sanomien Uutisraportti.

Radio-ohjelmat

Aiemmin nettiin pystyi laittamaan tekijänoikeussyistä pelkästään puheohjelmia, nykyään korvaukset ovat inhimillisemmät, joten podcasteista löytyy myös musiikkiohjelmia. Esimerkkejä netistä ladattavista radio- ohjelmista: Muistojen Bulevardi, Ali Show, Luontoilta, Aamulypsy.

Mitä käytännössä tarvitaan: laitteisto ja kulut

Podcastin hienous on sen tuotannon helppoudessa; kuka tahansa pystyy tekemään sellaisen. Toki se on podcastien kirouskin, sillä verkosta löytyy myös karmivan kehnoja ja uuvuttavan tylsiä podcasteja – mutta niitähän ei tarvitse kuunnella.

Pääset alkuun hyvin pienellä satsauksella: tarvitaan vain idea, tallennin ja äänen editointiohjelma. Toinen vaihtoehto on vuokrata studiotilaa, jossa joku muu hoitaa kaiken tekniikan, itse vastaat vain sisällöstä.
Vuokrahinnat vaihtelevat riippuen siitä tarvitsetko apua nauhoittamiseen, äänitarkkailuun ja editointiin. Todennäköisesti äänenlaatu on parempi, mutta riippuu paljon myös podcastin luonteesta, missä sitä haluaa nauhoittaa.

Jos haluat tuottaa podcast-sarjasi täysin itsenäisesti, tässä tarvittava kalusto:

Äänitallennin (ja mikrofoni)

Periaatteessa voisit tehdä nauhoitukset omalla puhelimellasi, mutta puhelimien mikrofonit eivät ihan yllä sille tasolle, jolla saisi aikaan podcastin jota on miellyttävä kuunnella. Muutamalla satasella saat jo oikein kelvollisen äänitallentimen, jonka sisäisellä mikrofonilla voit nauhoittaa puhetta. Erinomaisen aloituspaketin saat hankkimalla tallentimen lisäksi erillisen mikrofonin tai kaksi, jolloin sinun ei tarvitse heiluttaa mikrofonia nauhoituksen aikana, eli siirtää sitä aina puhujan suun eteen, vaan voit sijoittaa mikrofonit sopiville paikoille heti alussa. Toinen vaihtoehto on hankkia kaksi tallenninta; jos ohjelmassa on kaksi puhujaa, näin molempien ääniraita tallentuu omalle raidalleen, tai jos puhujia on neljä, kaksi käyttää samaa mikrofonia. Muista kuulokkeet!

Editointiohjelma

Monet haastattelu- ja keskustelu-podcastit ovat suoran lähetyksen omaisia, eli lähes editoimattomia. Tällaisen podcastin tekemiseen et tarvitse editointiohjelmaa muuhun kuin ohjelman alun ja lopun siistimiseen ja ehkä äänentasojen muokkaamiseen. Jos taas podcastissasi on useampia osioita, kuten vaikka haastattelua, musiikkia ja ohjelmatunnuksia, joudut kasaamaan sitä vähän enemmän.

Huojentavaa on se, että äänen editointiohjelmat ovat varsin simppeleitä ja kun opettelet yhden, yleensä opit pian kaikki muutkin, logiikka on pitkälti sama. Jos haluat satsata editointiohjelmaan, voit ostaa kuukausittaisen tai pysyvän lisenssin editointiohjelmaan (esim. Hindenburg, Cubase tai Pro Tools), mutta ilmaisiakin löytyy. Niistä paljon käytetty ja suositeltava on Audacity. Näin ainakin kirjoitushetkellä vuonna 2018.

Juontaja (ja tuottaja)

Juontaja ja tuottaja voivat toki olla yksi ja sama henkilö, kuten niukan budjetin podcasteilla on tapana. Jos juontajia on useampia, on kuitenkin hyvä, että vastuualueet on jaettu, se saattaa vaikuttaa myös palkkioihin. Jos sinulla ei ole oikeastaan hajuakaan mitä olet tekemässä, tuottajan palkkaaminen on parasta mitä podcastillesi voi tapahtua. Kun lasket podcastillesi hintalappua, esiintyjien (ja tuottajan) korvaus on suurin menoerä, jos tekninen laitteisto löytyy.

Musiikki

Jos haluat käyttää podcastissasi musiikkia, siitä täytyy maksaa tekijänoikeuskorvaus (aiheesta lisää Musiikki-luvussa), jonka neuvotteleminen on helpompaa jos olet osa mediataloa, jolla on jo Teosto-sopimus. Poikkeuksena on musiikki jonka olet tehny itse, tai ns. Teosto-vapaa musiikki. Sitäkin löytyy verkosta paljon, mutta laatu ei ole aina korkein. Usein podcastilla on jingle eli tunnus, johon hyödynnetään instrumentaalimusiikkia.

Verkosta löytyy myös mainioita audiokirjastoja, kuten Audioblocks, johon voi ostaa lisenssin jolla saa rajattomasti kirjaston musiikkia käytettäväkseen, tai josta voi ostaa kertakorvauksella musiikkia. Näistä ei tarvitse maksaa erikseen tekijänoikeuskorvauksia.

Kansikuva / logo

Podcastilla tulee olla kansikuva. Tämä on elementti, joka jätetään usein ihan liian pienelle huomiolle. Logo/kansikuva on tärkeä erityisesti jos laitat podcastisi Apple Podcastsiin (entiseltä nimeltään iTunes, toistaiseksi maailman isoin podcastien jakelukanava), sillä palveluun hyväksytään vain tietyt kriteerit täyttävät kansikuvat ja Applen suosituslistoilla ei nähdä podcasteja, joiden kansi on heikko.

Ylipäätään kansikuvalla tulisi olla merkitystä, sillä se on ensikosketus podcastiisi, eli luo ensimmäisen mielikuvan siitä. Tylsä, mitäänsanomaton tai mitään kertomaton kansikuva ei houkuttele kuuntelemaan edes muutamaa sekuntia alusta. Hyvä kansikuva kertoo jotain podcastin tunnelmasta ja sisällöstä. Siinä ei ole pakko näyttää juontajien naamoja, mutta ihmiset yleensä tykkäävät katsella toisia ihmisiä ja ovat uteliaita näkemään kuka hänelle puhuu, joten se on suositeltavaa. Tärkeintä on välittää kuvalla podcastin tunnelma: onko luvassa jotain hauskaa vai vakavaa, ja mistä teemasta.

Markkinointi

Ei riitä, että teet mahtavaa podcastia, muiden pitäisi vielä löytää se. Ainakin jos haluat saada siitä tuloja. Tulot perustuvat kuuntelijamääriin. Kun mietit podcastisi budjettia, laske siis mukaan myös markkinointikulut. Jonkun tulee ottaa aikaa mainostamisen suunnitteluun ja sen toteuttamiseen.
Todennäköisesti mainonta tapahtuu sosiaalisessa mediassa ja teemasi kohdeyleisölle – myös tästä syystä on tärkeää määritellä kenelle ohjelmaa teet. Markkinoinnin suunnittelu on myös osa tulovirtojen suunnittelua.

Miten podcastilla tehdään rahaa?

Tapoja on neljä: lahjoituksilla, tilausmaksulla, mainoksilla tai tekemällä podcastia tilaustyönä jollekin yritykselle.

Voi pyytää kuulijoilta podcastillesi lahjoituksia, esimerkiksi perustamalla sille yhteisörahoitus-sivuston. Toinen vaihtoehto on kuukausimaksu tai kertamaksu, joka tulee maksaa, jotta saa podcastin itselleen, ikäänkuin maksumuuri.

Yleisin podcastien rahoitusmuoto on mainokset eli sponsoridiilit. Ohjelmalle voi hankkia yhden tai vaihtuvan sponsorin. Usein sponsori kuuluu ohjelmassa niin että ohjelman aluksi tulee “sana sponsorilta” eli mainos, jonka juontaja yleensä lukee (tämä on erittäin kustannustehokasta). Mainoksissa on usein joku tarjous, eli podcastin kuulijat saavat tarjouksen tietyllä koodilla tai tiettyyn aikaan.

Ajatus siitä, että radiokanavalla juontaja lukisi mainoksia on outo; mainokset ja journalistinen sisältö halutaan pitää erillään. Podcasteissa, kuten blogeissakin, kaikenlaiset diilit ovat kuitenkin mahdollisia, koska journalistin eettiset säännöt eivät vaikuta tekemiseen.

Hinnoittelu lasketaan ohjelmien latauksien perusteella. Amerikassa tuhat kuulijaa tavoittava podcast pyytää sponsoroinnista noin 15-35 euroa per ohjelma. Jos kuulijoita on 10 000, ohjelman hintalappu olisi 150-350 euroa. Kun latausmääriin tulee uusi nolla perään, sen voi lisätä myös sponsorihintaan. Hinta määräytyy myös sen mukaan kuinka usein podcast ilmestyy ja miten pitkä mainos on.

Neljäs tapa saada rahaa podcastista on sen myyminen / tekeminen jollekin yritykselle ja siitä laskuttaminen. Monet mediatalot ja isot firmat tekevät podcasteja (tai haluaisivat tehdä), kaikille ei kuitenkaan riitä resurssit niiden tuotantoon.

Podcastin julkaiseminen

Hienointa podcasteissa on se, että sen saa ilmoille välittömästi, ilman mitään lupia, ja potentiaalisena yleisönä on koko maailma. Tai ainakin ne ihmiset, jotka puhuvat kanssasi samaa kieltä. Jos podcastissasi puhutaan jotain kieltä.

Ensiksi tarvitaan julkaisualusta jonne äänitiedosto ladataan. Eli kun podcastisi on valmis ja olet tallentanut sen wav- tai mp3-muotoon editointiohjelmassasi, on aika julkaista se.

Yksi helpoimmista tavoista saada oma podcast verkkoon, on julkaista se äänipalvelu Soundcloudin kautta. Se on ilmainen palvelu, jonne äänitiedoston lataaminen on hyvin helppoa. Tiedostoon lisätään kansikuva sekä lyhyt kuvaus. Tiedostoon voi lisätä genrejä, jotka helpottavat sen löytämistä Soundcloudin hakupalvelun avulla. Soundcloud-linkki on helppo jakaa ja laittaa niin sosiaaliseen mediaan, kuin upottaa blogiin tai verkkosivulle. Soundcloudin ainoa rajoite on, että kun tietty tuntimäärä täyttyy, vanhempia podcasteja tulee poistaa, tai siirtyä maksulliseen versioon. Muita julkaisualustoja ovat esimerkiksi BuzzSprout, Libsyn ja SimpleCast.

Kun tiedosto on verkossa, se halutaan yleensä julkaista myös podcastien jakelupalvelussa, josta podcastin voi tilata itselleen. Näin kuuntelija saa aina uusimman jakson itselleen automaattisesti. Tällaisia jakelupalveluita ovat mm. Apple Podcasts, Stitcher ja Google Play.

Julkaisua varten tarvitset RSS-syötteen (jonka saat esimerkiksi Soundcloudista kun lataat podcastisi sinne), sekä kansikuvan (Applella vaatimuksena vähintään 1400 x 1400 pikseliä, enintään 3000 x 3000 pikseliä JPEG tai PNG -muodossa, RGB-väreissä) ja infotekstin.

Suomalaisia podcasteja löytää esimerkiksi Jakso.fi:sta, Yle Areenasta, Apple Podcastsista, Radio Helsingistä ja Suplasta.

---

Jutut

Juttu on yleisnimitys etukäteen nauhoitetulle ja editoidulle radiohaastattelulle, jonka kesto voi vaihdella muutamasta minuutista puoleen tuntiin. Se on podcastin tai uutis- tai radiolähetyksen osanen, jota joskus kutsutaan myös insertiksi. Juttu on kuitenkin enemmän radiokieltä, insertti televisioslangia. Jutun tehtävä on syventää käsiteltävää aihetta ja tuoda lisää ääniä lähetykseen; ihmisiä jotka tietävät aiheesta tai joiden näkemys aiheesta kiinnostaa. Jutussa kuullaan usein myös toimittajan ääntä, joka kuljettaa juttua eteenpäin.

Yleensä jutunteko etenee näin:

• IDEA
• LÄHDE
• KÄSIKIRJOITUS
• HAASTATTELUT
• TOINEN KÄSIKIRJOITUS
• EDITOINTI
• JUONTOLAPPU
• ULOS LÄHETYKSESTÄ

Ideat ja lähteet: mistä löytää aiheita ja haastateltavia?

Asiat jotka herättävät kiinnostuksesi, todennäköisesti kiinnostavat myös muita. Parhaat aiheet syntyvät siis omasta elämästä ja omista havainnoista, aiheista joita pohdit ja joita kyseenalaistat. Esimerkiksi – onko väliä tekeekö töitä aamulla vai illalla, missä kanadanhanhet nukkuvat, tajuaako lapseni mitä hänelle puhun, miksi sama oluttuoppi maksaa stadionilla kolme kertaa enemmän kuin naapurin kuppilassa, millaista on lääkäreiden ammattihuumori, miten toimii seksirobotti, mistä lounasruokalani kana on peräisin ja miten saada päässä pyörivä laulu pois päästä?

Aiheita löytyy omasta elinympäristöstäsi, mutta se vaatii aktiivista tarkkailua. Mistä bussissa ja työpaikalla puhutaan? Ihmisten salakuuntelu julkisilla paikoilla on erinomainen keino havaintojen tekemiseen. Mikä sinua ja läheisiäsi ärsyttää, innostaa, vaivaa, ilostuttaa, innostaa tai hätkähdyttää? Mieti myös millaisia ihmisiä ympäriltäsi löytyy: eri ikäisiä, eri ammattien harjoittajia, eri paikoissa asuvia, erilailla tienaavia, erilaisissa parisuhde- ja perhetilanteissa olevia, eri uskontokuntia, kansallisuuksia, kulttuureja. Millaisia asioita he kohtaavat arkipäivässään?

Erityisen tärkeää on myös havainnoida mitä tapahtuu oman ympäristön ulkopuolella. On hyvä jutella paljon vieraiden ihmisten kanssa ja hakeutua keskusteluihin, tapahtumiin ja paikkoihin joissa ei ole ollut ennen.
Uteliaisuus ja ihmisistä sekä heidän tarinoista kiinnostuminen ovat toimittajan ensiarvoisia ominaisuuksia.

Muita hyviä lähteitä ovat sosiaalinen media, paikallislehdet, palstat ja sivustot joissa voi kysyä asioita, ammattijärjestöjen ja yhdistysten julkaisut, muiden maiden mediat. Tietotoimistot ja tiedotteet ovat lähteistä perinteisimmät. Tai se, että otetaan uutinen ja tehdään siitä jatkojuttu toisella näkökulmalla.

Kun aihe on selvillä, alkaa haastateltavien metsästys. Yksi hyvä nyrkkisääntö on, että älä koskaan haastattele omia kavereitasi. Voit käyttää heitä lähteinä tai saada idean heiltä, mutta älä käytä heitä jutuissasi, se on hyvien journalististen tapojen vastaista. Asiantuntijoita ja kokijoita löytää kyllä, kun käyttää vähän aikaa etsimiseen. Usein myös huutelu sosiaalisessa mediassa auttaa – jos et itse löydä sopivaa tyyppiä, ehkä joku tutuistasi tuntee jonkun.

Käsikirjoitus ja rakenne

Jutun suunnittelu alkaa siitä, kuinka paljon sinulle annetaan aikaa kertoa tarinasi. Eli onko kyseessä kahden minuutin juttu vai vartin osio. Sitten tulee miettiä, miten sen ajan käytät parhaiten hyödyksesi, mitä kaikkea saat mahtumaan mukaan.

Yleensä aloittaessasi sinulla on jo jonkinlainen aihe tai teema mielessä. Lisäksi sinulla on “esteettinen kehys”. Tällä tarkoitetaan ohjelman tyyliä – millaisia juttuja ja osioita kyseisessä ohjelmassa ja radiokanavalla on. Tämä antaa jutullesi selkärangan.

Usein lähtökohtia on kahdenlaisia: toinen on aihe-vetoinen, haluat esimerkiksi tehdä jutun eläkeläisnaisten moottoripyöräjengeistä. Toinen lähestyminen on henkilövetoinen: olet tavannut tai kuullut naisesta, joka kuuluu moottoripyöräjengiin ja haluat kertoa hänen tarinansa.

Jutulla tulee aina olla päämäärä. Eli: mihin kysymykseen vastaat tällä jutulla?

Käsikirjoitusta voi hahmotella kun vielä etsit haastateltavaa, mutta lopullisen muodon se saa vasta kun tiedät, ketä jutussasi kuullaan.

Käsikirjoituksia tehdään kaksi. Ensimmäinen on jutun suunnitelma. Lyhykäisyydessään se voisi mennä näin:

• Pörinää ja muuta äänimaisemaa moottoripyöräkerholta
• Kirsi kertoo millaisia ennakkoluuloja hänellä aiemmin oli moottoripyöräkerhoista
• Kirsi kertoo miten itse ajatui moottoripyöräjengiin
• Toimittajan välijuonto: kuinka paljon Suomessa on kerhoja, millaisia
• Kirsi kertoo kerhojen kokoontumisista ja mitä siellä tehdään
• Toimittajan välijuonto: moottoripyöräkerhot maailmalla
• Kirsi kertoo millaisia suunnitelmia ensi kesän varalle
• Lopussa pörinää, pyörät kaasuttavat pois

Toinen käsikirjoitus tehdään kun kaikki materiaalit ovat kasassa, ennen kuin aloitat editoinnin. Esimerkin tästä löydät kappaleen lopusta.

Tässä kolme eri tapaa tehdä varsinainen käsikirjoitus editointia varten:

1. Kun tulet juttukeikalta, ota kynä käteen ja kirjoita ulkomuistista, mitkä asiat jäivät erityisesti mieleen, älä kuuntele nauhaa.
2. Tee jutusta ranskalaisia viivoja – listaa mitä asioita jutusta nousee, mihin kysymykseen vastaat, mitä tapahtuu ensin, mitä sitten, miten siirrytään seuraavaan, tuleeko yllätys välissä, millaisia siirtymäkohtia voisi olla, millaiset äänipalat sopivat parhaiten, mitä sitaattia ilman juttu ei toimi. Käy listasi läpi ja ympyröi tarpeelliset. Järjestelemällä nämä saat käsikirjoituksen.
3. Kuuntele editointiohjelmassa materiaalisi, poimi suosikkikohtasi erillisiksi klipeiksi. Kirjoita samalla käsikirjoitusta, jotta pysyt kärryillä klippien sisällöstä ja jossa voit vaihdella klippien paikkaa ja kirjoittaa tarvittavia spiikkejä.

Rakenne

Yksi yleinen jutun rakennemalli on tänään-eilen-tänään-huomenna. Eli mitä aiheessa tapahtuu juuri nyt, miten se oli ennen, mikä on muuttunut ja mihin aiheen kanssa ollaan menossa.

Moni etenee kronologisesti: miten kaikki sai alkunsa, mitä sitten tapahtui, mitä siitä seurasi, mitä on meneillään ja mitä tulee tapahtumaan. Helppoa mutta usein tylsää. Tarinankerronta-osiossa puhutaan lisää siitä millaisilla elementeillä voi saada jutun yllättävämmäksi ja kiinnostavammaksi.

Yksi keino rakenteen luomiseen on post-it -laput: kirjoita kaikki mukaan tulevat osiot eri lapuille ja tee niistä aikajana. Vaihtele lappujen paikkaa, muuta rytmiä – kaiken ei tarvitse olla kronologisessa järjestyksessä.
Käytä erivärisiä lappuja. Välillä jutun katsominen paperilla on helpompaa kuin kuunnella audiota uudestaan ja uudestaan, sillä siihen kyllästyy, ja alat tulla kuuroksi jutullesi, koska olet kuullut sen liian monta kertaa.

Etsi juttusi alku, keskikohta ja loppu – mitä tapahtuu jos muutat järjestystä? Voisitko aloittaa lopusta tai jättää jonkun yksityiskohdan välistä kertomatta? Testaa esimerkiksi tätä: mieti mikä on jutussasi kaikista yllättävin asia – ja kerro se vasta ihan lopussa.

Kun mietit rakennetta, älä pelkää kuunteluttaa siitä versiota ystävillä, kollegoilla ja tuottajalla ja pyytää palautetta. Usein tuoreet korvat auttavat hahmottamaan, mikä on kiinnostavaa ja aukeaako juttu haluamallasi tavalla.

Äänimaisema

Äänen editointi on oma taiteenlajinsa, jossa pääset todella käyttämään luovuuttasi. Tämä vaatii ennakkosuunnittelua, jotta sinulla on käytössäsi haastattelupaikalta nauhoitettuja ääniä, musiikkia, efektejä, arkistomateriaalia, ym. ääniklippejä tarvittavaa juttuasi varten. Käytä äänien valinnassa mielikuvitustasi. Jos juttusi käsittelee päivähoitoa, on loogista nauhoittaa lasten hälinää vaikka leikkipuistossa
(päiväkotiin tarvitset erillisen luvan). Mieti mitkä muut kuin itsestäänselvät äänet sopisivat juttuun?

Äänimaiseman avulla johdatat kuuntelijan paikkaan ja aikaan. Esimerkiksi kotimaisten kalakantojen vähenemisestä kertovassa jutussa äänimaisema voisi olla taltioitu kalastusaluksella. Veden, veneen ja kalastusvälineiden äänet kuljettavat kuuntelijan mukaan alukselle. Minne ikinä siis menetkin juttukeikalle, äänitä aina vallitsevan ympäristön ääniä. Äänitä tapahtumia, joita juttupaikalla tapahtuu. Äänitä myös pätkä jossa haastateltavasi kuvailee missä ollaan ja mitä siellä näkyy, sekä mitä siellä tehdään. Jos se on mahdotonta, äänitä pätkä jossa itse kerrot mitä näet. Äänimaisema on tärkeä osa sitä, mitä kuulija “näkee”.

Voit korostaa erilaisilla äänillä vallitsevaa tunnelmaa, esimerkiksi pikajuoksijan kertoessa jännityksestään juuri ennen starttia, sekuntikellon vaimea ääni vahvistaa tilanteen tuntua. Efektien kanssa tulee kuitenkin olla varovainen, jottei juttu ala kuulostaa liian teennäiseltä tai radionäytelmältä.

Musiikilla voit puolestaan korostaa tunnetiloja. Selvitä miten kanava suhtautuu musiikin käyttämiseen jutuissa, koska tekijänoikeuden alaisesta musiikista pitää aina maksaa. Korvausvapaata musiikkia löydät verkon audiokirjastoista (joissa tosin on omat kuukausimaksunsa). Ellet ole tekemässä musiikkijuttua, kannattaa pitäytyä instrumentaalisissa osuuksissa sillä laulu vie huomiota itse jutulta. Se myös vaikeuttaa editointia. Instrumentaalimusiikilla saa helposti tuotua jännitystä, romantiikkaa, liikutusta, hassuttelua, surua, kauhua tai muita tunteita. Monissa audiokirjastoissa ääniklipit ovatkin nimetty tunnetilan mukaan.

Kappaleen sanomaa harvoin tarvitaan juttuun, eli ydinvoimasta voi tehdä jutun ilman Eppu Normaalin biisiä Suomi-ilmiö vaikka se alkaisikin soida päässäsi aina kun ydinvoimasta puhutaan. Myös hiljaisuudella voit painottaa asioita. Musiikki toimii vahvempana tunnelmanluojana kun sitä on annosteltu hillitysti.

Äänimaiseman taian huomaat parhaiten, kun kuuntelet ensiksi jutusta version, jossa on rakennusaineina vain editoitu haastattelu ja toimittajan spiikit. Kuuntele tämän jälkeen versio, johon on lisätty äänimaailmaa.

Vältä kuitenkin päällekkäisyyksiä: jos jutussa kuuluu että lapset leikkivät pihalla, sinun ei tarvitse kertoa sitä. Jos taas kerrot että avaat oven kellariin, ei jutussa tarvitse kuulla narisevaa oven avausta.

Editointi

Editointia ei ikinä tule aloittaa ilman käsikirjoitusta, eli selkeää suunnitelmaa siitä, mitä on tekemässä. Muuten olet suossa klippiesi kanssa. Käsikirjoitus säästää sinulta paljon aikaa.

Aloita siten, että tallenna materiaali koneellesi ja nimeä klipit järkevästi. Valitse nimi, jolla erotat klipin muista ja joka kertoo sisällöstä. Haastateltavan nimi on hyvä olla klipissä, niin tiedät heti kuka puhuu. Pidä turvallisessa jemmassa alkuperäinen raakamateriaali varmuuden vuoksi.

Sijoita klipit heti siihen järjestykseen editointiohjelmasi aikajanalla, jossa ne ovat käsikirjoituksessasi.

Editoidessasi materiaaliasi, muista näkökulmasi: leikkaa pois näkökulman kannalta epäolennaiset vastaukset, toistot, tylsät vastaukset ja pitkät faktoja sisältävät vastaukset, jotka voit kertoa tiivistetymmin omassa spiikissäsi. Sen sijaan tunnepitoiset tai mielipiteen sisältävät vastaukset täytyy tulla haastateltavan suusta, niitä et voi laittaa välijuontoihisi.

Sijoita kiinnostavin asia kärkeen. Aloita ja lopeta juttusi haastateltavan puheella. Juontaja johdattaa kuuntelijan aiheeseen ns. alkujuonnossa ja kertoo, mihin asiaan haastateltava vastaa jutun alussa.

Leikkaa omat kysymyksesi pois, ellei kysymyksesi vie oleellisesti asiaa eteenpäin. Aika usein kuuntelija pysyy kärryillä ilmankin, että kuulee kysymyksen.

Välijuontojesi tarkoitus on tiivistää, toimia linkkeinä haastattelupätkien välissä ja viedä asiaa eteenpäin. Muista spiikeissäsi mainita haastateltavan titteli ja nimi tarpeeksi usein.

Varo toistoa, niin sanottua takapotkua, eli että spiikissäsi toteat “Kulttuurihistorian professori Puttonen pitää tutkimusta huuhaana”, jonka jälkeen Puttonen toteaa “mielestäni tutkimus on aivan hölynpölyä”.

Viimeistele spiikkisi ytimekkäiksi ja vaikka joudut lukemaan ne, pyri normaalin puheen oloiseen ilmaisuun. Varo, ettei puheeseesi luikahda maneeria. Jos mahdollista, nauhoita spiikkisi studiossa äänenlaadun takaamiseksi.

Jos haastateltavasi maiskuttelee, hönkii, rykii tai käyttää paljon täytesanoja, kuten “tota” tai “niinku”, voit leikata pois häiritseviä kohtia, kuitenkin varovasti, jotta haastateltava kuulostaa vielä itseltään. Ole erityisen tarkkana, ettet leikkaa liikaa tai väärästä kohtaa hengityksiä pois, sillä se saa haastateltavan kuulostamaan hengästyneeltä. Jos haastateltava empii vastaustaan, kannattaa hiljaisuus jättää mukaan juttuun, koska se kertoo paljon itse vastauksen lisäksi. Puheen pitäisi kuulostaa luonnolliselta, ei leikellyltä.

Jos olet jumissa, kerro jutustasi jollekin. Ääneen jutusta puhuminen auttaa sinua hahmottamaan, mitä olitkaan tekemässä.

Kestossa pysyminen on haastavaa, mutta pitääksesi kuuntelijan kanavalla, keskity olennaiseen. Vaikka kaikki materiaali saattaa tuntua tärkeältä, poimi vain parhaat palat. Mikä on kysymys johon vastaat tällä jutulla?

Loppujen lopuksi kaiken muun voi leikata pois, niin kamalalta kuin se tuntuukin. Pyydä tuottajaa tai kollegaa kuuntelemaan raakaversio jutustasi – minkä osuuden voisi leikata pois?

Lähes yhtä tärkeä kuin itse juttusi on kirjoittamasi puffiteksti ja alkujuonto. Näillä juontaja koukuttaa kuuntelijan kuuntelemaan jutun.

Juontolaput

Juontolappu on osa juttua. Huonolla juontolapulla voi vesittää koko jutun, hyvällä juontolapulla voi saada kuulijan kuuntelemaan keskikertaisemmankin jutun. Juontolappu on usein se, joka sohaistaan kasaan loppumetreillä – ja se on virhe. Juontolapun voimaa ei tule aliarvioida.

Juontolappuun merkitään tiedot juontajalle jutun ulosajoa varten. Tämä on tärkeää siksi, että juontajalla ei ole välttämättä hajuakaan jutun sisällöstä tai aiheesta, ja jos hän joutuu keksimään päästään alkujuonnon tai ei osaa mainostaa juttua, se saattaa mennä täysin harakoille ja koko työsi menee hukkaan.

Juontolappu voisi näyttää esimerkiksi tältä:

Puffi: Juttua myyvä teksti, jolla juontaja puffaa juttua esimerkiksi lähetyksen alussa ja juttua edeltävää biisiä ennen. Puffitekstistä on hyvä tehdä eri variaatioita, jotta juontajalla on kertoa kuuntelijalle eri syitä, miksi juttu on kerta kaikkiaan pakko kuunnella. Heitä tiiseri, kysymys, lainaus, outo fakta, maalaile utopia, irrottele, ole luova – mikä aiheessasi on kaikkein kiinnostavinta?

Alkujuonto tai liidi: Juttua edeltävä juonto, joka johdattaa kuuntelijan aiheeseen. Tarkoitus on saada kuulija höristämään korviaan, ei vain ladella faktoja tiskiin. Kuten tässä: “Helsingin Juhlaviikot tulee taas, tämä on jo viidestoista vuosi kun kaupunkifestivaali valtaa kaupungin, tänä vuonna luvassa on muun muassa paljon maahanmuuttajataustaisten taiteilijoiden töitä. Tästä lisää kertoo seuraavassa yksi taiteilijoista Salman Hedzek .” Eih, tylsää.

Sen sijaan alkujuonto voisi mennä vaikka näin: “Jos sinun pitäisi valita yksi asia jonka otat mukaan kotoasi ennen kuin jätät sen ikuisesti, mitä ottaisit? Turkkilainen Salman Hedzek pohti tätä kysymystä neljä vuotta sitten, kun hän joutui jättämään kotinsa, ennen saapumistaan turvapaikanhakijaksi Suomeen. Mitä Hedzek valitsi ja mitä muita esineitä lähtijät ovat ottaneet, se selviää Helsingin Juhlaviikoilla, jotka käynnistyvät tänään. Toimittajamme xx tapasi Hedzekin, joka kertoo nyt omasta valinnastaan.”

Alkujuonnosta tulee käydä ilmi jutun toimittaja ja kuka jutussa puhuu ensimmäisenä. Lisäksi juontolapusta tulee käydä ilmi jutun nimi ja mistä se löytyy, esimerkiksi:

In: Miten juttu alkaa, esimerkiksi: “Mä otin mukaani kännykän ja pöytäliinan, niin hassulta kuin se kuulostaakin..”
Out: Miten juttu loppuu, esimerkiksi: “.. ja näyttely on avoinna kuun loppuun Oopperatalon aulassa.” Kesto: Jutun kesto sekunnilleen.

JJ: Jälkijuonto eli mitä juontajan on tarpeen sanoa vielä jutun ajamisen jälkeen, kuten toimittajan nimi, haastateltavat ja lisätietoa aiheesta.

Esimerkkejä Ylellä ajettujen juttujen juontolapuista löydät luvun lopusta.

Juttutyypit

Gallup

Gallupissa satunnaiselta joukolta ihmisiä kysytään sama kysymys ja perustelut vastaukseen. Esimerkiksi paikallisradiossa toimittaja kysyy torilla ihmisiltä, kannattavatko he uimahallin rakentamista ja miksi.
Materiaali leikataan yhteen niin, että toimittajan esittämä kysymys on mukana korkeintaan kerran tai kaksi, jotta kuuntelija pysyy kärryillä. Gallupit ovat yleensä lyhyitä, noin minuutin pituisia nopeasti eteneviä juttuja, joiden tarkoitus on toimia keskustelun herättäjinä, esimerkiksi ennen ohjelman interaktiivista osuutta.
Radiogallupin vastaukset eivät edusta yleistä mielipidettä, vaan satunnaisen joukon näkemystä asiasta.

Miten se tehdään?

Helposti ymmärrettävän kysymyksesi pitää olla sellainen, johon lähes jokaisella tai ainakin haastattelemasi alueen ihmisillä on mielipide.

Esitä kysymyksesi aina samalla tavalla, jotta vastaukset on helppo editoida yhteen ilman että välissä on kysymystäsi. Pitäydy muutenkin itse puhumasta, sillä gallupeissa toimittajan ääntä ei yleensä ole tarpeen kuulla. Kuuntelijaa kiinnostaa kansalaisten mietteet.

Kysy vastauksia eri ikäisiltä ja eri sukupuolta olevilta ihmisiltä. Näin saat leikattua erilaisten ihmisten ääniä ristiin, jolloin kuuntelijan on helpompi erottaa vastaukset toisistaan. Lisäksi saat laajemman näkemyksen kysymykseesi.

Kysy kysymys ainakin kymmeneltä ihmiseltä, jolloin sinulla on valinnanvaraa jättää epäkiinnostavimmat perustelut pois.

Lyhyet vastaukset riittävät. Mutta jos kysymyksesi on sellainen johon voi vastata kyllä tai ei, pidä huoli että saat perustelun, miksi haastateltava on samaa tai eri mieltä.

Gallupissa ei tarvitse kertoa haastateltavien nimiä, mutta ennen sen ajamista (ja sen jälkeen) on hyvä kertoa missä gallup on tehty. Esimerkiksi “tällaisia mietteitä aiheeseen tuli Kuopion kauppatorilla eilen aamulla”.

Toimitettu juttu

Toimitettu juttu on editoitu haastattelu tai useita haastatteluita, jossa on yleensä mukana toimittajan välispiikkejä. Huolella tehdyssä toimitetussa jutussa on rikas äänimaailma, sisältäen esimerkiksi kentällä nauhoitettuja ääniä, efektejä, arkistomateriaalia tai musiikkia.

Miten se tehdään?

Mikä on näkökulmasi aiheeseen? (ks. Näkökulma-luku) Tee taustatutkimusta, mitä aiheesta jo tiedetään. Esimerkiksi: Turkuun avataan uusi nykytaiteenmuseo. Mistä kaikista näkökulmista voisit tehdä aiheesta toimitetun jutun paikallisradioon? Entä valtakunnalliselle kanavalle? Huomioi jutulle ohjelmassa varattu kesto, ettet lähde tekemään liian laajaa juttua jos lähetysaikaa valmiille jutulle on annettu vain viisi minuuttia.

Kuka tai ketkä olisivat sopivia haastateltavia valitsemistasi näkökulmista?

Tee alustava suunnitelma ajankäytöstä. Millä aikavälillä voisit tehdä haastattelun? Onko haastattelu parempi tehdä studiossa vai kentällä? Mitä ääniä tarvitset juttuusi ja missä saat nauhoitettua ne?

Laadi kysymykset

Soita mahdollisille haastateltavillesi selvittääksesi, ovatko he sopivia juttuusi ja miten he puhuvat. Tietävätkö he tarpeeksi, tai onko heillä asiasta tarpeeksi kokemusta? Tarkoitus ei ole, että kysyt jo tässä vaiheessa kaikki kysymyksesi, vaan kerro mahdolliselle haastateltavallesi kysymystesi teemoja ja muutamia esimerkkikysymyksiä päästäksesi jyvälle henkilöistä.

Tee haastattelu (ks. Hyvä haastattelu -luku), nauhoita äänimaailmaa, etsi musiikki, arkistomateriaali ym. jutun värittämiseen tarvittava materiaali valmiiksi editointia varten.

Editoi juttu ja nauhoita omat välispiikkisi, ja editoi ne mukaan juttuun. Kirjoita juontolappu.

Suora reportaasi

Radio on mitä parhain media suoraan raportointiin jonkin asian tapahtumapaikalta. Välineeksi riittää kännykkä (joskin lähettimen kanssa äänenlaatu on parempi). Suora reportaasi on helppo tapa tuoda lähetykseen ajankohtainen elementti ja tunne siitä että ollaan siellä missä tapahtuu. Taustan äänimaisema kuljettaa kuuntelijan mielessään heti paikan päälle. Suorassa reportaasissa on aina myös suoran lähetyksen magiikkaa, eli ikinä ei voi olla ihan varma mitä tapahtuu. Parhaimmillaan suora reportaasi on kuin pieni

matka, surkeimmillaan teknisesti kömpelö puhelu. Se saattaa sisältää pelkästään toimittajan puhetta tai haastatteluja. Suoran reportaasin pituus on usein kahdesta viiteen minuuttia.

Miten se tehdään?

Ota tapahtumat ennakkoon haltuun niin hyvin kuin voit. Millaiseen tilaan olet menossa ja ketä siellä on paikalla? Oletko sisällä vai ulkona, millaiset puitteet äänitykseen on?

Tapahtumapaikalla tee lisää taustatyötä haastattelemalla ihmisiä, poimi tärkeimmät ja uusimmat tiedot reportaasiisi, jonka toivottavasti voit kirjoittaa itsellesi puhtaaksi. Ole tarkkana ihmisten titteleissä ja nimissä.

Kuvaile! Olet kuuntelijan silmät. Kerro alussa missä olet, mitä siellä tapahtuu, ketä on paikalla, miltä siellä näyttää. Voit jopa kertoa miltä siellä tuoksuu. Mitä tapahtui juuri, millainen on tunnelma ja ilmapiiri, miten ihmiset ovat pukeutuneet, millaisiin asioihin olet kiinnittänyt huomiota. Yksityiskohdat auttavat kuulijaa piirtämään kuvan paikasta mielessään.

Älä spekuloi, vaan kerro faktat.

Kerro studiossa olevalle toimittajalle liidi, mahdollinen reportaasiin johtava kysymys, muut kysymykset, jotka haluat hänen kysyvän sinulta sekä reportaasisi viimeiset sanat. Jos mahdollista, lähetä hänelle reportaasisi kirjallisesti.

Pakina/Kolumni

Pakina on monologi, jossa toimittaja kertoo leikkisästi tai sarkastisesti ajankohtaisesta aiheesta, usein sanoilla leikitellen. Se on usein viihteellisempi kuin kolumni ja nojaa enemmän sanoilla kikkailuun. Radiokolumni on puolestaan ääneen luettu mielipidekirjoitus. Se on usein vakavampi kuin pakina ja enemmän omaa mielipidettä korostava. Radiokolumni esittää usein kritiikkiä johonkin yhteiskunnalliseen asiaan liittyen.

Vaikka molemmat edustavat toimittajan omaa näkemystä, virheellistä tietoa ei tule esittää totuutena. Radiopakinan sekä radiokolumnin kesto vaihtelee muutamasta minuutista kymmeneen minuuttiin.

Radiodokumentti

Radiodokumentti on kuin ääneen perustuva dokumenttielokuva. Se kertoo tositarinan, mutta saattaa käyttää fiktiivisiäkin keinoja tarinan kertomiseen. Kertojia saattaa olla yksi tai useampia. Äänimaisema on radiodokumneteissä usein isossa roolissa. Radiodokumentti on tarinankerrontaa, ei kysymys-vastaus – rakenteista haastattelua. Se kulkee eteenpäin yleensä ilman, että esitettyjä kysymyksiä (tai toimittajaa ylipäätään) kuullaan. Radiodokumentti on kestoltaan pidempi, usein 15-60 minuuttinen, mutta on olemassa myös minuutin dokumentteja.

Äänipää, äänikerronnan ja äänitekniikan suomalainen erikoissivusto verkossa, kuvailee radiodokumenttia näin:

Radiodokumentti on aina jonkun tekemä ohjelma. Toimittaja näkyy siinä, ellei suoranaisesti persoonana niin aiheen rajauksessa: siinä näkökulmassa, josta aihetta tarkastellaan. Dokumentissa ei esitetä monipuolista selontekoa aiheesta vaan sitä katsotaan tarkoituksellisesti jostakin kapeastakin näkökulmasta, ei kerrota koko totuutta vaan ollaan tietoisesti yksipuolisia.

Joskus toimittajan tulkinta ohjelman aiheesta voi olla hyvinkin persoonallinen. Joka tapauksessa ohjelmasta kuuluu, että sen takana on tekijä.

Dokumentti kertoo jotakin todellisuudesta, materiaali on tästä todellisuudesta. Kyse ei ole siis fiktiosta. Dokumentissa pyritään menemään kapeana kiilana syvälle ilmiöön. Siinä ei puhuta jostakin ilmiöstä vaan pyritään näyttämään se ja menemään sinne, missä ilmiö tapahtuu tai niiden ihmisten luokse, joita se koskettaa. Dokumentti pyrkii näyttämään konkreettisessa ja emotionaalisesti koskettavassa muodossa, mistä jossakin yleisessä ilmiössä on kysymys. Sitä ei valaista kokonaan, vaan perustellun rajauksen kautta näytetään jotakin olennaista.

Radiodokumentti luottaa kuuntelijaan. Kuuntelijalle ei tarjota valmista totuutta vaan monitulkintainen ohjelma, joka ei vastaa kysymyksiin vaan mieluumminkin esittää niitä. Ohjelma on vain ehdotus joksikin, joka valmistuu kuuntelijan mielessä. Ohjelma on valmis vasta kun kuuntelija on muodostanut siitä oman tulkintansa.

Esimerkit

Juontolappu ja Käsikirjoitus Yle Radio1:n Kultakuume-ohjelman jutusta 2015

Puffi: ”Tämä on dokumenttielokuva, mutta aivan täynnä manipulaatiota tekijöiden puolelta”. Näin sanoo Atomin paluu-elokuvan toinen ohjaaja Mika Taanila. Dokumenttielokuva seuraa Olkiluoto 3-ydinvoimalan rakennusprosessia Eurajoella ja paikkakunnan ihmisten suhtautumista ydinvoimaan. Dokumenttielokuvan ääni-ilmaisun vaikutusmahdollisuuksista katsojaan puhuvat kohta Taanila, elokuvan toinen ohjaaja ja kuvaaja Jussi Eerola sekä kulttuurihistorian professori Hannu Salmi.

Alkujuonto: Huomenna ensi-illan saava Atomin paluu-dokumenttielokuva seuraa jättimäiseksi rakennusfarssiksi muodostuneen Olkiluoto 3-ydinvoimalan syntyprosessia Eurajoella lähes vuosikymmenen ajan. Toinen elokuvan teema on suhtautuminen ydinvoimaan.

Tekijöillä oli 300 tuntia itse kuvattua materiaalia. Tuollaisesta materiaalimäärästä arkistomateriaalin ja äänisuunnittelun lisäksi voisikin rakentaa hyvin erilaisia elokuvia.

Laura Satimus vei Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmen katsomaan Atomin paluuta. Miten juuri äänisuunnittelulla ja sillä, kuka puhuu elokuvassa, voidaan vaikuttaa katsojan mielipiteeseen?
Seuraava ääni kuuluu Atomin paluu-elokuvan toiselle ohjaajalle Mika Taanilalle.

Alkaa: ”Me haluttiin tehdä elokuva..
Loppuu: .. ei siellä oikeestaan tapahtunut mitään muutosta.

Loppujuonto: Atomin paluu-elokuvan ohjaajia Mika Taanilaa ja Jussi Eerolaa sekä kulttuurihistorian professori Hannu Salmea haastatteli edellä Laura Satimus. Atomin paluu -elokuva saa ensi-iltansa tämän viikon perjantaina.

Kesto: 13’48

KÄSIKIRJOITUS

Mika puhuu
Toimittajan spiikki: Musiikillisista äänistä vastaa dokumentissa vastaa vuonna 93 perustettu elektroduo Pan Sonic.

EFEKTI: musa

Toimittajan spiikki: Äänisuunittelulla on suuret vaikutusmahdollisuudet ohjata, jopa manipuloida katsojan

tunteita, sanoo kulttuurihistorian professori Hannu Salmi Turun yliopistosta. Hannu kertoo musasta
Toimittajan spiikki: Atomin paluu-dokumentissa on kohtaus, jossa näytetään Eurajoen uusia jouluvaloja, joista kertoo Teollisuuden voiman entinen varatoimitusjohtaja Rauno Mokka.

EFEKTI: jouluvalot

Toimittajan spiikki: Kohtauksessa jouluvalojen taustaäänenä on sähkön sihinää, sen sijaan että taustalla soisi neutraali musiikki tai Petteri Punakuono. Professori Hannu Salmi.

Hannu kertoo jouluvaloista

Toimittajan spiikki: Atomin paluu -elokuvassa rakennushankkeesta edustajista kuullaan henkilöitä Teollisuuden Voimasta ja ranskalaisesta Arevasta, sekä Eurajoen kunnasta. Äänessä on myös raudoittaja Petri Hämäläinen.

EFEKTI: ote elokuvasta

Toimittajan spiikki: Rakennushankeen virallisten tahojen lisäksi elokuvassa ovat äänessä paikkakunnan harvalukuisat ydinvoiman vastustajat. Kulttuurihistorian professori Hannu Salmi Turun yliopistosta.

Hannu puhuu Artosta

Toimittajan spiikki: Vastustava ääni on entisen Teollisuuden voiman sähköteknikko Arto Lauri, joka on ottanut elämäntehtäväkseen taistelun ydinvoimaa vastaan. Laurilla on Eurajoella niin sanotusti kylähullun maine.
Atomin paluu-elokuvan kuvaaja ja toinen ohjaajista Jussi Eerola. EFEKTI: musaa
Toimittajan spiikki: Kun Artolla on se kylähullun leima, niin pohtivatko ohjaajat Jussi Eerola ja Mika Taanila, onko Arto tarpeeksi uskottava opponoija ydinvoimaa vastaan?

Mika: ”pohdittiin..”

Toimittajan spiikki: Kulttuurihistorian professori Hannu Salmi. Hannu: “jos ajatellaan dialogia..”
Toimittajan spiikki: Näyte kohtauksesta, jossa puhuu Arto Lauri. EFEKTI: ote elokuvasta
Toimittajan spiikki: Professori Hannu Salmi kiinnitti Atomin paluu-elokuvassa huomiota myös siihen, että

joissakin kohtauksissa haastattelulaussunnon loputtua ei siirrytäkään seuraavaan kuvaan, vaan haastateltavan kasvoja näytetään pitkiäkin aikoja vaikka tämä ei puhu mitään.
Esimerkkikohtauksessa puhuu Eurajoen kunnanjohtaja EFEKTI: ote elokuvasta
Toimittajan spiikki: Mitä Atomin paluu -dokumenttielokuvan ohjaajat Mika Taanila ja Jussi Eerola halusivat sanoa leikkaustyylillään?

Hannu ja Mika
EFEKTI: ote elokuvasta

Toimittajan spiikki: Eräässä kohtauksessa seurataan kun Teollisuuden voiman entinen varatoimitusjohtaja Rauno Mokka kertoo Kanadan matkastaan niitä näitä. Hän staaplaa toistamiseen Saskatchewan-osavaltion nimeä. Professori Hannu Salmi.

Hannu: ”siinä samassa yhteydessä..”

Toimittajan spiikki: Mitä mieltä professori Hannu Salmi on elokuvasta kokonaisuudessaan – äänimaailmoinen päivineen.

Hannu: ”Ensinnäkin..”

Toimittajan spiikki: Suhtautuminen ei kuitenkaan muuttunut Eurajoella. Atomin paluu-dokumenttielokuvan toinen ohjaaja Jussi Eerola.

Yle Radio1:n Kultakuume-ohjelman juttu 30.9.2015

Puffi: Foley-artistin työhuoneessa on kaikkea mahdollista ruosteisista kettingeistä rikkinäisiin kenkiin. Ne ovatkin tuiki tarpeellisia, sillä niiden avulla artisti tekee efektiääniä elokuviin ja tv-sarjoihin koskematta efekti- cd:hen.

Foley-artisti voi esimerkiksi läpsytellä käsillään rakastelukohtauksen kiihkeät äänet täysin uskottavasti. Mary Jo Lang on toiminut foley-äänittäjänä Warner Bros-studiolla 25 vuotta. Langin mukaan Hollywoodin naisia ja vähemmistöjä syrjivä ilmapiiri ei ole muuttunut hänen uransa aikana mihinkään. Lang kuitenkin rakastaa työtään ja kertoo mm. Inside out-animaation, Fight Club- ja Matrix-elokuvien äänten tekemisestä, ohjaaja David Fincherin on eräänlaisesta kenkäfetissistä ja mitä tekemistä hyytelöllä on Red Planet-elokuvan äänimaailman kanssa.

Alkujuonto: Elokuvien Foley-äänet ovat jälkikäteen studiossa nauhoitettavia askeleita, kahinoita ja lukuisia muita elokuvan tai tv-sarjan henkilöistä lähteviä ääniä. Näitä ääniä ei kuvauksissa saada taltioitua. Foley- artisti tekee ääniä elokuvaa katsoen, eli synkronissa elokuvan henkilön liikkeiden kanssa. Esimerkiksi pakkaslumen kenkien alla saa tehtyä kätevästi perunajauhopussia narskuttelemalla.

Amerikkalainen Mary Jo Lang on toiminut foley-äänittäjänä Warner Bros-studiolla 25 vuotta. Hän on yksi harvoista naispuolisista ammattilaisista maailmanlaajuisesti ja poikkeuksellisesti hänen kanssan työskentelee kaksi naispuolista foley-artistia. Lang on äänittänyt foley-äänet elokuviin, kuten Inside out, Matrix, Fight Club ja Schindlerin lista.
Mary Jo Langin tapasi Laura Satimus.

Alkaa: Tässä seuraavassa ääninäytteessä… Loppuu: .. more comfortable with that.
Kesto: 10’29

Loppujuonto: Foley -äänittäjä Mary Jo Langin tapasi Laura Satimus.

Yle Radio1:n Kultakuume-ohjelman juttu 2015

Puffi: Suomen tunnetuin islam-asiantuntija Jaakko Hämeen-Anttila siirtyy pysyvästi Edinburghin yliopistoon, uutisoi Helsingin Sanomat eilen. Tänään Kultakuumeessa Hämeen-Anttila puhuu enemmän lähdöstään ja kritisoi ns. tiedeturismia. Hän käynyt vain kerran Skotlannissa, mutta on tietämättään valmistautunut muuttoon jo vuosia..

Alkujuonto: Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila sanoi kyllä, kun hänelle tarjottiin pysyvää professuuria Edinburghin yliopistoon, Skotlantiin. Helsingin Sanomien mukaan Hämeen- Anttilan lähtöä vauhdittivat tieteen rahoituksen synkkenevät näkymät Suomessa.
Laura Satimus tapasi Hämeen-Anttilan ja kysyi, kuinka poliittinen tämä työpaikan vaihto oikein on? Alkaa: No ei mulle ole laisinkaan..
Loppuu: .. miettiä sitä sinivalkosta kilttiä.

Loppujuonto: Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttilaa haastatteli toimittaja Laura Satimus.
Kesto: 8’11

---

Lähetyksen suunnittelu ja käsikirjoitus

Kello 9:00 arkiaamulla on merkittävä hetki päivässä.

Silllä hetkellä radiota kuuntelee eniten ihmisiä, lähes 1,2 miljoonaa suomalaista (Kansallinen Radiotutkimus, vuosiyhteenveto 2019). Aamulähetystä pidetäänkin radioaaltojen kuninkaana: tarjolla on eniten potentiaalisia kuuntelijoita, ja mitä korkeammalle kuuntelijaluvun saa hilattua aamulla, sitä enemmän sinulla on kuulijoita myös illalla. Luvut pienenevät aamun jälkeen tasaisesti iltaa kohden, eli mitä korkeammalta lähdetään, sitä isompi on luku myös päivän päätteeksi. Ja tämä on se syy miksi kanavat satsaavat voimavaroja aamuun: aamussa voi olla jopa kolme juontajaa, kun illalla niitä on yleensä studiossa vain yksi.

Aamu vai ilta?

Lähetystä suunniteltaessa tulee ensin miettiä siis kellonaikaa milloin lähetyksesi tulee ulos. Erilaiset aiheet, sisällöt ja musiikit toimivat eri vuorokaudenaikoihin. Podcastien sisällön tulee puolestaan olla mahdollisimman ajatonta, koska et tiedä milloin sitä kuunnellaan.

Aamuisin kuuntelija haluaa tietää muutamia asioita: mitä maailmassa on tapahtunut yön aikana, mitä hänen tulee tietää tänään, mistä kaikki puhuvat kahvitunnilla. Lisäksi olennainen osa aamua on kuulla tarpeeksi usein mitä kello on (olenko myöhässä) ja millainen sää ulkona on (jotta tiedän mitä laittaa päälle). Aamuisin kuulija ei halua kuulla puolen tunnin mittaista analyysia ryhävalaiden tunne-elämästä tai liian raivokasta punkkia (poikkeuksia toki löytyy) vaan suhteellisen tuttua musiikkia, ajankohtaisia asioita ja kokea tietävänsä kaiken mitä hänen tänään kuuluu tietää.

Aamuradio pitää siis kuuntelijan kartalla, mitä maailmassa tapahtuu juuri nyt ja mistä puhutaan. Ja tämän kaiken pitää tapahtua nopeasti. Koska aamuisin kuuntelu on poukkoilevaa (välillä käydään harjaamassa hampaita, ollaan suihkussa, siirrytään autoon, viedään lapsia päiväkotiin), asioita toistetaan usein. Tätä tehdään myös siksi, että joka minuutti kanavalle tulee uusia kuulijoita ja heistä jokainen tulee napata mukaan kärryille. Musiikki on pitkälti tuttua ja ns. varmoihin valintoihin nojaavaa, koska aamu halutaan tehdä kuulijalle mahdollisimman helpoksi ja leppoisaksi.

Iltaisin puolestaan kuuntelija on erilaisessa tunnetilassa. Hektinen päivä on takana, enää ei tarvitse tuutata jatkuvasti uutisia, nopeatempoista lähetystä ja kepeää jutustelua. Illalla on aikaa keskittyä, ajatella, rauhoittua, antautua vietäväksi. Dokumentit, pidemmät puheohjelmat, musiikin erikoisohjelmat, teemalähetykset, ajattomat ja fiktiiviset ohjelmat toimivat siis paremmin iltaisin. Vakavat ja rankemmat aiheet sopivat myös paremmin iltaan, maailman julmuutta ei ole helppoa ottaa vastaan ensimmäisenä aamulla.

Sama juttu voi toimia lyhyenä uutismaisena versiona aamulla ja pidempänä syvemmälle menevänä osiona illalla, mutta toisinpäin sijoitettuna huonommin. Jos olet koskaan aikaeron takia kuunnellut aamulähetystä illalla, tai päinvastoin, tiedät miten omituiselta se tuntuu – kellonajalla on siis väliä.

Käsikirjoitus

Jokainen radiojuontaja on joskus herännyt painajaiseen, jossa mikki on auki, biisi loppuu ja ei keksikään mitään sanottavaa tai ei muista mitä piti sanoa. Ja aika moni on myös kokenut tuon kiusallisen tilanteen oikeassa elämässä. Käsikirjoitus on kaiken perusta – ja turvatyynysi.

Monille tulee yllätyksenä miten sanasta sanaan lähetykset käsikirjoitetaan. Vaikka lähetys kuulostaisi siltä, että on vain menty studioon rupattelemaan mukavia, pöydällä lepää monta A4-arkkia täynnä tekstiä. Mitä parempi käsikirjoitus, sitä parempi lähetys. Siksi aamutiimeistä löytyy usein runsaslukuisimmat ja kovapalkkaisimmat käsikirjoittajat.

Silti harva uskoo, miten tarkasti lähetykset käsikirjoitetaan. Liitteistä löydät Yle Puheen urheiluun keskittyvän Tommy Lindgrenin ja Petteri Sihvosen luotsaaman Lindgren & Sihvonen ohjelman yhden tunnin mittaisen jakson käsikirjoituksen. Se on kuusi sivua pitkä. Löydät ohjelman podcastin Yle Areenasta, joten voit kuunnella sen ja verrata kuulemaasi käsikirjoitukseen. Se etenee tismalleen käsikirjoituksen mukaan, sanatarkasti. Tavallaan suurin osa työstä on siis jo tehty ennen studioon saapumista – studiossa enää luetaan. Mutta suurin taito onkin seurata käsikirjoitusta olematta luetun kuuloinen ja pystyä reagoimaan kaikkeen mitä studiossa tapahtuu.

On myös juontajia jotka tekevät käsikirjoituksen, ja studioon astuessaan eivät enää juuri kuin vilkaise sitä. Kuten sanottu, se on kuin turvatyyny.

Hyvään käsikirjoitukseen tulee siis kaikki mitä aiot puhua; spiikit ja kysymykset. Joidenkin juontajien käsikirjoitus on vain ranskalaisia viivoja, joillain se on biisilista ja muistiinpanoja sen sivussa, mutta kannattaa aloittaa hyvin tarkasta käsikirjoituksesta ja sitten tunnustella, mikä on lähetyksessä itselleen tarpeen ja toimivin muoto, sitten vasta karsia. Tarkan käsikirjoituksen kanssa ei jää juurikaan mokaamisen varaa, toisin on jos käsikirjoitus on epämääräinen.

Rotaatiokello, uusi ystäväsi

Lähetyksellä on usein myös visuaalinen käsikirjoitus, joka auttaa sinua hahmottamaan lähetyksen paremmin: rotaatiokello.

Radiolähetykset suunnitellaan tunti kerrallaan ja jokaiselle tunnille piirretään oma kello. Rotaatiokello on siis minuutin tarkkuudella tehty kellotaulu, johon piirretään kaikki lähetyksen elementit, kuten kappaleet, jinglet, jutut, kilpailut, spiikit ja uutiset. Elementit merkitään tarkasti kelloon niiden oikeissa kestoissa. Rotaatiokello on kuin lähetyksen visuaalinen lukujärjestys, johon voi eri väreillä merkata eri elementit – esimerkiksi biisit vihreällä, spiikit keltaisella, uutiset punaisella, jinkut sinisellä. Nopealla vilkaisulla näet kuinka paljon musiikkia ja puhetta lähetys sisältää. Radiossa elementtien kestot esitetään sekunnilleen, esimerkiksi. 01’17 eli minuutti seitsemäntoista sekuntia.

Tässä riisuttu versio Radio Novan rotaatiokellosta vuodelta 2018. Liitteistä löydät tyhjän rotaatiokellon, jonka avulla voit piirtää omasi.

Rotaatiokellon spiikkiosuuksiin merkitään myös tieto siitä, mitä spiikissä pitää muistaa sanoa. Tällaisia asioita ovat muun muassa tulevan puffaaminen, liidi eli jutun sisään spiikkaaminen, tai muu toistuva sisällöllinen asia.

Kun ohjelman eri tunneille on kerran suunniteltu rotaatiokellot, ei lähetystä tarvitse rakentaa joka päivä alusta alkaen, vaan elementit toistuvat niille määritellyillä paikoilla: uutiset tulevat aina samaan aikaan, samoin sää, kilpailu tai muu ohjelmaosio kuten vieras tai haastattelu, biisejä ja tunnareita laitetaan usein samoihin kohtiin. Myös juonnot löytyvät monesti samoista kohdista; usein puhutaankin juontopaikasta tai juontoslotista. Tämä tarkoittaa paikkaa rotaatiokellossa, johon tulee keksiä sen pituinen juonto. Juonnot ovat puolestaan usein ympäröity musiikilla. Osiot pysyvät siis pitkälti samoissa paikoissa, vain niiden sisältö vaihtuu.

Rotaatiokello auttaa toimittajaa päivittäisessä työssä ja taimaamisessa, eli siinä, että lähetys pysyy mitassaan. Myös kuuntelijat pitävät toistuvuudesta ja rutiineista, erityisesti aamuisin – se auttaa puolestaan heitä taimaamaan oman aamunsa. Siksi lähetyksellä pitää olla selkeä rakenne, jossa elementit, kuten vaikka kilpailu ja uutiset, kuullaan tiettyyn aikaan.

Suunniteltaessa lähetystä ota huomioon, että eri elementit, kuten musiikki ja puhe ovat tasapainossa. Jos sinulle on annettu tietty määrä kappaleita soitettavaksi tunnin aikana, ripottele ne tasaisesti läpi lähetyksen. Huolehdi, että puheosuuksille on annettu tarpeeksi aikaa ja ne jakautuvat tasaisesti, ettei kuuntelija väsähdä esimerkiksi liian pitkää haastattelua kuunnellessaan. Suoran haastattelun voi jakaa osiin ja soittaa kappaleen välissä.

Radiolähetys on tuote, jota pitää kehittää koko ajan. Näin ollen, rotaatiokelloja tehdään uusiksi tarpeen mukaan.

Ajolista

Käsikirjoituksen ja rotaatiokellon lisäksi on vielä kolmaskin käsikirjoitus: ajolista. Joillain kanavilla rotaatiokelloista on luovuttu ja siirrytty pelkkään ajolistaan. Tavallaan ne ovatkin sama asia, rotaatiokello on vain helpompi tapa hahmottaa lähetyksen ajankulkua yhdellä vilkauksella. Ajolista on lista rotaatiokellossakin nähtävistä elementeistä, joista radiolähetys koostuu.

Esimerkiksi:

• PID
• Biisi
• Spiikki
• SID
• Biisi
• Liidi
• Juttu
• Biisi
• Puffi
• Mainokset
• Biisi

Tässä muutama ajolista-esimerkki:

Radio Suomi, 28.1.2019

NRJ 26.12.2018

Jos juontaja ei itse valitse lähetyksessä soitettavia kappaleita, katsoo hän etukäteen ajolistasta tulevan lähetyksen kappaleet ja muut elementit. Ajolistan mukaiset elementit ajetaan studion tietokoneella olevasta lähetysjärjestelmästä. Siitä ja muusta studion laitteistosta lisää Tekniikka-osiossa.

Useimmissa radioissa kaikki lähetyksen osiot ovat koneella ja näin ollen ne voidaan ajaa lähetysjärjestelmästä. On myös asemia joissa sisältö ajetaan suoraan vinyyleiltä, cd-levyiltä tai vaikka puhelimesta (nykyään puhelimissa on jo niin hyvät mikrofonit että saat silläkin nauhoitettua lähetyskelpoisen klipin, jos tulee yllättävä tilanne tehdä lyhyt haastattelu tai taltioida jokin tilanne).

Lähetyksen dramaturgia

Lähetys alkaa ja loppuu – tai sitten ei. Lähetysvirtaradioissa ei ole alkuja tai loppuja, on vain ohjelmavirtaa.

90-luvulla formaattiradioiden myötä radioissa alettiin siirtyä tarkkaan nimetyistä ja profiloiduista, korkeintaan muutaman tunnin ohjelmista lähetysvirtaradioiden suuntaan. Ohjelmat pitenivät useiden tuntien mittaisiksi. “Lähetysvirran jatkumo liittyy kohderyhmäajatteluun. Kanavan flow ja soundi suunnitellaan tähdäten tietyn kuulijaryhmän palvelemiseen; sisältäen musiikin lisäksi myös juonnot, promootiot sekä mainokset”, sanoo Esa Lötjönen, radiotyön kouluttaja. Lähetysvirtaradiossa ohjelmat ovat jatkumoa toisilleen, eivätkä erotu huomattavasti sisällöllisesti toisistaan – juontajat vain vaihtuvat. Tästä esimerkkinä on Radio Novan Aamu ja Radio Novan Iltapäivä. Ajatuksena on, että kun mikään ohjelma ei ikään kuin lopu, ei kuuntelijakaan lopeta kuuntelemista.

Usein radiossa puhutaankin tunneista: mitä tapahtuu tunnin alussa ja tunnin lopussa. Oli sitten kyse tarkemmin rajatusta erikoisohjelmasta tai lähetysvirtaradion aamuohjelman jostakin tunnista, rotaatiokelloon laitettavien elementtien järjestyksellä on suuri merkitys siinä, miten kiinnostavaksi saat rakennettua lähetyksen, ja miten hyvin saat pidettyä kuuntelijan mukana.

Radio-alalla ajatellaan että kanavan pitäisi identifioida itsensä vartin aikana. Tässä ajassa kuuntelijan tulisi siis tietää millä kanavalla hän on ja millaista musiikkia tältä kanavalta tulee.

Aloitus

Alku on aina tärkein.

Jos alku ei saa kuuntelijaa kiinnostumaan, hän vaivatta napsauttaa seuraavan kanavan tai valitsee seuraavan podcastin. Siksi alussa on vakuutettava kuuntelija, luvattava jotain jota hän ei malta olla kuulematta. Lupaus voi olla niin hyvä biisi, ettei malta olla kuuntelematta sitä loppuun ja jäädä kuuntelemaan mikä biisi tulee seuraavana, se saattaa olla puffaus, eli tulevan ohjelma-osion mainostaminen ennakkoon, tai se saattaa olla ohjelman aiheen hyvin tehty esittely.

Teema-lähetyksissä, podcasteissa, puhe-ohjelmissa ja erikoisohjelmissa voi alun kanssa käyttää enemmän mielikuvitusta: kuulijan voi yllättää (kertomalla jotain epäuskottavaa tai paljastamalla jotain), tutun aiheen voi nyrjäyttää (muuttamalla näkökulmaa tai kronologiaa, kertomalla ensin ratkaisun), lähetyksen voi aloittaa kertomalla ensin takauman, lainaamalla jotain muuta henkilöä, ajamalla lyhyen ääniklipin tai gallupin, tai ajamalla pätkän arkistomateriaalia. Sitten vasta esitellä mistä ohjelmassa on kyse. Pääasia on, että kuulija saadaan kiinnostumaan lähetyksestä.

Lähetysvirtaradiossa tunnin aloittaa yleensä uutiset. Tämä on vakiintunut tapa jota kuuntelijat osaavat odottaa. Jotkin kanavat ajavat uutisia myös puolelta, jotkut vartin yli. Uutiskatsauksen alussa ja lopussa on yleensä uutistunnukset jotka erottavat katsauksen muusta sisällöstä. Uutisten jälkeen kuullaan tavallisesti myös kanavatunnus tai alkavan lähetyksen tunnus. Tunnukset ovat vartavasten kanavalle sävellettyjä ja spiikattuja jinglejä – joita tuttavallisemmin kutsutaan jinkuiksi – joita voidaan ajaa eli soittaa kappaleiden ja muiden elementtien välissä kertomaan, mikä kanava ja ohjelma on kyseessä.

Usein rotaatiokellon ensimmäinen elementti on siis uutistunnari, jota seuraa uutiset ja loppujinkku. Pidempien puheosuuksien, kuten uutisten ja juttujen jälkeen kuullaan yleensä musiikkia, mikä rauhoittaa lähetyksen tempoa ja antaa kuuntelijalle aikaa pureksia juuri kuulemaansa.

Puffaaminen, tiisaaminen

Uutisten jälkeen siirrytään varsinaiseen aloitukseen. Lähetyksen ensimmäisen tai toisen kappaleen jälkeen juontaja yleensä esittelee itsensä ja kertoo mitä kiinnostavaa on lähetyksessä luvassa. Tarkoitus ei ole uuvuttavasti listata kaikkia lähetyksen osioita vaan napakasti mainita muutama kovin täky. Jos sinun pitäisi kertoa yksi asia tulevasta lähetyksestäsi, mikä se olisi? Miksi kannattaa jäädä kanavalle? Mieti, mikä sinua kiinnostaisi kuuntelijana tulevassa lähetyksessä kaikista eniten. Voisitko ajaa kiinnostusta herättävän audiopätkän heti lähetyksen alkuun?

Tällaista puffausta tai tiisausta – eli kuuntelijan mielenkiinnon herättämistä ja koukuttamista – tehdään läpi lähetyksen, jotta kuuntelija pysyisi kanavalla. Siksi kuulet usein lauseen “tällä tunnilla vielä luvassa..”, mikä on radiojargonia, kuuntelija ei ajattele elämäänsä tunneissa.

Taimaus

Jotta radiolähetys pysyy sen sovitussa kestossa, pitää elementit järjestää niin, että kaikki tarvittava mahtuu rotaatiokellon tunnin mittaan. Hyvän etukäteissuunnittelun lisäksi radiojuontajan tulee lähetyksen aikana tehdä rotaatiokellon ja lähetysjärjestelmän laskurin, tai studion tietokoneen kellon avulla toimenpiteitä, jotta hän pysyy aikataulussaan. Niistä helpoin on puheen säätely.

Ole valmis siis puhumaan enemmän tai vähemmän sen mukaan, eteneekö lähetys etuajassa vai ollaanko jäljessä. Ota hätävaraksi ylimääräisiä spiikkejä ja varaudu vaihtamaan lyhyt spiikki pidempään jos onkin luultua enemmän aikaa täytettäväksi. Yksi tapa lyhentää spiikkeihin menevää aikaa on puhua kappaleiden intron (kappaleen instrumentaalinen alku) ja/tai outron (kappaleen instrumentaalinen loppu) päälle.

Ja toki kappaleita voi myös vaihtaa kesken lähetyksen kestoltaan suotuisemmiksi. Jos lähetysaika on loppumassa, mutta pitäisi soittaa vielä yksi kappale ja “uutiset käyvät päälle” (mitä ei pitäisi sanoa radiolähetyksessä, koska eivät uutiset hyökkää minnekään, radiojargonia tämäkin), saattaa radiosta kajahtaa viimeisenä kappaleena Blurin Song 2 – sen kesto on minimaaliset 2 minuuttia 2 sekuntia. Myös Beatles pelastaa kaksiminuuttisilla biiseillään.

Lopetus

Lähetyksen lopetus hoidetaan lyhyesti ja napakasti. Uutiset eivät siis hyökkää, aika ei lopu ja meidän ei “pidä kuunnella kaupallisia tiedotteita”. Vieraita ei jäädä hyvästelemään pitkästi, viimeisiä spiikkejä ei hukata siihen että selitetään sitä, että nyt onkin jo viimeinen tai toiseksi viimeinen spiikki, tai että kohta tässä lähetys loppuu. Kaikki tämä on kuuntelijalle yhdentekevää. Se ei ole hänen työvuoronsa. Viimeisessä spiikissä puffataan mitä tapahtuu seuraavaksi ja sanotaan kiitos seurasta. Siinä kaikki.

Kuten jokaisen muunkin spiikin, viimeisen tulee sisältää jotain, jossa oikeasti on kuuntelijalle merkityksellistä sisältöä. Jos ei ole enää mitään sanottavaa mutta aikaa on jäljellä, soita pidempi biisi.

Interaktiivisuus – kuulija osaksi ohjelmaa

Kuuntelijoiden mukaan ottaminen lähetykseen tavalla tai toisella lisää suoran lähetyksen tuntua ja tuo juontajan lähemmäksi kuuntelijaa. Emme tee ohjelmaa ylhäältä alaspäin, vain olemme samalla tasolla kuuntelijan kanssa, haluamme osoittaa että hänen mielipiteensä on meille tärkeä. Puhelinosuudet sopivat erityisen hyvin ajankohtaislähetyksiin, ja ne voivat olla jopa voimaannuttavia esimerkiksi jonkin koko kansakuntaa vavisuttaneen tapahtuman jälkeen.

Puhelinosion, sosiaalisesta mediasta poimittujen kommenttien, tai studioon saapuvien viestien lukemisen tulee kuitenkin olla aina perusteltua. Tuoko se oikeasti lisäarvoa ohjelmaan vai onko se vain lähetyksen täytettä ilman sisältöä?

Jos kuuntelijoiden puhelut ja viestit otetaan osaksi ohjelmaa, esitä kuuntelijoille yksi selkeä kysymys, johon kaipaat mielipidettä tai kommenttia. Jotta saat kuuntelijat osallistumaan keskusteluun, herätä kiinnostus esimerkiksi kertomalla esimerkkitapaus aiheeseen liittyen tai muutama kärkevä mielipide perusteluineen. Mielipiteitä voit kerätä valmiiksi vaikka kavereilta, pääasia, että ne ovat tosia. Tämä toimii myös hyvänä testinä siitä, kuinka helppoa tai vaikeaa on ottaa kantaa aiheeseesi.

Jos ohjelmassa on tekstiviesti-, tai muu vastaava interaktiivinen osuus, välttääksesi toistoa ja tylsää puhetta, käy läpi kuuntelijoiden kommentit etukäteen ja poimi parhaat. Jos ohjelmalla on on air-tuottaja, hän voi tehdä karsinnan puolestasi. Sama pätee ääniviesteihin – jos mahdollista, kuuntele ne etukäteen.

Puhelinosuudet

Puhelin on edelleen näppärä väline saada kuuntelijat mukaan ääneen suoraan lähetykseen. Yhdysvalloissa kuuntelijoiden puheluihin perustuvat ohjelmat ovat edelleen äärettömän suosittuja, Suomessa ne ovat vähentyneet, mutta edelleen käytetty radiosisällön muoto. Valtakunnallisella kanavalla eri paikkakunnilla olevat soittajat ja murteet tuovat oman värinsä lähetykseen.

Muista kuitenkin, että jos radiota kuunnellaan meluisassa ympäristössä, kuten rutisevasta autoradiosta vanhassa, äänekkäässä autossa, ei puhelinsoundista saa aina selvää ja se saa herkästi kuuntelijan vaihtamaan kanavaa.

Jos ohjelmassa on puhelinosuus:

• Jonkun pitää ottaa puhelut sisään ja ns. skriinata, eli käydä läpi soittajat, ennen kuin ketään päästetään suoraan lähetykseen. Yleensä tuottaja vastaa puhelimeen ja selvittää soittajan nimen, paikkakunnan tai muita tarvittavia tietoja, sekä lyhyesti sen mitä tällä on sanottavanaan.
• Kaikkia vastattujen puheluiden soittajia ei tarvitse päästää ääneen. Aina voi esimerkiksi kohteliaasti sanoa, että aika ei riitä tai soittajan asia on jo käsitelty tai hänen asiansa menee aiheen vierestä.

Lähetys palvelee kuuntelijoita, ei soittajia.

• Tuottaja kirjoittaa ylös juontajalle tiedot kiinnostavista soittajista, jotka jäävät odottamaan vuoroaan.
• Se, että juontajalla on tiedossa minkä niminen soittaja on, miltä paikkakunnalta ja millä asialla hän on soittamassa, tekee lähetyksestä sujuvamman. Sen sijaan, että ensimmäinen minuutti soittajan kanssa käytettäisiin tylsään kuka olet, mistä soitat-keskusteluun, juontaja voi mennä suoraan asiaan: “Jari Kokkolasta, vastustat turkistarhausta. Kerro miksi?”.
• Ole itsevarma. “Linjoilla pitäisi olla Jari Kokkolasta” on turha, sillä siellähän on Jari ja jos ei ole, ota seuraava soittaja käsittelyyn.
• Soittajien ei tarvitse olla äänessä yhtä pitkiä aikoja – jos joku on tylsä, lopeta puhelu lyhyeen (sitä kuuntelijakin toivoo). Parempi lopettaa puhelu liian aikaisin, kuin liian myöhään.
• Soittajia ei tarvitse hyvästellä ja kiitellä pitkän kaavan mukaan, sillä puhelut voi yksinkertaisesti lopettaa siirtymällä seuraavan soittajan pariin. Tämä ei kuulosta tylyltä kun sen tekee johdonmukaisesti kaikkien soittajien kanssa.

Älä kerjää kommentteja tai puheluita jos niitä ei ala tulla. Lähetyksessä ei tarvitse kuitata asiaa mitenkään, vaan siirry suoraan seuraavaan asiaan. Varaudu tällaiseen tilanteeseen spiikkimateriaalilla, jolla voit taimata lähetystä. Vaikkei yhteydenottoja tulisikaan, se ei tarkoita etteikö kukaan kuuntelisi lähetystä.

---

Juontaminen

Vaikka radiokanavan musiikki tai uutiset saattavat olla se, mikä ensimmäisenä koskettaa kuuntelijaa, on kanavan suurin vahvuus radiopersoonat. Musiikin ja uutiset voi aina kopioda, mutta radiopersoonia et.

Valerie Geller, amerikkalainen radiosisältökonsultti ja radiotyön opettaja

Hyvän juontajan ominaisuuksia

Radiojuontajan tehtävä on koskettaa kuuntelijaa, niin että kuuntelija pysyy kanavalla ja palaa sinne. Juontajasta tulee kuuntelijan ystävä. Kuuntelija haluaa tietää mitä hänelle kuuluu, mitä hän päivän ajankohtaisista asioista ajattelee. Kuuntelija uskoo, että juontaja kertoo hänelle kiinnostavia asioita ja viihdyttää häntä, on kuuntelijan seurana. Kuuntelija luottaa juontajaan. Mutta luottamus täytyy ansaita.

Hyvän juontajan ominaisuudet voisi tiivistää näin:

• sanavalmis ja hallitsee tilanteet, jolloin kuuntelijan ei tarvitse jännittää juontajan puolesta
• vahva yleistieto ja omat osaamisalueet
• haastattelutaidot, osaa kuunnella haastateltavaa
• rohkea suorassa lähetyksessä, yllätyksellinen
• värikäs tarinankertoja, jolla on kyky maalata mielikuvia
• ei esitä, vaan puhuu kuin kaverille

Mistä radiossa puhutaan?

Ihmiset rakastavat tarinoita. Omat kokemukset, lukemasi asiat, havaintosi ympäristöstäsi ja arkipäivästäsi, kuulemasi jutut – kaikki nämä ovat tarinoita, lähetystesi parasta materiaalia. Hyvä radiojuontaja osaa tehdä huomioita maailmasta ja kertoa ne kiinnostavasti kuuntelijalle. Aiheesta lisää Tarinankerronta-luvussa.
Lähetyksen ei kuitenkaan tule muuttua vain henkilökohtaiseksi päiväkirjaksi.

Puheenaiheita lähetykseesi löydät siis arjestasi ja ympäriltäsi, mutta toki myös uutispalveluista, lehdistä ja sosiaalisesta mediasta. Muista kuitenkin aina miettiä lähteitä ja tarvittaessa kyseenalaistaa – kuka tekstin on kirjoittanut ja miksi? Vahvistanko jotain stereotypiaa tai vanhentunutta käsitystä spiikilläni?

Kiinnostava spiikki on yhdistelmä uutta tietoa maailmasta ja sen tuomista arkeen. Kuuntelija haluaa tietää, mitä kyseinen asia merkitsee hänelle. Uutisia pitää siis osata myös analysoida.

Koska radio on tiedotusväline, kuulija olettaa olevansa radion avulla perillä siitä, mitä maailmassa tapahtuu.

Aamu- ja päiväohjelmissa uutisaiheista puhuminen on vahvemmin läsnä, mutta oli ohjelma mikä tahansa, juontajalla on suorassa lähetyksessä vastuu kertoa jos ympäristössä tai maailmassa tapahtuu jotain isoa. Tällaisia tapahtumia voisivat olla esimerkiksi kouluampuminen, onnettomuus, luonnonkatastrofi, merkittävä vaalitulos, tunnetun henkilön poismeno tai terrori-isku.

Tapaa erilaisia ihmisiä eri taustoista, sillä se avaa ymmärtämään kuuntelijoitasi, joilla saattaa olla hyvin erilainen maailmankuva kuin sinulla. Omasta kuplasta pois hakeutuminen on vain ja ainoastaan positiivista, ja vahvistaa myös ammatillisesti.

Juontaja ei koskaan saa olla yleisönsä yläpuolella, vaan samalla viivalla, sillä vain silloin kuuntelija pystyy samaistumaan juontajaan. Tämä tarkoittaa sitä, että juontajan ei tulisi puhua ylhäältä alaspäin, eli ”minä tässä nyt opetan teitä” -asenteella. Sen lisäksi radiojuontajan on oltava valmis avaamaan myös itseään, juurikin samaistumisen tähden. Tämä ei tarkoita jatkuvaa puhetta omasta elämästä, mutta omaa elämää tulee avata sen verran, että kuuntelija kokee tuntevansa juontajan: tietää millaisista asioista hän pitää, mitkä asiat häntä ärsyttää. Millainen arvomaailma hänellä on, mistä hän on kotoisin, millaisia asioita liittyy hänen arkeensa? Kuuntelijan ei tarvitse olla samaa mieltä juontajan kanssa kaikesta, mutta jos hän kokee tietävänsä tarpeeksi, syntyy luottamus juontajaan.

Hyvä radiojuontaja välittää tietoa maailmasta ja maustaa sen omilla kokemuksillaan, kuitenkaan keskittymättä omaan elämään.

Juontojen käsikirjoittaminen

“Radiojuontaminenhan on helppoa kuin mikäkin – sen kun puhuu vaan menemään!”

Ei. Tämä harhaluulo elää sitkeästi. Mutta jokainen, joka on joskus ollut auki olevan mikrofonin äärellä ja myöhemmin kuunnellut itseään nauhalta, tietää miten äärimmäisen vaikeaa hyvän juonnon tekeminen on. Saati sitten tehdä niitä kolme tuntia putkeen ja monta päivää viikossa, vuodesta toiseen. Kukaan ei ole niin luonnonlahjakkuus, että olisi ilman esivalmistelua jatkuvasti kiinnostava, sujuva ja viihdyttävä.

Hyvän juontajan spiikit ovat aina etukäteen mietittyjä. Nissä on alku, keskikohta ja loppu.

• Alun pitää herättää kuuntelijan kiinnostus, muuten menetät hänet heti kättelyssä.
• Tiedä mihin lopetat. Jokainen lähetys ei voi olla punchlinien ilotulitusta, mutta etukäteen suunnittelulla vältät jaarittelut ja loputtomat, kiusalliset spiikit – näin tiedät aina turvallisesti mihin olet lopettamassa.
• Hyvä tapa edetä spiikissä on mennä yksityisestä yleiseen – kertoa esimerkiksi yksittäisen ihmisen tapauksesta ja tuoda se sitten laajempaan mittakaavaan.
• Muita tapoja käsitellä asioita spiikeissä ovat esimerkiksi asioiden vertailu, jonkun uuden ilmiön esittely tai ongelma ja sen ratkaisu.
• Muokkaa aina muiden kirjoittamat tekstit, kuten juttujen liidit, omaan suuhusi.

Lisää spiikkien suunnittelusta löydät kohdasta Lähetyksen valmistelu.

Miten radiossa puhutaan: oman äänen löytäminen

Tärkeintä on puhua radiossa niin kuin normaalistikin puhut.

Radio on äärimmäisen intiimi väline, joten kuuntelija haistaa milloin juontaja on epäaito. Vahingossa pulpahtavat hassut sanavalinnat tai satunnainen sönkkääminen vain tekevät juontajasta inhimillisemmän ja muistuttavat siitä, että kyseessä on suora lähetys. Täydellisyys ei ole kiinnostavaa. Mutta liiallinen sekoilu, slangin tai fingelskan puhuminen tai kuluneet fraasit ovat rasittavaa kuunneltavaa.

• Juontajan puhe ei koskaan saisi kuulostaa lukemiselta. Kerro tarina omin sanoin, lukeminen vieraannuttaa kuuntelijan. Pitkät, vaikeasti muotoillut lauseet on hankalaa saada lennossa kuulostamaan luonnollisilta. Pidä siis huoli, että olet lukenut etukäteen, mitä aiot kuulijalle sanoa. Pitkiä lauseita lukiessa myös hengästyy helposti.
• Kun teet käsikirjoitustasi, kirjoita ylös sen verran spiikeistä, että muistat sanoa tärkeimmät asiat, mutta et lue. Esimerkiksi monelle riittävät ranskalaiset viivat, joissa on spiikin pääkohdat, avainsanat. On myös juontajia jotka kirjoittavat kaiken sanasta sanaan, ja juontajia jotka eivät kirjoita juuri mitään – mutta se edellyttää yleensä vuosien kokemuksen. Alussa on suositeltavaa kirjoittaa enemmän.
• Kuvaile asioita ja anna tarinoiden henkilöille keksityt nimet ja ulkonäkö. Mieti mihin kuvailtavaa tilannetta tai asiaa voisi havainnollistavasti verrata. “Tuuli niin kovaa, että kaikkien vastaantulijoiden naamat olivat kuin.. “ , “hipahtava kaverini Liisa”. Yksityiskohdat antavat spiikille syvyyttä ja ruokkivat kuulijan mielikuvitusta.
• Numeroiden sijaan havainnollista: “jalkapallokentän kokoinen tontti”, “kerrostalon korkuinen laiva”.

Harjoittele! Jotta puheesi kuulostaisi yksin juontaessasi niin luonnolliselta kuin puhuisit kaverillesi, kohdista mielessäsi puheesi jollekin henkilölle – hyvälle ystävälle, naapurille tai serkulle. Yksin juontaminen (ja luonnolliselta kuulostaminen) on paljon vaikeampaa kuin parijuonto. Parin kanssa tulee olla valppaana ettei juttu mene liian tuttavalliseksi ja sisäänpäinkääntyneeksi inside-läpäksi, johon uusi kuuntelija ei saa tarttumapintaa.

Ärsykkeitä

• Radiossa puhe kohdistetaan yhdelle kuuntelijalle. Radio on intiimi väline ja “te hyvät kuuntelijat” saa aikaan olon, että sanomaa kuulutetaan ylhäältä alaspäin. Ei kuitenkaan ole tarvetta hokea sanoja “sinä”, “sä” ja erityisesti “sinä siellä”.
• Älä käytä kapulakieltä ja liian hienoja sivistyssanoja
• Älä päätä kuuntelijan puolesta mistä hän pitää, esimerkiksi: “seuraava biisi kuuluu jokaisen lemppareihin..”. Tämän sijaan voit kertoa, miksi kappale kuuluu omiin tai jonkun suosikkeihin.
• Ei haittaa, jos et tiedä jotain – se on samaistuttavaa. Selvitä kuitenkin epäselvä asia, niin että palvelet kuuntelijaa kertomalla sen esimerkiksi kappaleen jälkeen. Älä arvuuttele, se on kaikkien ajantuhlausta.
• Jos teet teknisen virheen lähetyksessä, ei sitä ole tarvetta kommentoida kuuntelijalle. Luultavasti tämä ei edes huomannut moista.
• Vältä käyttämästä turhia -han ja -hän -liitteitä, joilla korostetaan sitä että asia on jo kaikille tuttu, esim. “Viime vuonnahan valkoposkihanhia…” tai “Räikkönenhän meni voittamaan..”.

Pidä kuuntelija kartalla

Vaikka radiokanavan- ja ohjelman tunnareita ajetaan lähetyksessä muistuttamassa mitä kanavaa kuuntelija kuuntelee, pitää juontajan muistaa kertoa kanava sekä oma nimensä myös suullisesti tasaisin väliajoin. Jottei tämä kuulostaisi hokemiselta, mieti valmiiksi eri tapoja sujauttaa asiat spiikkeihisi. Kuuntelija haluaa tietää mitä kanavaa ja ketä hän kuuntelee.

Myös haastateltavan nimi titteleineen tai käsiteltävä aihe on syytä mainita uudestaan aina taukojen, kuten biisin tai mainosten jälkeen. Kuuntelija vaihtaa helposti kanavaa jos ei pääse kärryille kuka puhuu ja mistä.

Muista aina kertoa mistä lähetyksen ohjelmaosuuksissa on kysymys. Vaikka “Linjat kuumina”-kilpailua olisi tehty jo vuoden, tulee kanavalle aina uusia kuuntelijoita, joilla pelkkä kilpailun nimi ei sano mitään. Jos asioista ja ihmisistä puhutaan niin kuin ne olisivat kaikille entuudestaan tuttuja, saattaa se vieraannuttaa kuuntelijan vaihtamaan kanavaa. Oma taiteenlajinsa radiossa onkin pohjustaa samoja asioita lähetyksestä toiseen, varioiden.

Radioslangi kuulumattomiin

Luultavasti yleisin radion ammattisanastoon liittyvä lähetyksissä kuultava lausahdus on “Tällä tunnilla vielä tulossa..”. Tunneista puhuminen juontaa juurensa rotaatiokelloon, jossa lähetys suunnitellaan tunneittain. Kuuntelija ei kuitenkaan ajattele ajan kulkua samalla tavalla, joten käytä konkreettisempaa kieltä kertoessasi mitä on tulossa. Esimerkiksi “vielä ennen kello viittä”.

Koska kaiken voi sanoa monella tavalla, on turha tuoda kuuntelijaa vieraannuttavaa radiosanastoa lähetykseen asti. Sen sijaan että sanoo, “Seuraavassa insertissä lukiolainen Teppo Möttönen kertoo..” voi sanoa yksinkertaisesti “Teppo Möttönen kertoo..”.

Tiisaaminen

Radiossa pyritään pitämään kuuntelija koukuttuneena kanavalle mahdollisimman pitkään. Kappaleiden välissä tulee siis sanoa jotakin sellaista, mikä saa kuuntelijan jatkamaan kuuntelua. Tätä kutsutaan tiisaamiseksi. Jos sinulla on messevä juttu kerrottavanasi, voit jakaa sen myös kahdeksi spiikiksi ja lopettaa ensimmäisen esimerkiksi “.. ja mitä sitten tapahtui, siitä seuraavan kappaleen jälkeen”.

Mieti miten puffaat, eli mainostat tulevaa. Se, että kerrot, että “haastattelussa on presidentti Sauli Niinistö”, ei välttämättä anna kuulijalle vielä syytä pysyä kanavalla, mutta se että “presidentti Niinistö kertoo xxxx” on jo paljon koukuttavampaa.

Tiisata ei voi ylen määrin. Radion kuuntelija elää hetkessä – markkinoi siis sellaisia asioita, jotka ovat kuultavissa lähiaikoina, tunnin sisään. Poikkeuksena tähän se, että jos tulossa on jotakin kuuntelijan kannalta niin ainutlaatuista, että sitä pitää mainostaa jo päiviä tai tunteja aikaisemmin. Älä kuitenkaan paljasta liikaa, vaan jätä kuuntelija nälkäiseksi.

Jos kappale ei lopeta spiikkiäsi, kerro ennen kappaletta mitä kiinnostavaa on tulossa heti biisin jälkeen.

Tiisauksessa mieti jälleen, mikä asiassa kiinnostaa minua, kuuntelijaa? Tee asiasta iso, mutta ole totuudenmukainen. Sen sijaan, että puffaisit kilpailua: “Kohta jaetaan kaksi festivaalilippupakettia Ilosaarirockiin. Soita 03-5271511”, myy ensin mielikuva ja kerro sen jälkeen faktat.

Maneerit ja äänenkäyttö

Varoittavia esimerkkejä rasittavista spiikeistä oli jo listattuna ärsyke-osioon mutta tässä vielä muutama aihe, joihin tulee kiinnittää huomiota. Saattaa kuulostaa siltä että radiojuontajalla on monta sudenkuoppaa, mutta hyvä puoli on se, että ne kaikki ovat vältettävissä, ja itsensä kuuntelu nauhalta auttaa kitkemään nämä hyvin nopeasti. Siksikin kannattaa tehdä harjoituslähetyksiä ennen ensimmäisiä suoria lähetyksiä.

Maneerit

Varsinkin aloittelevan juontajan on tärkeää tunnistaa jos hänen radiopuheeseensa alkaa hiipiä maneereja. Silloin puhe on esimerkiksi tavallista nopeampaa tai hitaampaa tai siihen on ilmaantunut tietynlainen nuotti. Tyypillinen esimerkki maneerista on uutistenlukijan ns. “STT:n uutisia”-nuotti. Ei ole olemassa mitään tiettyä tapaa lukea uutiset, vaan ne pitäisi kertoa ilman maneereja.

“Radiotoimittajamaneerilla” puolestaan tarkoitetaan erityisesti musiikkipainotteisilla kanavilla kuultavaa yli- innokasta, nopea-puheista juontajaa.

On hyvin inhimillistä, että juontaja alkaa huomaamattaan puhua tietyllä tavalla radiossa. Se on itse asiassa helpompaa kuin puhua kuten tavallisestikin. Joku saattaa alkaa lausua sanoja painokkaammin, joku alkaa puhua hieman seksikkäämmin.
Kuuntelijalle on kuitenkin paljon miellyttävämpää kuunnella ihmistä joka puhuu normaalilla tavalla.

Tuottajan tehtävä on huomauttaa ja kitkeä maneerit pois juontajan puheesta. Omien lähetysten kuuntelu auttaa tähän myös, kun itse kuulee, onko puhe luonnollista.

Karmeaa kuunneltavaa ovat kuluneet sanonnat tai hokemat. Vältä ainakin näitä:

• “meillä alkaa aika loppumaan”
• “mennään/lähdetään kuuntelemaan”
• “kaupalliset tiedotteet”
• “aaaaa-ivan”
• “nimenOMAAan”
• “just näin”

Sekä:

• “m-hmm”
• “öö”
• “tota”
• “niinku”
• maiskautus sanan lopussa tai äänen nousu/lasku lauseiden lopussa

Äänenkäyttö

Vaikka radiotoimittajan ääni olisi silkkaa enkelten laulua, ei sillä ole merkitystä, jos puheessa ei ole sisältöä. Jokaisen äänenkäyttöä voi kyllä kehittää oikeaan suuntaan.

Tärkeintä on, että puhut omalla luontaisella äänenkorkeudellasi. Ihmiset saattavat madaltaa ääntään, jotta kuulostaisivat uskottavammilta. Tästä juontaa juurensa termi “asiantuntijanarina”. Liian matalalta puhuttaessa ääni alkaa narista.

Radiossa tarkoitus on saada kuuntelijat innostumaan ja pysymään kanavalla. Liika hihkuminen saattaa johtaa siihen, että juontaja puhuukin korkeammalta kuin mikä hänen äänialansa on. Väärältä äänenkorkeudelta puhuminen on vahingollista äänelle.

Ole tarkkana kuinka voimakkaalla äänentasolla pidät kuulokkeitasi. Jos ne ovat liian lujalla, tulee helposti korotettua ääntä ja juontamisesta tulee huutamista.

Ammattilainen kertoo: Jenni Poikelus ( YleX Iltapäivä) 6.8.2018

Kuuntele ja pölli

”Radio voi olla viihdettä siinä missä muukin, ei vain jotain taustalla soivaa. Että kuunnellessasi sulla on hauskaa.”

Näin YleX:n radiojuontaja Jenni Poikelus kuvailee rakkauden syttymistä radioon kun hän vuosia sitten huomasi nauliintuneensa kuuntelemaan radiota, tekemättä mitään.

Sittemmin Poikelus opiskeli yhteensä kuusi vuotta radiota kansanopistossa ja ammattikorkeakoulussa. Opiskelua hän suosittelee myös alasta haaveileville.

”Kuuntele myös radiota paljon, siitä olen itse oppinut eniten. Tarkkaile miten ihailemasi juontajat näkökulmittavat asiat ja minkälaista kieltä ja kielikuvia he käyttävät. Pöllin ihmisten hauskoja ilmaisuja ja yritän keksiä omia vastaavalla tavalla.”

Poikelus kehottaa myös lukemaan paljon: ”Kun yleissivistys karttuu, on mistä ammentaa.”

Tarinankerronnan ja parijuonnon hiomista

Taito osata kertoa tarinoita on äärimmäisen tärkeää juontamisessa. Poikelus on opetellut tarinankerrontaa stand up-koomikoita seuraten. ”Analysoin miksi joku tarina toimi, miten tarina on rakennettu ja miten se pidetään kasassa, vaikka siellä olisikin joku sivupolku.”

Pisin kokemus parijuontamisesta Jenni Poikeluksella on YleX tapäivälähetyksestä yhdessä Alma Hätösen kanssa.

”Kun me alettiin tehdä Alman kanssa iltaohjelmaa vuonna 2015 oli se aivan hirveetä. Emme tunteneet toisiamme yhtään ja olemme ihmisinä kuin yö ja päivä. Siinä kesti tosi kauan, että löydettiin yhteinen kieli.”

Poikelus onkin tyytyväinen siitä, että kaksikko sai rauhassa hioa juontamista ja kehittyä.

”Kun toisen tuntee, voi luottaa improvisointiin ja juontajaparin persoona on jo itsessään materiaalia lähetyksiin, kun tietää, mitä toinen mistäkin ajattelee ja miten hän luultavasti reagoi”.

Älä tee lähetystä ennen lähetystä

Jenni Poikelus kertoo, etteivät juontajaparinsa Alma Hätösen kanssa puhu etukäteen lähetyksen puheenaiheista.

”Ei puhuta mitään auki tai läpi, jotta yllätyksellisyys säilyy. Silloin lähetyksessä tulee se oikea ja aito reaktio toiselta.”

Lähetyksissä kaksikon erilaisuus korostuu ja sitä myös korostetaan heidän radiopersoonallisuuksissaan.

”Toinen on tunteeton paska ja toinen sinisilmäinen ihmisen hyvyyteen uskova”.

Poikelus alleviivaa, että on tärkeää, että nimenomaan juontokumppani on se, joka korostaa toisen piirteitä ja luo toisen hahmoa. Esimerkiksi Juuso ”Mäkkäri” Mäkilähde toi toistamiseen esiin Poikeluksen goottimenneisyyttä.

Radiominä ja roolit

Jenni Poikelus kertoo, että hänen radio-minänsä eroaa tietyiltä osin hänen omasta persoonastaan.

”Sen huomaa parhaiten kun esimerkiksi festareilla tulee kuuntelija sanomaan, että niin kun sulla menee niin huonosti miesten kanssa.. Niin, oon kyllä seurustellut kolme vuotta.”

Tiettyjä persoonan piirteitä korostetaan, koska juontajaparin samanlaisuus ja tasapäisyys olisi tylsää. Poikelus kuitenkin muistuttaa, että kuuntelija kuulee kyllä jos juontaja yrittää esittää jotakin mitä ei todellisuudessa ole.

Jenni Poikelus sanoo, ettei pelkää kertoa tarinoita omasta elämästään: ”Radiossa taustalla on ikään kuin ajatus, että juttu saattaa pitää paikkansa tai ei.” Hän vinkkaa, että minuuden korostamisesta pääsee esimerkiksi aloittamalla jutun uutisella ja sitten vasta menemällä omaan kokemukseen.

Varo inside-läppiä

Poikelus kertoo pitävänsä metaforista. ”Mietin mihin jotakin sattumusta voisi verrata, esimerkiksi ”sitten kaaduin ja tajusin, että se on aivan sama asia kuin..”

Sisäpiirin juttuja Poikelus kehottaa varomaan.

”Sanon usein lähetyksessä kellonajasta farttia vaille, josta ihmiset laittavat hämmentyneitä viestejä, koska eivät ymmärrä mistä on kysymys. Ilmaisu saattaa siis ärsyttää, mutta vakiokuuntelijoille se on palkitsevaakin.”

Poikelus kirjoittaa ylös taukoamatta juttuja, joita voisi käyttää lähetyksissä. Ne voivat olla kavereiden kanssa käytyjä keskusteluja tai satunnaisia huomiota siitä mitä hän on nähnyt ympärillään.

Kuuntele lähetyksiäsi

Poikelus harjoittelee vieläkin paremmaksi juontajaksi kuuntelemalla edelleen omia lähetyksiään. ”Kävellessäni 40 minuutin matkan kotiin kuuntelin edellisen päivän lähetyksien spiikkejä. Se on todella tärkeää ja sitä pitäisi kaikkien tehdä”.

Poikelus sanoo, että kuunnellessa huomaa esimerkiksi jos spiikit venyvät liian pitkiksi tai tulee jauhettua tyhjää, jota ei itsekään jaksaisi kuunnella. ”Monesti spiikit, jotka ovat tuntuneet hauskoilta lähetyksessä, ovatkin olleet jälkikäteen kuunneltuina raskaita tai liian levottomia. Toisaalta, kun lähetyksessä on tuntunut apaattiselta, että ei lähde yhtään, niin myöhemmin kuultuna spiikki toimiikin kun siinä on sellainen rauha.”

Myös puheen maneerit tai sanojen hokemiset huomaa hyvin kuuntelemalla omia lähetyksiä. ”Viimeksi huomasin, että olen alkanut maiskuttaa. Samoin lähetystä ajaessa tulee turhia lauseita, kuten ”et semmosta” tai ”no mut joo” kun pitäisi sujuvasti vain alkaa spiikata seuraava biisiä.”, Poikelus sanoo.

Poikeluksella on tiimeineen viikottain air-check. Palautesessiossa tuottaja valitsee muutaman spiikin, joita kuunnellaan jollakin teemalla, kuten miten spiikkien aloitukset ja lopetukset, ns. ulosmenot sujuvat. ”Ulkopuolinen palaute on todella tärkeää.”

Parasta Poikeluksesta juontamisessa on se, että työ on hauskaa. ”Nauran työpäivän aikana älyttömät määrät”.

Vinkkejä äänenavaukseen ja äänenkäyttöön:

• Hengitä syvään, niin että vatsasi laajenee hengityksen mukana (uloshengittäessä sano öööö)
• Puheen pitäisi lähteä vatsasta. Rentouta siis vatsanseutu ja ota koko kroppa käyttöösi. Puhu seisoen, ääni kiertää kropassa paremmin.
• Haukottele. Se rentouttaa kurkunpäätä ja edistää syvää hengitystä.
• Juo paljon vettä.
• Vältä (tai ainakin juo vettä perään kun olet nauttinut) kofeiinipitoisia juomia, suklaata ja maitoa, jotka kuivattavat suuta ja saavat puheen “litisemään”.
• Jos mielesi tekee rykiä selvittääksesi ääntäsi, ota huikka vettä. Rykiminen on vahingollista äänihuulille.
• Hymyily kuuluu äänestäsi.

---

Tuottaminen

Aamu alkaa juontajan viestillä sairastumisesta. Pienen puhelinrumban jälkeen saan varmistuksen tuuraajasta iltapäivän lähetykseen. Sitten pääsee jo lähtemään työpaikalle.

Töihin tullessa suoraan palaveriin tulevien MM-hiihtojen aikatauluista radiossa, sen jälkeen iltapäivän lähetykseen palaset paikoilleen ja pallottelua tuuraavan juontajan kanssa aiheista.
Kahvia kuluu ja näppäimistö laulaa sähköpostia mahdollisille tuleville vieraille. Onneksi kalenterikin täyttyy parista sovitusta vierailusta. Jossain vaiheessa pitäisi vielä ehtiä ajatella, ja kuunnella. Sitten vieras odottaakin jo vahtimestarin luona ja lähetys alkaa.

Kesken lähetyksen on-air jumittaa ja käyn buuttaamassa koneen samalla, kun juontaja jatkaa haastattelua. Onneksi saan tilanteen korjattua ilman apukäsiä. Vielä yksi kuppi kahvia.

Näin kertoo Yle Puheen tuottaja Pekka Vitikka työpäivästään tammikuussa 2019.

Aulassa Aija Puurtinen teki spagaattia nauraen, että jos Mike Monroe pystyy siihen niin kyllä hänkin. Puhelin soi. Viron presidentinkansliasta kysyttiin turvallisuusprotokollasta, sillä presidentti Ilves olisi tulossa huomenna studioomme soittamaan levyjä. Vessapaperi oli loppu, kahvia piti keittää. Ja muistaa varmistaa huomisen studiovieraat ja keksiä joku kuva, jolla puffata lähetystä Instagramissa. Sekä tehdä uutiskatsaus juontajille ja kuunnella David Bowien uusi levy. Ja vaihtaa se vessapaperirulla.

Tällainen oli puolestaan tuottaja Pauliina Siniauerin päivä Radio Helsingin toimituksessa kesällä 2014.

Tuottaja tekee kaikkea. Ja siksi jokainen juontaja ja toimittaja rakastaa hyvää tuottajaa. Tuottaja itse on taustalla, mutta saa lähetyksessä olevat henkilöt loistamaan. Tuottajan tehtävä on johtaa oman tiiminsä jäsenet – toimittajat ja juontajat – parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja kehittää radiosisältöjä. Hän vastaa kokonaisuudesta.

Uutta ohjelmaa, lähetystä, juttusarjaa tai muuta radiosisältöä suunnitellaan tuottajan johdolla. Tuottajan tehtävä on inspiroida tiimin jäsenet ideointiin ja pitää huoli, että ohjelmasuunnittelussa mennään kohti päämäärää. Kun ohjelman osiot ovat mietittyinä, tuottaja hahmottelee ohjelman rotaatiokellot, ja päivittää niitä tarpeen mukaan.

Päivittäislähetyksiä varten tuottaja suunnittelee juontajan ja muun mahdollisen tiimin kanssa ohjelmien aiheet, vieraat, näkökulmat ja puheenaiheet. Olisi kuitenkin vanhanaikaista ajatella, että vain tuottaja ideoi ja toimittaja vain toteuttaa. Parhaimmillaan tuottajan ja toimittajan suhde on symbioosi, jossa molempien osaamisalueet hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla.

Tuottajalla pitäisi aina olla aikaa keskustella toimittajien kanssa ohjelman sisältöön liittyvistä kysymyksistä. Tuottaja sparraa ideoinnissa ja auttaa haastatteluiden suunnittelussa. Tuottaja yleensä myös buukkaa vieraita studioon, moderoi lähetyksen soittajat ja käy läpi tekstiviestit ja nettikeskustelut juontajaa varten. Tuottaja kirjoittaa pressimateriaalit ohjelmastaan ja hän päättää loppukädessä tuottamiensa ohjelmien sisältöön liittyvistä valinnoista, kuten vieraista.

Yksi tuottajan tärkeimmistä tehtävistä on antaa juontajille ja toimittajille palautetta jutuista ja ohjelmista. Palautteen antaminen on paras tapa kehittää ohjelman sisällöllistä ja teknistä tasoa.

Tuottamisessa täytyy aina huomioida millaista tuottamista toimittaja kokee tarvitsevansa. Toimittajan kannattaa kertoa millaista tukea tuottajalta kaipaa tai ei kaipaa. Fiksu tuottaja kuuntelee toimittajaa ja kykenee mukauttamaan omaa rooliaan ja toimenkuvaansa siten, että se palvelee toimittajaa, ohjelmaa ja sitä kautta kuuntelijaa.

Suoran lähetyksen tuottaminen

On air-tuottaja keskittyy sisällön kehittämisessä erityisesti suoraan lähetykseen ja juontajien “valmentamiseen”. On air-tuottaja on läsnä toimituksessa lähetyksen aikana, usein studion lasin takana kuuntelemassa ja auttamassa juontajaa, kuten vastaamassa puheluihin tai etsimässä tietoa. On air-tuottaja antaa palautteen tekijöille lähetyksen jälkeen, ei koskaan ennen tai kesken lähetyksen (ks. alla oleva Aircheck). Palautteessa tarkastellaan sitä missä onnistuttiin ja mitä olisi voinut parantaa.

On air-tuottajan vastuulla on myös puuttua juontajien ja toimittajien puheeseen, kuten äänenkäyttöön ja kitkeä mahdolliset maneerit ajoissa pois. Tähän on monia tapoja: eräs Ylen on air-tuottaja liimasi juontajien turhaan hokemia sanoja studion lasi-ikkunaan, mikä auttoikin pääsemään toistelusta eroon.

On air-tuottajan tehtävä on myös kehittää juontajien radiopersoonia eli löytää kustakin omaleimaisimmat piirteet ja vahvuudet, ja auttaa juontajia korostamaan niitä erityisesti parijuonnossa. Onkin suureksi hyödyksi jos tuottajalla on kokemusta juontamisesta, jotta hän voi samaistua juontajien työhön ja suoran lähetyksen tekemiseen.

Palaute ja mitä siitä opitaan

Palaute on herkkä asia. Persoonaasi arvioidaan ja se ei tunnu kivalta. Radiossa palaute on erityisen henkilökohtaista: arvioitavana on äänesi, puhetyylisi, sanavalintasi, huumorisi, yleissivistyksesi.
Printtitoimittaja harvoin saa yhtä henkilökohtaista palautetta. Tämä on se radiotyön kolikon toinen puoli. Ja se pitää kestää, jos haluaa kehittyä paremmaksi. Tuottajan antama rakentava palaute on kullanarvoista: olemme radiourillamme nähneet miten arasta, nokkavasta tai tylsästä juontajasta on kehittynyt kuulijoiden suosikki. Ja se on usein hyvän tuottajan ansiota.

Myös kuulijoilta tulee palautetta – mutta se harvemmin on niin rakentavaa. Kuulijapalaute tulee siis sijoittaa mielessään eri lokeroon, he eivät ole radio-alan ammattilaisia. Mutta he ovat yleisösi, joten ylimielinen ei kannata olla. Jos kuulijapalautteessa toistuu jokin asia, sitä on syytä miettiä.

Jos luet kuuntelijoiden viestejä lähetyksen aikana ja siellä on jotain negatiivista, menee fiilis helposti. Muista kuitenkin, että tämä on yksi kuulija ja muut ovat tyytyväisiä, joten älä anna yhden kuulijan vesittää sinun tunnelmaa ja sitä myöten lähetystä, jolloin se vaikuttaa kaikkien kuulijoiden kokemukseen. Helppo sanoa, mutta jätä nimetön huutelu, provosointi ja trollaus omaan arvoonsa. Kuuntele tuottajaasi.

Airchecking

Aircheckillä tarkoitetaan lähetyksen kuuntelemista ja onnistumisen havainnoimista tietyillä mittareilla. Kaikkien juontajien tulisi kuunnella lähetyksiään jälkikäteen.

Tässä avuksi aircheck-lista, jonka kanssa voi käydä lähetystä läpi. Tarkkaile juontajan tai juontajien puhetta:

• Puhuiko vai lukiko hän?
• Oliko hän innostunut?
• Käyttikö hän visuaalista kieltä, kuvailiko asioita?
• Oliko hän spontaani?
• Oliko juontaja varman kuuloinen?
• Juontoparin dynamiikka, ovatko tasavertaisia?
• Antoiko juontaja jotain itsestään?
• Oliko puheessa huumoria tai lämpöä?

Arvioi lähetyksen kulkua:

• Koukuttiko alku, millainen tunnelma?
• Etenikö lähetys sujuvasti? Pysyitkö kärryillä, mitä ohjelmaa kuuntelet ja kuka puhuu?
• Olivatko osiot sopivan pituisia?
• Puffattiinko tulevia osioita kiinnostavasti?
• Mikä oli viihdyttävää, entä tylsää? Miksi?
• Koskettivatko aiheet sinua? Kiinnostuitko?
• Oliko koukuttavia kohtia, niin että jäisit vaikka autoon istumaan ja kuuntelemaan?
• Kuulostiko lähetys teknisesti hyvältä?
• Mitä jäi mieleen, mistä kertoisit kaverillesi?
• Viihdyitkö seurassa?
• Mitä olisit tehnyt toisin?

Jos arvioit omaa ohjelmaasi, etkä ole tyytyväinen kuulemaasi, mieti mikä meni pieleen. Valmistauduitko lähetykseen liian vähän? Asiaa ei kannata vatvoa liian pitkään, älä ole liian kriittinen itseäsi kohtaan vaan paranna asia ensi kerralla ja jatka eteenpäin.

---

Radiouutiset

“Voit katsoa sen tänään televisiosta, lukea sen huomenna sanomalehdestä, mutta voit kuulla sen NYT radiosta” (Chantler, Stewart 2009)

Radio on uutismediana voittamaton nopeudessa. Uutistoimittajalle välineeksi riittää mikrofonin avaaminen, reportterille välineeksi riittää kännykkä. Toki myös radiossa uutiset tulee valmistella, mutta niiden välittäminen kuulijalle on reaaliaikaista. Radiossa uutiset ovat lyhyitä ja selkeitä, sanomalehdet ja verkko keskittyvät usein yksityiskohtaisempaan tiedonvälitykseen.

Nopeuden lisäksi radio sopii uutisten välittämiseen myös siksi, että äänien avulla kuuntelija saadaan “kuljetettua” välittömästi esimerkiksi tapahtumapaikalle. Kuulija alkaa muodostaa kuvaa kuulemastaan mielessään.

Koska radio on tunnemedia, saa äänimaailmalla ja tavallisten ihmisten, kokijoiden, äänellä aikaan syvää ja koskettavaa uutisointia. Yhtä tärkeää mitä joku sanoo, on se miten hän sen sanoo. Radiossa jos missä, tämä tulee parhaiten esiin.

Mikä on uutinen?

Uutinen kertoo, mitä maailmassa tapahtuu tällä hetkellä. Uutinen:

• on jollakin tavalla uusi asia
• on poikkeavuus normaalitilasta, kuten luonnonmullistus, rikos, epidemia
• on toistuva asia johon median odotetaan tarttuvan, kuten työttömyysluvut, verotiedot tai palkinnot. Myös yllätyksellisyys on tärkeää.
• sisältää ihmisiä
• sisältää konfliktin tai eriäviä mielipiteitä, kuten poliittiset päätökset
• sisältää skandaalin, kuten vallan väärinkäyttöä
• aiheen mittakaava on iso – siihen liittyy paljon ihmisiä, paljon rahaa, yms.
• vaikuttaa moneen ihmiseen
• avaa tilastoja: ensimmäinen, viimeinen, suurin, vanhin, nousussa, laskussa yms.
• kertoo yhteiskunnan ja tieteen kehityksestä
• voi olla epätavallinen tai hauska asia
• on kerrottavissa ytimekkäästi ja selkeästi
• on tärkeä ja ymmärrettävä kohderyhmälle
• on totta

Hyvä uutisraportointi on täsmällistä, tasapuolista, tasapainoista ja oikeudenmukaista.

Mistä uutisia löytää

Uutisaihe voi nousta niin käsityökerhon kokoontumisesta, tiedotteesta, omasta arkipäivän havainnosta, juorusta tai virallisesta asiakirjasta. Hyvä uutisnenä on yksinkertaisesti sitä, että ymmärtää mikä on tärkeää ja mikä kiinnostaa ihmisiä.

Tässä listattuna yleisimmät uutislähteet:

• Lehdistötilaisuudet ja -tiedotteet
• Viralliset lähteet, kuten virastot ja uutistoimistot
• Epäviralliset lähteet, toisen käden tieto
• Yleisövihjeet
• Omat kokemukset ja havainnot
• Seurannat. Jos uutisoit jostakin, muista seurata asia loppuun asti ja uutisoida käänteistä
• Tilastot (asioiden ja ilmiöiden kehittyminen)
• Tapahtumat Mieti aina:
• onko aihe uutisen arvoinen, relevantti?
• onko se tosi, lähde luotettava? Jos ei, tutki lisää ja varmista asia.

Paikallisuutiset

Paikallisradiossa tasokkaat paikallisuutiset voivat olla myyntivaltti. Radio pystyy nopeasti ottamaan kiinni paikallisista aiheista ja tapahtumista, joista ei kuule muualta. Paikallisuutiset eivät kuitenkaan ole vain ääneen luettu versio paikallislehden jutuista. Pitää olla tarkkana myös, mikä on oikeasti tärkeää paikallisuutisointia, jotta uutiset otetaan vakavasti. “Kissa jäi puuhun jumiin Hervannassa” sopii mielummiin juontajan kertomaksi tarinaksi kuin paikallisuutisiin. (Chantler, Stewart 2009)

Paikallisuutisesta saa myös valtakunnallisen, jos yksittäistapauksen liittää suurempaan mittakaavaan ja toisinpäin. Esimerkiksi päiväkodin flunssaepidemiasta voidaan edetä valtakunnallisiin tilastoihin. Muualla asuvia tuskin kiinnostaa, että Seinäjoelle avataan uusi elokuvateatteri, mutta tieto siitä, että elokuvat ovat ilmaisia, tosin vartin välein tulee mainoskatko, tekee siitä valtakunnallisesti kiinnostavan uutisen.

Versiointi

Uutisen versiointi on uutisen uudelleen kertomista tuoreella tavalla. Eli miten saadaan pidettyä samaa uutisaihetta esillä koko aamun tai tarvittaessa päivän ajan, ilman että jauhetaan samaa sähkettä. Usein kyse on myös siitä, että uutinen kehittyy; jostain tulee uutta tietoa, saadaan uusia kommentteja tai lisätään näkökulmia. Tai yksinkertaisesti materiaalia on niin paljon, että sitä kannattaa jakaa useampaan osaan, etenkin jos on kyse omasta skuupista.

Versiointia tehdään myös siksi, että erilaisilla lähetyksillä on erilaisia funktioita: asia voidaan kertoa lyhyellä sähkeellä, satasella eli lyhyellä äänipätkällä tai uutisjutulla – sen mukaan miten on aikaa tai miten aihetta on käsitelty pitkin päivää.

Uusi näkökulma löytyy esimerkiksi pohtimalla, kehen asia tai tapahtuma vaikuttaa, mikä olisi paikallinen tai valtakunnallinen näkökulma asiaan? Versioitu uutinen voidaan kirjoittaa eri tavalla tai siinä voidaan (ja kannattaa) käyttää esimerkiksi eri haastateltavaa tai haastattelupätkää mitä aiemmin lähetetyssä uutisessa.

Mieti jo alussa useita näkökulmia aiheeseesi, jolloin voit esimerkiksi tapahtumapaikalla tehdä monestakin näkökulmasta haastattelut, jotka sitten käytät versioituihin uutisiin. Esimerkiksi tehtaan palossa näkökulmia voisivat olla pelastuslaitos, tehtaan työntekijä, silminnäkijä, palon kohdanneen tehtaan omistava yhtiö ja talousasiantuntija.

Versiointi voi olla myös hyvin pientä, mutta se kannattaa aina, näin uutisesi pysyvät tuoreina.

Uutissähkeiden kirjoittaminen

Tärkeintä uutissähkeen kirjoittamisessa on olla selkeä ja ytimekäs. Ja näin se onnistuu:

• Tärkein kärkeen! Ensimmäinen lause vastaa kysymyksiin kuka ja mitä. Seuraavaksi missä ja milloin. Myöhemmin miten ja miksi.
• Kirjoita lyhyitä ja ymmärrettäviä lauseita.
• Käytä aktiivimuotoa aina kun mahdollista. “Kuuden euron pizzoista halutaan eroon” – kuka haluaa?
• Puhu suomea. Vältä virkakieltä ja sivistyssanoja. “Kokonaisvaltainen ohjauspolitiikka”– eli mikä? Suosi yksinkertaista kieltä.
• Ota epäolennaisen nimet, paikannimet, tittelit ja vieraat lyhenteet pois.
• Henkilöistä mainitaan titteli, etu- ja sukunimi, myöhemmin riittää sukunimi.
• Mainitse kertaalleen tunnettujenkin organisaatioiden suomennettu koko nimi, jonka jälkeen voit käyttää lyhennettä. “Maailman terveysjärjestö WHO..”
• Useimmiten uutinen kannattaa lähteyttää ja lähteen voi melko helposti ujuttaa tekstiin (esimerkiksi viranomaisten mukaan, Tilastokeskus kertoo jne). Se palvelee esimerkiksi niitä kuulijoita, jotka haluavat kaivaa lisätietoja. Joskus uutisen lähteen voi jättää pois, jos ei ole mitään syytä epäillä lähteen paikkansapitävyyttä. Muut mediat sekä mielipiteiden kertoja tulee aina mainita.
• Älä käytä suoria lainauksia, sillä ne kuulostavat siltä kuin uutissähkeen lukija sanoisi asian.
• Havainnollista. 320 kuutiota puuta vs. rekka-autollinen puuta. “Kylässä on 589 asukasta” -> “Kylässä on noin 600 asukasta”
• Kirjoita 11-999 numeroin, tuhannet, miljoonat ja miljardit kirjaimin.
• Lue sähke ääneen ja tarkista faktat.

Kielenhuoltoa ja lausumista

Kun uutispaketti on kasassa, on vielä syytä tarkastella siinä käytettyä kieltä. Yleisradion strategiapäällikkö, entinen uutistoimittaja Mika Rahkonen kertoo oman muistilistansa kielenhuoltoon:

• Vältä vääriä ulkopaikallissijoja. Esim. Vauhdilla -> nopeasti. Nousi kymmenellä prosentilla -> nousi kymmenen prosenttia. Äärimmäisellä varovaisuudella -> äärimmäisen varovaisesti. Talousarvio seuraavalle vuodelle -> talousarvio seuraavaksi vuodeksi.
• Substantiivitauti: Aiheuttaa rasitusta -> rasittaa. Suorittaa etsintää -> etsiä. Herättää hämmästystä -> hämmästyttää.
• Uutisissa ei pelätä mitään: Jopa 500 ihmisen pelätään kuolleen -> arvioidaan, uskotaan
• Vain ikkunassa on puitteet. Vain sää on selkeä. Vältä käynnistelyä: moottori käynnistyy, projekti alkaa.
• Turhat postpositiot pois! Korvaa: osalta, tiimoilta, suhteen, toimesta, kohdalla, käsin, keskuudessa, taholta yms. suoremmilla ilmauksilla.

Kun uutissähkeet ovat viilattu, ne pitäisi vielä osata puhua selkeästi. Lue siis uutiset aina kunnolla ääneen – ei vain mielessäsi – ennen kuin luet ne lähetyksessä. Vain siten voit välttää kompastuskivet. Hengitys, rytmi, tauot ja painotukset ovat tärkeässä roolissa viestin välittämisessä. Uutisia ei voi vain lukea, ne pitää toimittaa, esiintyä, juontaa.

Nimet ja numerot ovat usein kohtia joissa kieli menee solmuun, kirjoita ne itsellesi kuten sanot ne. Vieraskieliset sanat ja nimet tulee lausua kyseisen maan kielellä, selvitä siis mikä on oikea lausumistapa: Microsoft on “Maikrosoft”, Sydney on “Sidni” ja Anna Politkovskaja on “Anna Palitkovskaja”.

Lyhenteiden lausumisessa on eroja. Joillain kanavilla ‘kyseisen maan kielellä’ -linja pätee myös lyhenteisiin eli FBI on“efbiiai”. Ylellä se on “äfbeeii”. Ylen käytäntö on että kaikki lyhenteet luetaan suomeksi, poikkeuksena vain “biibiicii” (BBC). Tästäkin tosin on alettu osin joustaa, esimerkiksi “aabeecee” on kotimainen huoltoasema, “eibiicii” on amerikkalainen media. Tärkeintä on, että linja on yhtenäinen.

Ylen radiouutisista kerrotaan, että ulkomaisten nimien oikeiden lausumismuotojen löytämiseksi apuna käytetään paljon esimerkiksi YouTubea ja Forvoa. Ylellä on myös oma nimipankki, johon on kerätty ääntämisohjeita.

Syvyyttä uutisjuttuihin äänien avulla

Radiouutisissa kuulet usein myös ääniklippejä tai haastattelupätkiä. Näitä osioita kutsutaan “satasiksi”. Se viittaa televisiopuolella käytettävään termiin “100%” eli “satanen”, joka tarkoittaa että klippi on sataprosenttisesti kuvituskuvaa. Radiossa se tarkoittaa sitä että klippi tulee täysin studion ulkopuolelta.

Joskus satasta kutsutaan myös efektiksi.

Radion uutisjuttu on kuin tiivistetty toimitettu juttu, sen teko etenee siis samalla kaavalla:

• löydä uutisaihe
• tee taustatutkimusta netissä, puhelimitse, puhu kollegoiden kanssa
• hanki mahdolliset luvat, järjestä ja nauhoita haastattelut sekä äänimaisemaa, jolla voit “viedä” kuuntelijan tapahtumapaikalle.
• käsikirjoita juttu, kirjoita omat välispiikit ja nauhoita ne
• kokoa eli editoi juttu kasaan ja kirjoita siihen alkujuonto

Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä kasvoi vähän vuonna 2019

Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2019 aikana 9 649 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaiden kansalaista. Suomen kansalaisuuksia myönnettiin 438 enemmän kuin vuonna 2018. Suhteellisesti ilmaistuna määrä kasvoi 5 prosenttia edellisestä vuodesta.

Venäjän kansalaisille eniten Suomen kansalaisuuksia

Vuonna 2019 Suomen kansalaisuuksia myönnettiin selvästi eniten Venäjän kansalaisille, joita oli kansalaisuuden saaneissa 1 946. Määrä oli 180 enemmän kuin vuotta aiemmin. Toiseksi suurin ryhmä Suomen kansalaisuuden saaneissa olivat Viron kansalaiset, joiden määrä oli 658. Kolmanneksi eniten Suomen kansalaisuuksia myönnettiin Irakin kansalaisille, 589, ja neljänneksi eniten Somalian kansalaisille, 583.

Suomen kansalaisuuden saaneet keski-iältään 29-vuotiaita

Suomen kansalaisuuden saaneista naisia oli 5 286 ja miehiä 4 363. Naisilla keski-ikä oli 29,8 vuotta ja miehillä 28,1 vuotta. Kansalaisuuden saaneista oli alle 18-vuotiaita 2 622 ja 65 vuotta täyttäneitä 222. Viisivuotisikäryhmittäin tarkasteltuna kansalaisuuden saaneissa oli eniten 30–34-vuotiaita, yhteensä 1 535, mikä oli 16 prosenttia kaikista Suomen kansalaisuuden saaneista.

Kaksoiskansalaisia Suomessa runsaat 135 000

Vuonna 2019 Suomen kansalaisuuden saaneista 98 prosenttia säilytti entisen kansalaisuutensa. Vuoden 2019 lopussa Suomessa asui vakituisesti 135 272 henkilöä, joilla on Suomen kansalaisuuden lisäksi jonkin

toisen maan kansalaisuus. Näistä Suomessa syntyneitä Suomen kansalaisia, joille on myönnetty jonkin toisen maan kansalaisuus, oli 22 536 henkilöä ja ulkomaiden kansalaisia, joille on myönnetty Suomen kansalaisuus, oli 112 736 henkilöä.

Suurimmat kaksoiskansalaisuusryhmät vuoden 2019 lopussa olivat Venäjän kansalaiset, 33 455, Ruotsin kansalaiset, 8 494, Somalian kansalaiset, 6 977, Viron kansalaiset, 6 440, ja Irakin kansalaiset, 5 349.

Lähde: Väestö- ja oikeustilastot. Tilastokeskus

Julkaistu 7.5.2020 http://www.stat.fi/til/kans/2019/kans_2019_2020-05-07_tie_001_fi.html?fbclid=IwAR0mbQh3AYa1jdepq8reLk9QtZ3Hk0v9f7EpS44kYlyXgPrc-5-vPT1Py6c

---

Musiikki

Radiossa yleensä kaikki nivoutuu musiikin ympärille. Ellei kyseessä sitten ole puheradio. Musiikin merkitys radiokanavalle on ratkaiseva, sillä se määrittää kuulijakunnan. Sisältönäkin keskinkertainen biisi toimii paremmin kuin keskinkertainen juonto. Ja koska musiikin merkitys on niin iso, sitä mietitään paljon – enemmän kuin radion kuuntelija usein edes tietää.

Joillakin soittolistaradioilla on järjestelmä, jolla jokainen kappale arvioidaan testiyleisön avulla ja se määrittää, pääseekö kappale soittolistalle vai ei. Nelonen Mediat radioiden musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilä avaa tässä kappaleessa tuota tarkkaan hiottua prosessia. Toisenlaisen tavan musiikin valitsemiseen radiokanavalle kertoo Henri Pulkkinen, Radio Helsingin musiikkipäällikkö, joka tekee suosituslistoja kanavalle, jossa jokainen juontaja saa soittaa mitä haluaa. Vaikka kanavien tavat valita soitettavaa musiikkia ovat hyvin kaukana toisistaan, on musiikin arvo molemmilla keskiössä.

Miten sitten päätetään, mitä musiikkia kanavalla soitetaan?

Formaattiradioissa se tapahtuu näin: uutta kanavaa (kaupallista tai epäkaupallista) perustettaessa mietitään aluksi sen kohderyhmä, eli ketä halutaan tavoitella. Kohderyhmät jaotellaan yleensä ainakin iän kautta.
Ikäluokkien väli voi olla korkeintaan 15 vuotta, jotta ryhmällä on kutakuinkin samat lähtökohdat musiikin kuuntelun, kuten siihen, minkä ikäryhmä kokee nostalgiseksi. Kun kohderyhmä on päätetty, mietitään minkälainen formaatti kiinnostaisi kohderyhmää.

Formaatit

Formaatti määrittelee radiokanavan tarjoamaa sisältöä. Formaatti voi olla puheradio, mutta useimmiten määrittelevä tekijä on musiikki: Radio SuomiPOP soittaa vain suomalaista musiikkia, Classic FM klassista musiikkia ja NRJ hittejä.

Ensimmäiset formaattiradiot syntyivät USA:ssa 50-luvun alussa, jolloin kehitettiin Top 40 -radio. Nämä kanavat keskittyivät soittamaan aikansa suosituinta nuorten musiikkia, rock’n rollia. Top 40 -formaatti syntyi kun nebraskalainen radiointoilija, sittemmin radioasemaketjun omistaja, Todd Storz huomasi, että jukeboksin valikoimasta erottui aina muutama kappale, joita yleisö halusi kuulla uudestaan ja uudestaan. (Vilkko 2010) Suomeen formaattiradio rantautui pikkuhiljaa kun kaupalliset kanavat tulivat mukaan kilpailuun Ylen rinnalle 1985.

Kun liikenneministeriö 90-luvun lopussa vähensi sääntelyä, tulivat myös puolivaltakunnalliset ketjut mahdollisiksi. Omistajuuden muutokset toivat lopullisesti mukanaan tiukan formaattiajattelun soittolistoineen. Valtakunnallinen Radio Nova aloitti toimintansa keväällä 1997. Kaupallisten toimijoiden menestys pakotti Yleisradion jälleen uudistamaan musiikkistrategiaansa ja sielläkin omaksuttiin soittolistat. (Vilkko, Arto: Soittolistan symbolinen valta ja vallankäytön mekanismit. Tampereen yliopisto, 2010.)

Soittolistat

Soittolista on lista kappaleita, joita radiokanava soittaa. Soittolistan sisällöstä päättää musiikkipäällikkö. Lista elää jatkuvasti, sen mukaan mitä kappaleita musiikkipäällikkö siihen laittaa ja sieltä poistaa. Soittolistojen hallinnointiin käytetään useimmiten palvelinpohjaisia ohjelmistoja. Yleisradiossa on käytössä RCS (Radio Computing Service) ja muita yleisiä ohjelmia ovat Dalet Radio Suite, Power Gold ja monella kaupallisella kanavalla käytössä oleva Music Master.

Ammattilainen kertoo: Mikko Koivusipilä 17.12.2018

“Musiikkipäällikkö ohjelmoi, lukee exceleitä ja yrittää ymmärtää ihmistä.”

Musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilä vastaa kuuden radiokanavan ja Nelosen tv-kanavien musiikkiohjelmien musiikeista.

“Suurin väärinymmärrys musiikkipäällikön työstä on se, että se istuu jossain fiilistelemässä uutta musaa, että mistäköhän voisi tulisi hitti”, Koivusipilä nauraa.

Koivusipilä työskentelee alaisinaan kolme muuta musiikkipäällikköä. Kaikilla heillä on omat vastuukanavansa Nelonen Media-konsernin radioista, joita ovat Radio Suomipop, Radio Rock, Radio Aalto, Helmiradio, Hitmix ja Loop FM.

Koivusipilän jokapäiväinen tehtävä kollegoineen on pitää huolta kunkin kanavan logista, eli siitä, että kanavien ulosajojärjestelmien ajolistoissa kappaleet, mainoskatkot, jinglet ja spiikkipaikat ovat oikeilla kohdillaan juontajia varten. Tätä kutsutaan skeduloinniksi.

“Musiikkipäällikkö on se, joka sammuttaa valot. Hän pitää huolta, että kaikki on kunnossa seuraavan päivän lähetyksiin.”, Koivusipilä summaa.

Pitkinä joulunpyhinä kun juontajat äänittävät lähetyksensä etukäteen eli trackaavat, skedulointi pitää musiikkipäällikön erityisen kiireisenä kun viikkojen ajolistat pitää saada valmiiksi. Koivusipilä huomauttaakin, että monella kanavalla musapäällikkö tekee kaikenlaista työtä musiikkiin ja ohjelmalogeihin liittyen, koska hän ymmärtää kanavan flown ja elementtien paikat.

700 biisiä, kuusi sekuntia per biisi

Kun isossa kaupallisessa konsernissa, kuten Nelonen Mediassa, suunnitellaan uutta kanavaa musiikkipäällikön ensimmäinen tehtävä on olla mukana markkinatutkimuksessa. Sen kautta hän etsii kanavalle formaattivaihtoehtoja, jotka voisivat toimia halutulle kohderyhmälle Suomessa. Formaateista tehdään descriptorit, jotka ovat 35 sekunnin pätkiä, joissa kuuden eri kappaleen tunnetut kohdat ovat miksattu yhteen. Descriptorit esittelevät kanavan musiikillista linjaa samaan tapaan kuin elokuvan trailer esittelee elokuvaa. Kun markkinatutkimuksesta on liiketoiminnallisesti järkevin formaatti löydetty, musiikkipäällikkö etsii noin 700 tunnettua biisiä, jotka tukisivat formaattia.

“Aina ensiksi siis päätetään formaatti ja siihen etsitään biisit, ei niin, että ensiksi etsitään hyviä biisejä, joista muodostettaisiin formaatti”. Formaattia voisi verrata ravintolaan – asiakas tietää millaista ruokaa italialaisessa tai japanilaisessa ravintolassa tarjoillaan.

Kun formaattia tukevat 700 biisiä on löydetty, poimitaan kappaleista hookit, eli kuusi sekuntia kappaleen tunnetuimmasta kohdasta. Tämän jälkeen kutsutaan koolle tutkimusta varten 150 kohderyhmään kuuluvaa henkilöä. Esimerkiksi Radio Aallossa kohderyhmä on 30-45 -vuotiaat naiset. Ennen kuin tutkimukseen osallistujat pääsevät täyttämään saliin tutkimuslomaketta heille soitetaan kuudesta kappaleesta tehty descriptori. Kunkin osallistujan täytyy lähtökohtaisesti pitää kanavan descriptorissa esitellystä musiikista tietyn verran asteikolla 0-10, jotta hän pääsee saliin osallistumaan tutkimukseen.

Salissa tutkimukseen osallistujat kuulevat 700:stä biisistä kustakin tunnetuimman kohdan. Kuultuaan tämän kuuden sekunnin hookin vastaaja merkitsee lomakkeeseen pitääkö hän biisistä, tunteeko hän sen, onko kuullut sitä liikaa ja kääntääkö radiokanavan jos biisi soi.

Kolmen tunnin kuuntelusession jälkeen tutkimuslomakkeet ajetaan tietokoneohjelman läpi ja tulosten perusteella luodaan 200-400:n biisin soittolista.

Nelonen Mediassa tehdään näitä back-katalogi tutkimuksia 1-4 kertaa vuodessa kanavasta riippuen.

Miten uusi biisi pääsee soittolistalle

“Jos tuloksissa formaattiin kuuluu myös uusi musiikki, eli ihmiset tunnistavat ja pitävät myös uusista kappaleista, niin lähetysten rotaatiokelloihin piirretään myös uuden musiikin biiseille paikat.”, Koivusipilä valottaa.

Tulosten mukaan kanavien soittolistoja muokataan muun muassa siten kuinka paljon minkäkin vuosikymmenen biisejä halutaan soitettavan per tunti. Illoissa soi enemmän uusi musiikki, koska silloin myös soitetaan enemmän kappaleita koska juontoa on vähemmän kuin päivällä.

“Tutkimuksen mukaan uusi biisi ei ole se kiinnostavin biisi”, Koivusipilä toteaa ja lisää, että nuoret ovat toki kiinnostuneita uudesta musiikista, mutta tutkimusten mukaan hekin haluavat kuulla vain ne hitit.

Uusia biisejä tutkitaan niin kutsutuilla call outeilla. Tutkimusfirman hankkima noin viidensadan koehenkilön ryhmä tietää, että he ovat mukana uuden musiikin tutkimuksessa, mutta eivät tiedä kenelle tutkimusta tehdään. Kerran kahdessa viikossa tutkimusryhmäläinen saa kuultavakseen 40 kappaleen hookit ja hänen tehtävänsä on merkitä kuinka paljon pitää kappaleesta. Näitä biisejä on soitettu kanavalla parin viikon ajan, jotta tutkimukseen osallistuvilla on mahdollisuus tunnistaa ne ja niistä saadaan jonkinlainen tutkimustulos.

Tutkimustuloksesta riippuen kappale saattaa laskea tai nousta soittokategorioissa tiheämpään rotaatioon. Jos kappaleesta tulee hitti, se päätyy pysyvästi 200-400 biisin joukkoon, joka muodostaa kanavalla soitetut kappaleet. Koivusipilä kertoo, että näitä call out-tutkimuksia tehdään yhdestä kahteen kertaan kuukaudessa kanavasta riippuen.

Musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilä korostaa työssään ohjelmoinnin tärkeyttä. “Biisin pitää soida oikeaan aikaan, ja rotaatiossa pitää ottaa huomioon muun muassa tempo, moodi, kotimaisuus, uutuudet ja että kappaleet eri vuosikymmeniltä vaihtelevat sopivasti riippuen myös vuorokauden ajasta. Tämän lisäksi skeduloinnissa pitää ottaa huomioon edellinen päivä.” Nelonen Media käyttää musiikinhallinnassaan Music Master-ohjelmaa. “Ohjelman hallitseminen on tärkeää, sillä soittolistan rakentamiseen liittyy järjetön määrä ohjelmointisääntöjä.”

Myös artistin brändi vaikuttaa – ja biisi voi yllättää

Spotifyn, Youtuben ja muiden suoratoistopalveluiden myötä tavalliselle kuuntelijalle yksittäiset kappaleet ovat muodostuneet merkityksellisemmiksi kuin albumikokonaisuudet. Mikko Koivusipilä sanoo, että Nelonen Medialle on kuitenkin tärkeää, että uudella artistilla tai bändillä on tulevaisuuden kuviot hallussa, eli pelkkä yksi hittibiisi ei riitä.

“Soittopaikka on artistille kullanarvoinen. Soittoa voi ajatella markkinointina ja verrata sitä vaikka mainokseen, jonka hinta kaupallisella kanavalla on noin 500e/15 sek. Näin ollen jos soitamme neljän minuutin kappaletta tuhat kertaa, niin totta kai on meidän intresseissä, että artistista tulee mielenkiintoinen ja hänen urallaan on jatkumoa.”

Tällä Koivusipilä viittaa Nelonen Median tapahtumiin ja siihen, että artisti, jolle tapahtuu asioita jatkossakin, antaa radioon myös kuuntelijoita kiinnostavaa sisältöä esimerkiksi puheenaiheina ja haastatteluina kun artisti kasvaa tunnetuksi nimeksi.

“Mieluummin laitetaan soittoon sellaisen artistin tai bändin biisi, josta tiedetään, että jotain tapahtuu myös jatkossakin.“ Koivusipilä jatkaa, että artistin brändillä on iso vaikutus siihen, mitä ihmiset pitävät artistin musasta. Hänen mukaansa eritoten vanhemmat kuuntelijat pitävät tutuista nimistä.

Poikkeus yleiseen uuden musiikin vähäisyyteen Nelonen Median radioiden soittolistoilla on Loop FM:n uuden musiikin hot hits-formaatti. “Loopissa mietitään vain biisiä, ei backcatalogia ollenkaan.” Kanavan kohderyhmä on 20-30 vuotiaat naiset. “Loop FM:llä tietyt musiikkityylit korostuvat ja sen pitää myös kuulua kanavan musiikillisessa varttibalansissa. Olennaista on miltä uusi biisi soundaa”, Koivusipilä sanoo.

Vaikka vanhemman musiikin valitseminen soittolistoille perustuu puhtaasti tutkimustuloksiin, Koivusipilä kollegoineen toki analysoi uusien biisin vetävyyttä. Yllätyksiä tulee koko ajan. Välillä musiikkipäälliköiden huoneessa ollaan oltu aivan varmoja, että jostakin biisistä tulee iso hitti. “Laitetaan biisi uutuutena soittoon ja arvellaan, että tutkimuksessa yleisö tykkää kappaleesta niin paljon, että se menee tehorotaatioon. Sitten saadaan tulokset, josta käy ilmi, että ne jotka tunnistaa biisin, eivät pidä siitä ja todetaan, jaa ei sit tullutkaan hittiä”, Koivusipilä kertoo.

Yllätys voi tulla myös toisin päin. “Antti Ketosen ensimmäinen soolosingle Olisitpa sylissäni (2017) kuulosti liian iskelmälliseltä SuomiPopille ja varsinkin nuoremmille kuuntelijoille – ja kappas, kappale menikin nopeasti ja yllättäen muutenkin läpi mainstreamissa”, muistelee Koivusipilä. Joskus hitin muodostuminen on taas pitkä prosessi. “Siitä kun Anna Puun Matkalla (julk. singlenä 2016) laitettiin soittoon siihen, että se meni tiheän kierron A-listalle tehorotatioon kesti yhdeksän kuukautta.”

Musiikkikuraattorit iltanuotiolla

Koivusipilän mukaan suoratoistopalvelut ovat syöneet radion kuuntelua nuoressa kohderyhmässä, mutta huomauttaa, että “samalla se on myös hyvä asia, koska hitit muodostuvat näin nopeammin tutuiksi. Radion kuratoinnin merkitys on silti tärkeä, sillä kuuntelijan ei tarvitse itse tehdä töitä sen haluamansa musan etsimiseen”.

1980-luvun lopulta alkaen radioissa myös juontajana työskennellyt Koivusipilä sanoo, että musiikkipäällikön pestiin harvoin kukaan tulee pystymetsästä, vaan yleensä työhön hakeutuu sellainen ammattilainen, joka on tehnyt jo kauan radiota ja on erityisen kiinnostunut musiikista. Kaikilla Koivusipilän tiimiläisillä onkin takanaan pitkä historia radiossa.

Radiokanavan kohderyhmä ja lähetyksen ajankohta vaikuttaa siihen, kuinka tärkeä rooli musiikilla on kuuntelijoiden houkuttelemisessa. Koivusipilä korostaa juontajien merkitystä. “Musiikin tehtävä radiossa on pitää ihmiset kanavalla. Radiopersoonat ovat ne sisäänheittäjät ja musiikki ei saa ainakaan olla syy poistua kanavalta.

Koivusipilä uskoo radion vetovoimaan musiikin välittäjänä tulevaisuudessakin.

“Radiossa on yhteisöllisyyttä kun samanlaiset ihmiset suosittelevat musiikkia toisilleen. Radio on edelleen ikään kuin iltanuotio. “

Ammattilainen kertoo: Henri Pulkkinen, Radio Helsinki 24.1.2019

“Ymmärrän mihin soittolistaradioiden soittolistat perustuu, mutta se ei kiinnosta minua yhtään – ja ajatus siitä, että pitäisi noudattaa jotain kaavaa, on masentava. Soittolistaradioissa musiikin halutaan olevan niin turvallista, ettei se herätä mitään isoja reaktioita. Minä puolestani haluan herättää reaktioita”, sanoo Radio Helsingin musiikkipäällikkö Henri Pulkkinen.

Hänen työnsä poikkeaa paljon Koivusipilän työstä, vaikka hän kokee myöskin olevansa kuraattori, musiikin suosittelija. Pulkkinen vastaa Radio Helsingin musiikkilinjasta, mutta sanoo sen myös olevan vähän hassua, koska kanavalla jokainen juontaja voi valita itse soittamansa musiikin.

Pulkkinen kuitenkin kokoaa suosituslistaa, joka toimii erityisesti aamu- ja iltapäivälähetyksen tukena. Listalla on yleensä 25 biisiä. Juontajat saavat soittaa sen kokonaan tai joitain kappaleita sieltä, joskus he eivät soita listalta mitään. Pulkkinen kokoaa listan käsin joka päivä, seuraavan päivän lähetyksiä varten.

Suosituslistan idea on siinä, että juontajalle jää halutessaan enemmän aikaa keskittyä lähetyksen muuhun sisältöön. “Kuvittele, että teet lähetystä joka arkipäivä neljä tuntia. Voi olla että joka päivä ei jaksa miettiä jokaista biisiä, silloin lista on juontajan tukena. Ja joinain päivinä on enemmän haastatteluja tai muuta sisältöä johon pitää keskittyä.” Pulkkinen avaa. Lisäksi hän ylläpitää Radio Helsingin sähköistä musiikkipankkia, jonne biisit on lajiteltu neljään eri lokeroon. Uutta ja kiinnostavaa, klassikoita, suomalaista musiikkia ja Radio Helsingin omia klassikkohittejä.

Radio Helsinki on Muusikoiden Liiton omistama radio, joten kanavalle on tärkeää soittaa kotimaista musiikkia. Lähes yhtä tärkeää on omien hittien löytäminen, tekeminen ja soittaminen. Kanavan omat hitit ovat niitä, jotka määrittelevät kanavan parhaiten. Esimerkkinä tällaisesta Pulkkinen mainitsee esimerkiksi Phoenix-yhtyeen tai Kurt Vilen.

Laaja skaala on Radio Helsingin siunaus, mutta myös kirous, sanoo Pulkkinen. Kanavalla ollaan varovaisia soittamaan samoja biisejä usein. Vuonna 2018 eniten soitetuin kappale soi vain 70 kertaa. Se on harvemmin kuin kerran viikossa. Pulkkisen mielestä se on liian vähän, omia hittejä pitäisi uskaltaa tuutata: “Siitä tulee hyvä fiilis, että jes, nyt se biisi tulee! Toki on kuulijoita jotka ovat taajuudella koko päivän, ja ne ovat saattaneet kuulla saman biisin jo kerran aamussa, mutta ehkä sen kanssa pystyy elämään.”

Henri Pulkkinen haluaa että kanavan musiikkilinjassa säilyy yllätyksellisyys, että ikinä ei voi olla ihan varma mitä radiosta tulee. Hän muistuttaa, että kuulijoita ei pidä aliarvioida, he ovat kiinnostuneita ja avoimia uudelle musiikille. Kanavan kuulijatutkimuksissakin on käynyt ilmi, että uuden musiikin esittely on yksi kanavan valtteja. “Mutta valtaa pitää muistaa käyttää viisaasti.”

Tällä Pulkkinen tarkoittaa sitä, että pyrkimys ei ole soittaa vain outoa ja uutta musiikkia. Hänestä on tärkeää katsoa siihen musiikkilaariin jonne formaattiradioiden tutkimusryhmät eivät yletä: “Hittiradioiden skaala on tosi suppea. Marginaaliin jää paljon musiikkia, jonka paikka ei mielestäni edes olisi marginaalissa.”

Radioiden Teosto- ja Gramex-maksut

Jokaisesta radiossa soitetusta sekunnista musiikkia maksetaan korvaus. Kaikki radioasemat, mukaan lukien lyhytaikaiset radiokanavat ja pelkästään verkossa toimivat nettiradiot, tarvitsevat musiikinkäyttöluvan, jonka ne saavat Teosto ry:ltä ja Gramex ry:ltä. Teosto edustaa Suomessa kotimaisia ja ulkomaista säveltäjiä, sanoittajia, sovittajia ja musiikinkustantajia, ja Gramex äänitteellä esiintyviä taiteilijoita ja äänitteiden tuottajia.

Radiokanavat maksavat tekijänoikeuden suojaaman musiikin soittamisesta musiikinesityskorvausta näille kahdelle yhdistykselle, jotka tilittävät korvaukset musiikin tekijöille, esittäjille ja tuottajille radioiden toimittamien musiikkiraporttien perusteella.

Kaupallisten radioiden korvaus on sidottu musiikin määrään ja radion mainostuloihin.

Lyhytaikaisten radioiden Gramex-korvaus määräytyy lähetyspäivien mukaan. Puolentoista miljoonan kuuntelijan kaupallinen kanava maksaa huomattavasti enemmän soittamastaan musiikista kuin pieni paikallisradio.

Kaupallisten radioiden Gramex-korvausprosentti lasketaan siten, että radion lähetyksissä käytetyn Gramex- suojaa nauttivan äänitemusiikin prosentuaalinen osuus koko lähetysajasta jaetaan luvulla kahdeksan ja puoli.

Esimerkki kaupallisen radion Gramex-korvauksen laskutavasta:

• Jos radion vuotuinen mainostulo olisi 500.000€ , radio käyttää lähetyksissään suojattuja äänitteitä yhteensä 179.193 minuuttia vuodessa ja sen vuotuinen kokonaislähetysaika olisi

527.040 minuuttia

• Radion käyttämän suojatun äänitemusiikin prosentuaalinen osuus koko lähetysajasta on: 179.193 / 527.040 = 34 %
• Korvausprosentti saadaan jakamalla 34 prosenttia kahdeksalla ja puolella eli: 34 %/8,5 = 4 %
• Korvausmäärä vuodessa on: 4 % x 500.000 euroa = 20.000 € (+ alv)

Radiotoiminnassa käytettävän musiikin hinnoista ja ehdoista Teosto ja Gramex neuvottelee RadioMedian kanssa, joka on kaupallisten radioiden kattojärjestö. Teosto, Gramex ja Yleisradio sopivat Ylen radiotoiminnassaan käyttämän musiikin hinnoista ja ehdoista suoraan.

---

Radiotekniikka

Se on todella kauhistuttavaa aluksi. Kun astuu radiostudioon ja näkee kaikki ne nappulat. Ja liu’ut ja monitorit ja piuhat. Miten hemmetissä oppii muistamaan mistä tapahtuu mitäkin? Ja kyllä siihen meneekin aikaa, että tekninen suorittaminen tulee selkärangasta ja suorassa lähetyksessä pystyy keskittymään pelkästään puhumiseen. Helpottava asia on se, että tekniikkaa pystyy treenaamaan. Mitä enemmän leikit äänipöydän kanssa, sitä varmemmaksi tulet sen käyttäjänä.

Ja välillä pärjää ilman äänipöytääkin: podcastin, juttujen ja radiodokumentin tekemiseen riittää yksi simppeli tallennin ja mikrofoni, puhelinreportaasin tekemiseen riittää pelkkä puhelin.

Ihan sama mitä teet – nauhoitettua juttua, suoraa repparia, podcastia, suoraa lähetystä tai gallupia – on kuitenkin yksi asia joka voi teknisesti pilata kaiken ja jonka vahtiminen on tärkein tehtäväsi: äänentasot.

Jos äänet ovat ruvella, eli liian lujalla, on materiaali käytännössä käyttökelvotonta ja sitä ei enää pelasta mikään. Jos taas äänet ovat liian hiljaisella, niitä voi vielä editissä nostaa (tai viimeisenä keinona: kuulija voi nostaa volyymia radiossaan), mutta sekin vaatii vaivaa ja vaikuttaa äänen laatuun. Jos äänet seilaavat, eli ovat välillä liian lujalla ja välillä liian hiljaisella, kuulija ärsyyntyy nopeasti ja keskittyminen siirtyy sisällöstä kehnoon äänimaisemaan. Kun äänentasot ovat kunnossa, on lähetys tai juttu teknisesti päällisin puolin kunnossa – joten jos tekniikasta tulisi muistaa vain yksi asia, muista äänentasojen tarkkailu.

Äänentasojen vahtimiseen on kaksi keinoa: käytä aina kuulokkeita ja seuraa monitoria joka näyttää tasot. Kokeneellekin toimittajalle on joskus käynyt klassinen moka: nauhoittaa jotain ilman kuulokkeita, ajattelee kaiken olevan hyvin ja myöhemmin tajuaa, että nauhalla ei olekaan mitään. Kuulokkeet päässä sen olisi havainnut ja säästynyt esimerkiksi nöyryyttävältä puhelinsoitolta haastateltavalle; joudut vaivaamaan häntä jälleen kun haastattelu pitää tehdä uudestaan. Tässä vaiheessa tekisi mieli vajota maan alle, tai unohtaa koko haastattelu, mutta se ei ole vaihtoehto jos olet luvannut haastattelun esimiehellesi. Sama on tilanne, jos äänentasot eivät ole kunnossa. Joudut palaamaan editistä lähtökuoppaan ja tekemään haastattelun tai pahimmassa tapauksessa koko ohjelman nauhoituksen uudestaan. Joten vielä kerran: pidä huoli että sinulla on kuulokkeet päässä ja että äänet tallentuvat tasapainoisesti.

Äänentasoja testataan kysymällä haastateltavilta alkuun kysymyksiä, joita ei ole tarkoitus käyttää varsinaisessa ohjelmassa tai jutussa ja säätämällä tasot oikealle kohdalle tallentimen yai studion mittarin eli monitorin avulla. Tilanne toimii myös rentouttavana alkulämmittelynä.

Toivottu äänentaso on -6 desibeliä.

Mittari saa käydä nollassa ja välillä välähtää punaisen puolella, mutta vain hyvin satunnaisesti.

Mikrofonit: mitä niistä pitää tietää

Tekniikka voidaan jakaa kahteen kategoriaan: studiotekniikkaan ja muualla nauhoittamiseen. Kaiken ytimessä on kuitenkin mikrofoni. Radioalalla vallitsee käsitys, että jos johonkin tulee satsata rahallisesti, niin mikrofoniin. Tv- ja radiotyön opettaja Esko Hatunen Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta vertaa sen tärkeyttä kuvapuolella optiikkaan – se on kriittisin osa kuvan, ja tässä tapauksessa siis äänen, tallennuksessa:

“Mikrofonin tehtävä on toistaa sataprosenttisesti sitä ääntä joka kuullaan todellisuudessa. Mitä parempi mikrofoni on, sitä lähemmäs päästään sitä sataa prosenttia, sitä herkempi mikki on. Mitä huonompi mikki, sitä huonompi on äänenlaatu, eli tallentuva äänenkuva kapeutuu.”

Usein mikrofonin laadun erottaa hinnasta ja ne voidaan karkeasti jakaa kolmeen kategoriaan. On halpoja mikrofoneja, joilla saa tehtyä välttäviä haastatteluja, äänenlaatu on heikko, runkoäänet (eli äänet jotka syntyvät kun vaikka siirtää sormien paikkaa mikrofonissa tai piuha liikkuu, syntyy rutiseva ääni) tulevat herkästi mukaan, kuten myös muut ympäröivät äänet. Tällaisia ovat esimerkiksi puhelimien omat mikrofonit (näin ainakin vuonna 2018) ja mininauhurit eli sanelimet.

Keskihintaisissa mikrofoneissa on jo herkempi äänityskenttä, ne siis taltioivat ääntä tarkemmin – äänenlaatu on parempi, mutta eivät nappaa mukaan niin paljon runkoääniä. Tällaisia ovat hieman hintavampien tallentimien omat mikrofonit ja perus haastattelumikrofonit, nauhureihin liitettävät irtomikrofonit. Näillä on jo helpompi tehdä tasalaatuista nauhoitusta. Keskihintaisissa mikrofoneissa voi usein myös valita äänityssuunnan (kts. havainnekuva mikrofonien suuntakuvioista). Suuntamikrofonilla voi äänitysalueen rajata hyvinkin tarkaksi. Näin halutaan tehdä, jos halutaan häivyttää ympäristön äänet ja tuoda haastateltava mahdollisimman lähelle. Jos taas halutaan taltioida yleistä äänimaisemaa, kuten esimerkiksi lastentarhan pihalla lasten leikkimistä, tulee käyttää esimerkiksi pallo-asetusta, jolloin kaikki ympäröivä ääni taltioituu yhtä tarkasti.

Kalliit mikrofonit (nyt puhutaan jo tuhansista, jopa kymmenistä tuhansista euroista) ovat radiomaailmassa erityisesti radiodokumentteja ja muita radiojuttuja varten, joissa äänimaisema on isossa roolissa ja se halutaan saada taltioitua mahdollisimman tarkasti.

“Äänen avulla muodostuu illuusio, kuulija kokee että hän on paikan päällä. Hyviin taustaääniin ei edes kiinnitä erikseen huomiota. Mutta jos taustaäänet ovat liian lujalla, nauhoituksessa on ylimääräisiä ääniä, äänet ovat epäsuhteessa toisiinsa tai runkoäänet häiritsevät, illuusio menee rikki,” kuvailee Hatunen. Ja muistuttaa myös äänentasojen tarkkailusta:

“Tärkein asia äänittämisessä on kuitenkin se, miten mikrofonia käytät. Eli pidä huoli siitä että alkuperäinen ääni tallentuu mahdollisimman hyvin, sillä jos äänitys on mennyt pieleen, ei editissä ole enää mitään tehtävissä.”

Studiossa puolestaan on kahdenlaisia mikrofoneja, headsettejä ja norsunkärsiä. Headsetit ovat kuulokkeissa kiinni olevia mikrofoneja. Mikki on pieni pampula, joka suunnataan hieman suun alapuolelle. Headsetin hyvä ominaisuus on se, että koska se on kiinni päässäsi, se seuraa sinua. Huono puoli on se, että jos mikrofoni on asetettu liian lähelle suuta tai nenää, se tallentaa myös kaikenlaisen puhinan, tuhinan ja muun hengityksen. Myös parta saattaa rapista headset-mikrofonia käyttäessä.

Norsunkärsä-mikrofoni on telineessä kiinni oleva, ylhäältä alaspäin sojottava mikki joka liikutetaan suun eteen. Se antaa vapauden liikkua kauemmaksi mikrofonista kun haluat, mutta se on myös sen huono puoli. Pitää muistaa olla sijoittuneena niin että puhuu suoraan mikrofoniin. Norsumikkiä pystyssä pitävä teline saattaa myös aiheuttaa näköesteen, tätä ongelmaa ei ole headsetissä. Kumpaa mikrofonia käyttää on ennen kaikkea maku- ja tottumuskysymys.

Äänitallentimet

Äänitallentimet ovat kehittyneet parissakymmenessä vuodessa raskaista kannettavista salkuista älypuhelimen kokoisiin pikku nauhureihin. Tallentimia löytyy joka hintatasosta. Hinta riippuu siitä kuinka

monta kanavaa siinä on on (usein 2-6 kanavaa, kahdellakin saa jo hyvätasoista stereoääntä aikaan), miten laadukas mikrofoni on ja kuinka paljon ääntä laitteelle mahtuu. Yleisiä merkkejä ovat mm. Zoom, Olympus, Roland ja Tascam.

Tarvitseeko tallentimeen hankkia irtomikki? Ei välttämättä. Jos teet pelkästään perushaastattelujuttuja, pärjäät kyllä tallentimenkin mikrofonilla hyvin. Irtomikin etuja on paremman äänenlaadun lisäksi se, että sitä on helpompi pitää kädessä, se ottaa vähemmän runkoääniä ja muita ympäristön häiritseviä ääniä mukaan nauhalle.

Tallentimet ovat toiminnaltaan usein simppeleitä. Yhdestä napista laitetaan nauhoitus päälle, toisesta sammutetaan. Nauhoitus tallentuu mp3- tai wav- tiedostona ja se siirretään piuhan avulla tietokoneelle, jossa sen voi editoida. Äänentasoja tarkkaillaan nauhurissa olevan monitorin avulla. Katso siis että äänikuvakkeesi pomppii -6 – 0 desibelin kohdalla. Ääni saattaa myös “käydä punaisella” eli hypätä monitorissa nollan yläpuolelle, jolloin yleensä välähtää punainen valo merkiksi siitä että ääni on ruvella. Pienet piikit (kuten jos joku yskäisee, hörähtää nauruun, ovi kolahtaa tai moottori käynnistyy) eivät kuitenkaan haittaa.

Tallentimessa on usein kaksi volyymin säädintä. Toinen on kuulokkeille ja toinen on tallentuvalle äänelle. Tässä tulee olla tarkkana: jos kuulokkeesi on liian hiljaisella tai kovalla, voit erehtyä ajattelemaan että sisään menevä ääni on liian hiljaisella tai kovalla. Säädä ensin omat kuulokkeesi, sitten vasta sisään menevän äänen tasot. Varmuuden saat monitorista, jossa näet missä kohdin mittaria äänesi pomppii.

Jos huomaat kesken lähetyksen, että äänet menevät liian lujaa tai hiljaa sisään ja et saa säädettyä äänentasoa, siirrä mikrofonia kauemmaksi äänilähteestä. Usein ongelma on, että ei olla menty tallentimen kanssa tarpeeksi lähelle haastateltavaa. Jos sinulla on irtomikki, tarkasta että piuha ei heilu, sillä se saattaa aiheuttaa runkoääniä.

Studiossa: äänipöytä ja lähetyksen ajaminen

Suoran lähetyksen teknistä suorittamista kutsutaan “lähetyksen ajamiseksi”. Se tarkoittaa sitä, että lähetyksen elementit (biisit, jutut, mainokset yms) laitetaan soimaan ja ajetaan äänipöydästä. Enää harvassa Ylen ohjelmassa (tämä tilanne vuonna 2018) äänitarkkailija ajaa lähetyksen, juontajan keskittyessä puheeseen. Juontajan on siis hallittava myös lähetyksen ajaminen.

Äänipöytä

Kaikki alkaa äänipöydästä, joka tunnetaan myös nimellä miksauspöytä eli mikseri tai lähetyspöytä. Ääni menee mikrofoneista ja muista lähteistä (kuten vinyylisoitin, tietokone) äänipöytään, joka on kuin suodatin: mikä liuku avataan, se ääni päästetään ulos. Äänipöydästä ääni lähtee, usein kompressorin kautta, ulos maailmalle.

Liukujen käytössä on kaksi koulukuntaa, toiset avaavat sitä ylös ja alas liu’uttamalla. Toiset pitävät liu’ut aina auki, sillä kohdalla jossa on oikea äänentaso ja avaavat sen liu’un juuressa olevasta on/off -kytkimestä. Liu’un veivaaminen ylös ja alas auttaa hahmottamaan visuaalisesti milloin mikrofonit ovat päällä.

1. Liu’ut -> Liu’uilla kontrolloidaan kanavia, eli sitä kuinka kovaa ääni tulee ulos kustakin äänilähteestä. Mikrofoneille on jokaiselle oma kanava, tietokoneelle oma, lisäksi voi olla muita kanavia, kuten vaikka vinyylisoittimen kanava.
2. Liun’un kytkin -> Liu’un voi myös pitää aina auki eli ylhäällä ja avata/sulkea kanavan käyttämällä tätä liu’un on-kytkintä.
3. Esikuuntelu eli PFL -> Kun esikuuntelu on aktiivinen, voit kuunnella kanavaa ilman että se menee lähetykseen, voit esimerkiksi kuunnella tietokone-kanavalta miten seuraava juttu tai biisi alkaa, sillä aikaa kun lähetykseen menevä biisi soi.
4. Master -> pyöreä säädin, jolla kontrolloidaan koko lähetyksen äänentasoa. Yleensä tähän ei kosketa lähetyksen aikana, vaan kaikkia kanavia kontrolloidaan erikseen.
5. Kuulokkeiden ja esikuuntelun äänentasojen säädin -> kaksi pyöreää säädintä, joista toinen kontrolloi kuulokkeita, toinen studion kaiuttimia, ei vaikuta ulosmenevään ääneen.

Kompressointi

Kompressointi on syy siihen, miksi tuntuu että joillain kanavilla kaikki kuulostavat samalta. Juontajille luodaan omat ääniprofiilit, jotka voi ottaa käyttöön riippuen kuka kulloinkin on studiossa. Ääniprofiilissa kunkin juontajan ääntä on kompressoitu halutulle tasolle. Yleinen käsitys on, että hieman matalampi ääni on uskottavampi, joten ääntä usein muokataan kuulostamaan hieman möreämmältä.

Kompressointi tarkoittaa äänen pakkaamista niin, että kaikki äänet muokataan samalle tasolle. Näin ollen kaikki mikä radiosta tulee; musiikki, puhe, mainokset, jutut, ovat volyymiltaan samalla tasolla ja kuulijan ei tarvitse veivata äänenvoimakkuutta. Ja jotta tämä onnistuu, äänet pitää pakata.

Esko Hatunen havainnollistaa:

“Kompressosinnissa ikään kuin kaikki äänet olisi kaulittu kasaan, taikinaa käännetään ja kaulitaan vielä uudestaan, kunnes saadaan tiivis paketti. Kompressoimaton ääni on kuin kuohkeaa lehtitaikinaa, kerroksissa on ilmaa välissä.”

Kompressointia tehdään siksi, että radiosisällöstä tulee kuulijalle helpompaa kuunnella, mutta samalla menetetään yksityiskohtia, äänen herkkyyttä.

Lähetysjärjestelmän ajolista

Lähetysjärjestelmän ajolista on kuin visuaalinen käsikirjoitus lähetyksellesi. Kuten roraatiokello, mutta reaaliajassa. Sen avulla hahmotat kaikki elementit, joita sinulla on käytössäsi ja hallinnoit niitä. Ajolistan avulla näet myös missä kohti lähetystä olet menossa, eli mitä on jo mennyt ja mitä on vielä tulossa.

Ajolistassa voit myös miksata osia yhteen, eli nivoa yhteen vaikka biisin, jinkun tai mainokset ja toisen biisin. Näin osat tulevat automaattisesti peräjälkeen ilman että sinun tarvitsee painaa play-nappia välissä.

Juontajan tarkoitus on ajaa kaikki lähetyksen elementit saumattomasti yhteen. Saumoiksi kutsutaan kahden elementin väliä, jonka pitäisi kuulostaa siis mahdollisimman hyvältä, siksi saumoja miksataan lähetysjärjestelmässä. Dj:t jotka soittavat musiikin suoraan levyiltä tekevät miksaamisen reaaliajassa. Tarjolla on myös miksausohjelmia, joiden avulla voit soittaa musiikin tietokoneeltasi ja miksata musiikin reaaliajassa siinä, piuhaa pitkin saat musiikin äänipöytään ja sitä kautta eetteriin.

Lähetysjärjestelmä on ohjelma. Ylellä käytössä on (vuonna 2018) Radioman, Nelonen Median radioilla puolestaan Zenon. Yksinkertaisimmillaan lähetysjärjestelmä voi olla Winamp tai vastaava mediasoitin, johon vain laitetaan pötköön äänielementtejä kuten biisejä ja jinkkuja.

Lähetysjärjestelmä kokoaa siis yhteen kaikki lähetyksen elementit ja helpottaa lähetyksen ajoa: juontaja hahmottaa lähetyksen osat paremmin sekä osia voi automatisoida niin, että juontajan ei tarvitse ajaa jokaista osasta manuaalisesti.

Yleisimmät mokat

Mokailu on osa suoran lähetyksen magiikkaa. Se tekee lähetyksestä inhimillistä sekä jännittävää. Yleensä mokailu on sanoissa sekoilua tai että suusta lipsahtaa jotain omasta mielestään tyhmää tai sopimatonta, tai että unohtaa mitä on sanomassa. Kaikki tämä on luonnollista ja sitä sattuu välillä. Kuulijoista se on usein jopa hassua. Teknisiä mokia sen sijaan voi ennaltaehkäistä treenaamalla ja keskittymällä, ne eivät ole hassuja vaan häiritseviä.

Esko Hatunen on nähnyt Haaga-Helian ammattikorkeakoulun opiskelijaradion studiossa monta ensikertalaista ja listaa aloittelijoiden yleisimmät kompastuskivet näin:

• liuku jää kiinni (jolloin haluttu ääni menekään ulos) tai auki (jolloin lähetykseen lipsahtaa jotain joka ei ollut tarkoitettu eetteriin) – tai vähän raolleen (jolloin menee sekaisin että mitä tapahtuu)
• kanavan on-kytkin on jäänyt off-asentoon ja vaikka avaisi liu’un, mitään ei kuulu (tapahtuu helposti

myös vahingossa, esim kytkimeen on osunut jokin esine kuten kirja tai joku muu on asettanut kytkimen pois päältä)

• äänentarkkailu sakkaa, eli äänet menevät ruvelle tai ovat liian hiljaa tai ovat epätasapainossa
• lähetysjärjestelmässä lähtee pyörimään jokin elementti vaikkei pitänyt, tai ajolista pysähtyy jostain syystä

Turvanalle

Kun Helsingin Sanomat osti Radio Helsingin, Radio Helsingin toimitus muutti Sanomataloon ja studiosta alettiin tehdä uutiskatsauksia lehtitoimittajien avulla. Heistä monella ei ollut radiotyöstä kokemusta ja astuminen suoraan lähetykseen oli jännittävää. Päätoimittaja Paula Salovaara piirsi post-it lapulle nallen jonka alla luki: kaikki menee hyvin. Salovaara antoi käskyn: jos alkaa hermostuttaa, hengästyttää, jännittää tai tuntua epävarmalta, tuli katsoa nallea. Nalle toimi myös “henkilönä”, jolle uutiset toimitettiin, jotta muistettiin ettei uutisia tule vain lukea paperilta, vaan että uutiset kerrotaan oikeasti jollekin. Nalle sai lempinimen turvanalle. Tuo post-it lappu pysyi Sanomatalon studiossa niin kauan kuin Radio Helsinki oli talossa, ja se antoi turvaa monelle.

---

Sanasto

• Ajolista: Lähetyksen elementit järjestyksessään kestoineen.
• Alkujuonto: Ennen toimitettua juttua luettava lyhyt teksti, joka johdattelee teemaan ja kertoo kuka puhuu seuraavaksi.
• Blokki: Ohjelmapaikka. Blokkiradiossa eripituiset, toisiinsa liittymätömät ohjelmablokit muodostavat kanavan sisällön. Blokkiradio tarjoaa yksittäisllä ohjelmillaan sisältöä erilaisille kuuntelijaryhmille, toisin kuten lähetysvirtaradiossa, jossa ohjelmat ovat yhtenäistä virtaa, jotta kuuntelija siirtyy ohjelmasta toiseen. Lähetysvirtaradiolla tavoitellaan yhtä kohderyhmää.
• Dead air: Lähetyksessä ei kuulu mitään.
• Desibeli: Äänenpaineen eli äänen voimakkuuden mittausyksikkö.
• Dynaaminen mikrofoni: Kestävä mikrofonityyppi, joka ei äänitä kovin herkästi, mutta kestää kovempaa äänenpainetta kuin herkät ”konkkamikit” (kts. kondensaattorimikrofoni)
• Ennakkokuuntelu/Cue/Pfl: Kytkin, jonka avulla voi kuunnella ennakkoon lähetyksen aikana äänilähdettä, esim. puhelinlinjaa. Äänilähde kuuluu studion kaiuttimista, muttei lähetyksen kuuntelijoille.
• Formaatti: Radiokanavan oma sisältömääritelmä, joka kertoo kanavan ohjelmiston rakenteen ja idean.
• Fragmentoituminen: Yleisön jakautuminen/pirstaloituminen. Fragmentoituneen radiokanavan (blokkiradio) ohjelmisto on kirjavaa eli sillä on monia eri kohderyhmiä ja yleisöjä.
• Gain-Säätö: Äänilähteen lähetysvoimakkuuden säädin äänipöydässä.
• Headset: Päässä pidettävä kuulokkeiden ja mikrofonin yhdistelmä.
• Hertsi: Taajuuden yksikkö. Radiokanavien taajuudet ilmoitetaan megahertseinä.
• Häivytys/Feidaus: Kappaleen tai muun äänielementin häivyttäminen kuulumattomiin äänipöydän liu’ulla.
• Insertti: Lyhyt ääniklippi tai juttu.
• Intro: Alkusoitto, kappaleen insrumentaalinen alku.
• Jingle/Jinkku: Kanavan tai ohjelman tunnus.
• Juttu: Toimitettu juttu.
• Kanava: Äänipöydän yksi äänilähde.
• Klippi: Äänielementti: haastattelupätkä tai juttu.
• Komennot: Kommentointiyhteys esimerkiksi tuottajalle studion ulkopuolelta juontajan kuulokkeisiin.
• Kompressointi: Äänen voimakkuuden automaattinen säädin
• Kondensaattorimikrofoni: Mikrofoni, joka on herkkiä tallentamaan äänen yksityiskohtia ja vaativat toimiakseen erillisen sähkönsyötön (paristo tai esim. äänityspöydästä otettava ns. phantom-syöttö)
• Liidi: Juttua alustava spiikki, yleensä biisi ennen juttua. Ylellä liidiä käytetään kuvaamaan uutisiin johtava juontoa.
• Limitteri: Rajoittaa määritetyn äänenvoimakkuuden kynnysarvon ylittämisen.
• Liuku/Feidi: Äänilähteen voimakkuuden säädin äänipöydässä.
• Loppujuonto: Toimitetun jutun jälkeen lyhyt teksti juontajalle, jossa kerrataan ketä äsken kuultiin ja mahdollisia lisätietoja aiheesta.
• Lähetysjärjestelmä: Tietokoneohjelma, jolla lähetyksen elementit lähetetään, ajetaan ulos, esim. Radioman.
• Lähetysyksikkö: Paikka josta lähetys lähetetään, yleensä studio, voi myös olla liikkuva tai tilapäinen.
• Matto/Taustamatto: Puheen alla kuultava instrumentaalinen musiikki.
• Miksaaminen: Eri äänielementtien yhdistäminen äänipöydässä sulavasti yhteen.
• Miksauspöytä/Mikseri: Äänipöytä.
• Monitori/Mittari: Näkymä josta seurataan äänentasojen värähtelyä.
• Mono: Yksikanavainen ääni (eli molemmista kaiuttimista tulee samaa ääniraitaa).
• Nosto, nostaminen: Äänen nostaminen äänipöydän liulla kovemmalle.
• Näytteenottotaajuus: Se kuinka monta ”näytettä” äänestä sekunnin kuluessa otetaan. Vaikuttaa äänen laatuun. Radiossa riittää 44,1 kHz.
• Ohjelmablokki: Ohjelmapaikka eli ohjelman kesto.
• Ohjelmakartta/Ohjelmakaavio: Radiokanavan kaikki viikottaiset lähetykset, kuin lukujärjestyksessä.
• Outro: Kappaleen loppusoitto, instrumentaalinen loppu.
• Pid/Program Id: Ohjelmatunnus.
• Prime Time: Paras kuunteluaika, eli aika jolloin radion äärellä on eniten kuulijoita, Suomessa se on klo 7.15–16.30.
• Puffaaminen: Lähetyksen tulevien elementtien “mainostaminen”.
• Puffi: Mainos kanavan tulevasta ohjelmasta.
• Päälle puhuminen: Juontaja puhumassa esimerkiksi musiikkikappaleen intron tai outron vielä soidessa taustalla.
• Quote: Lyhyt nauhoitettu puhepätkä, lainaus.
• Referenssinauha: Lähetyksen tallennenauha. Tallennetta on säilytettävä lain mukaan vähintään 21 päivää ohjelman lähettämisestä tai verkkojulkaisun toimittamisesta yleisön saataville.
• Runkoääni: Ääni joka syntyy äänityslaitteesta, ja tarttuu nauhalle, esimerkiksi mikrofonipiuhan rahina tai äänittimen naksuminen.
• Satanen Eli 100% tai huntti: ”Sataprosenttista äänimaisemaa” eli studion ulkopuolella nauhoitettu klippi.
• Sauma/Ylimeno: Äänielementtien yhdistymiskohta lähetyksessä tai vaikka toimitetussa jutussa.
• Segmentoituminen: Yleisön muuttuminen ryhmäksi jolla on yhtenäisiä piirteitä. Radio on sitä segmentoituneenpi, mitä kauemmin se palvelee samaa yleisöä, vrt fragmentoituminen.
• Segmentti: Lähetyksen elementti, tarkoittaa myös kohderyhmää.
• Sid/Station Id: Radiokanavan tunnus.
• Spotti: Radiomainos.
• Staaplata: Jäädä jumiin yhden sanan lausumiseen, änkyttää.
• Stereo: Kaksikanavainen ääni (eli oikeasta ja vasemmasta kaiuttimesta tulee hieman eri ääniraitaa, ääni on näin moniuloteisempaa).
• Suuntakuvio: Mikrofonin äänityssuunta, josta se tallentaa ääntä herkimmin.
• Suuntamikki: Mikrofoni, jonka tallennussuunta on määritelty.
• Särö: Äänen rikkoutuminen.
• Taajuuskorjain: (Ekvalisaattori) Laite, jolla korostetaan tai vaimennetaan tiettyjä äänen taajuuksia ja -taajuusalueita
• Taimaaminen: Toimenpiteet, joilla lähetys pysyy suunnitellussa kestossa.
• Tarkkailukaiuttimet: Radiostudion kaiuttimet, joiden kautta voi kuunnella lähetystä, kun mikrofonilinjat ovat kiinni.
• Tiisaaminen: Kuuntelijan pitäminen kiinnostuneena tulevasta sisällöstä, paljastamalla siitä jotakin etukäteen.
• Tuulisuoja: Käytetään poistamaan ”puhinaa” mikrofoniin puhuttaessa, tarpeen myös ulkona erityisesti tuulisella säällä äänitettäessä.
• XLR: Liitintyyppi, jota käytetään mikrofonijohdoissa.
• Äänipöytä: Mikseri, jolla hallitaan kaikkea lähetyksessä kuultavaa ääntä ja sen tasoja.

Liitteet

Lindgren ja Sihvonen -käsikirjoitus (Vieraana Kyösti Lampinen 22.1.2016)

Lähetyksen voi kuunnella Yle Areenasta

Alkujuonto

Tommy:

Ei mennä asioiden edelle. Me Petteri olemme monesti kahvipöydän äärellä pohdiskelleet urheilujargonin kaikkein käytetyimpiä, kenties kuluneimpiakin kliseitä. Yksi tällainen fraasi on takuulla ”ei mennä asioiden edelle”, lukemattomien urheilijoiden ja valmentajien käyttämä ilmaus, jolla halutaan viestiä vaatimattomuutta, keskittymistä nykyhetkeen, ja vakuutella ettei itseluottamus tai kilpailijan katse ole harhaillut levottomasti tuleviin koitoksiin, kun on vielä muitakin esteitä matkan varrella.

NFL:n playoffit ovat hurahtaneet Amerikan Yhdysvalloissa käyntiin ja itse olen niitä tapani mukaan seurannut tiiviisti, senkin jälkeen kun oma suosikkini Cincinnati Bengals töpeksi karmaisevalla tavalla omat playoffinsa ensimmäisellä kierroksella, JO KUUDETTA VUOTTA PUTKEEN. Näissä kyseisissä playoffeissa on kuitenkin kaksi kierrosta oteltu, ja voitot ovat napsuneet mielenkiintoisesti ekalla villikortti-kierroksella KAIKISSA OTTELUISSA vierasjoukkueille, ja toisella konferenssisemifinaalikierroksella KAIKISSA OTTELUISSA kotijoukkueille. nyt on jäljellä neljä, joukkuetta, runkosarjarankinginkin puolesta liigan neljä parasta jengiä: Carolina Panthers ja Arizona Cardinals sekä New England Patriots ja Denver Broncos. Jälkimmäisessä näistä peleistä kohtaavat, VIELÄ KERRAN, kaksi 2000-luvun legendaarisinta pelinrakentajaa Patriotsin Tom Brady ja Denverin Peyton Manning. Ei mennä asioiden edelle, mutta itse uskon että tällä kertaa Brady pesee Manningin selvästi ja pelaa muutaman viikon päästä Super Bowlissa Carolina Panthersia ja sen uutta supertähteä Cam Newtonia vastaan.

Eikä mennä asioiden edelle, Petteri, sillä meillä on edessä hieno lähetys, kovat väittelyt ja paljon puhetta suomalaisesta huippu-urheilusta, valmennuksesta. Vieraanamme studiossa on Eerikkilän urheiluopiston Sami Hyypiä Akatemian johtaja, valmentajien valmentajaksikin kutsuttu Kyösti Lampinen.

Kyösti Lampinen, onko ASIOIDEN EDELLE MENEMINEN aito ja oikea vaara huippu- urheilussa? (VASTAUS)

Ei mennä asioiden edelle, mutta pakko silti muistuttaa, että ENSI VIIKOLLA Lindgren & Sihvonen jalkautuu ENSIMMÄISTÄ KERTAA historiansa aikana täältä Pasilan norsunluutornista KANSAN PARIIN, kun matkaamme Imatran SM-hiihtoihin, keskustelemaan itsensä Harri Kirvesniemen kanssa suomalaisten rakastamasta maastohiihdosta. Aivan ihka elävän yleisön edessä! Mutta NYT: katse tähän hetkeen, sillä niin viime, tällä kuin ensi viikollakin ME OLEMME LINDGREN & SIHVONEN!

Yhdessä: Me. Olemme. Lindgren. Ja Sihvonen.

Juonto väittelyyn

Petteri:

Jumalan pyssy, Tommy helsinkiläinen! Peli on tiukkaa, mutta rehellistä. Kiistatta, kiistatta. Vaan voiko se olla niin, että sinä et opi minulta mitään, enkä minä opi sinulta mitään? Vaikka ihmisen vaatteet muuttuvat, itse ihminen ei muutu, sanoo Waltarin Sinuhen egyptiläinen. Ymmärrämme molemmat, että minä tällaisena väistyvänä uroksena en enää paljoakaan opi, mutta kun sinä olet tuollainen virkeä kamarikatseinen pantteri, rotevan nuoruutesi kukkeassa iässä! Etkö sinä voisi tulla puolitiehen vastaan? Kuuntelisit herkällä korvallasi väittelyissämme vanhempaasi ja viisaampaasi Hämptonin miestä Petteriä. Välillä mietin ja paisunut tunteeni arvailee, että tekosukkeluutesi ja tekoivallinen korskahtelusi väittelyissämme kumpuaa pelkästä de sademaisesta väittelynhimoistasi ja voitonhalustasi samalla, kun minä vuorostani yritän edistää naivisti ja pyyteettä suomalaista urheilukeskustelua. Kokenut neuvonantajani Keijo S. sanoi, että tehkääpä Tommyn kanssa kokeeksi joskus niin, että vaihdatte väitteissänne osapuolia, että minä Sihvonen olisin esimerkiksi sitä mieltä, että politiikka kuuluu urheiluun ja sinä Lindgren olisit sitä mieltä, että jonkun joukkueen fanittaminen on tyhmää kännisen vappuhaalarikansan hommaa. No, vastasin Keijolle, etten voi. Että minä olen tällainen vanhan liiton urheilumies näine kaikkine entisine polvineni, jotka ovat saaneet sotavammoja pelien tiimellyksessä. Olen velkaa peliemme veteraaneille sen, etten lähde kekkuloimaan urheilupuheen kanssa. Mutta jos sopii, hapuilkaamme nyt tänään jonkinlaista konsensusta väittelyssämme. Mutta, jos olet pyynnöstäni huolimatta uppiniskainen uudenaikainen lapsi, Tommy, annan sinulle kyllä isän kädestä kerjäämäsi karttukylvyn!

Ensimmäinen väite

Tommy:

Robert Helenius TEKI OIKEIN – luuuuultavasti – ilmoittaessaan tällä viikolla luopuvansa nyrkkeilyn raskaansarjan EM-vyöstään. Heleniuksen oli määrä puolustaa EM-titteliä ykköshaastaja Derek Chisoraa vastaan, miestä jonka Helenius 2011 voitti Helsingissä – matsissa jota monen mielestä Chisora hallitsi ja jonka jäljiltä Chisoran leiri selvästikin on odottanut revanssia. Sattumoisin Chisora edustaa myös saksalaista Sauerland-tallia, jota myös Helenius aiemmin edusti, ja jonka kanssa mies on nykyään tunnetusti yhtä hyvissä väleissä kuin Petteri Sihvonen ja Teemu Selänne

— Jos taas Heleniuksen leiriä on uskominen – ja miksipä ei olisi – ottelusta Chisoraa luovuttiin, koska matsi ei olisi edistänyt Robert Heleniuksen pyrkimystä päästä MM-otteluun; tosin nyrkkeilyasiantuntijoiden mukaan VOITTO Chisorasta olisi aivan varmasti tätä pyrkimystä edistänyt, joten jäämme odottelemaan Heleniuksen joukkojen lupaamaa lähiviikkoina julkistettavaa uutta vastustajaa, joka kuulemma on sen verran kovaa kaliiberia että silloin viimeistään kyllä tajuamme

— Oletko vielä Petteri kärryillä? Väitän siis että on hienoa että Robert NORDIC NIGHTMARE Helenius pelaa upporikasta ja rutiköyhää ja uskoo vakaasti vielä tämän vuoden aikana ottelevansa raskaansarjan maailmanmestaruudesta; etenkin kun taannoinen EM-ottelu Franz Rilliä vastaan ei oikein vakuuttanut, tai kun tiedetään ettei Helenius ole maailmanrankingin kärkimiehiä vastaan otellut

— Maikkarin asiantuntija Risto Meronen toteaakin tavoite mm-ottelusta 2016 on ”epärealistista, mutta nämä asiat ratkaisee raha”; että sellaista urheilutarinaa raskaansarjan nyrkkeilystä, kamppailulajien kuninkuusluokasta; väitteeni ydintä tämä ei kuitenkaan muuta: HYVÄ HELENIUS, TÄHTÄIN KORKEALLE NIIN KUIN KUULUUKIN, JOHAN SITÄ ONKIN ODOTETTU! Sitten jäämme odottamaan todisteita kehän puolelta

Ensimmäinen vastaväite Petteri:

Kas, Tommy, otit heti pyynnöstäni vaarin, kun toivoin väittelyalustuksessani, että josko voisimme joskus näissä väännöissämme viljellä konsensusta. Tosin sinä teit nyt myös minun työni olemalla väitteessäsi ristiriitainen, epävarma, hapuileva ja jopa itsesi kanssa eri mieltä eiku samaa mieltä eiku erimieltä. Väitän, että sinun nyt sitten oikeasti päätettävä, että oliko se hyvä vai huono asia, että Helenius luopui EM tittelistään ja vältti Chisoran kohtaamisen. Ainoa johtopäätös, jonka sinulta ostan, on se, että toki Helenius esikuntineen pelaa upporikasta ja rutiköyhää – hänen otteensa kehässä eivät ole vakuuttaneet, ikä ei tule yksin ja nyt on sitten ilmeisesti rakennettava kaikki jollakin tapaa yhden kortin varaan. – Ja nyt hieman pidempiä puita uuniin, minun on ne laitettava, koska sinä olet pelkurimainen kanalja: Miksi et suoraan sanonut, että Helenius pelkää häviävänsä Chisoralle? Miksi et maininnut, että urheilu on karannut raskaasta sarjasta ja tilalla on pelkkä taloudellinen hyötyrationaali ajattelu? Miksi et puhunut sanaakaan siitä, että olihan se verinen vääryys ja kusetus, kun Helenius kumppaneineen mainosti EM-ottelua ja sen arvoa – ja nyt koko vyö heitettiin itsekkäästi pois miehustalta tosta noin vain. Tommy, ei konsensus tarkoita sitä, että sinä keittelet suolatonta vesivelliä etkä ota kantaa yhtään mihinkään! Oliko se oikea päätös vai ei, että Helenius luopui EM-vyöstään.

Sekö perustelee kantasi, jälkijättöisesti, millainen nimi sieltä Heleniuksen leiristä ilmoitetaan, sain s- postiini tiedon, että vastustaja ilmoitetaan 8.2. Ja sekö perustelee, jälkijättöisesti kantasi, että voittaako vaiko häviääkö Helenius sen seuraavan suuren ottelunsa MM-polullaan?

Vapaata väittelyä:

Toinen väite

Petteri:

Väitän, että Kimmo Timonen veti rajusti vihkoon, kun hän alkoi itse julkisesti kitistä siitä, ettei Niinistön Sauli esikuntineen kutsunut häntä linnajuhliin ja yhtä kamala lapsus Timoselta oli, kun hän parkui sitä, ettei tullut huomioiduksi Urheilugaalassa. Pari lainausta Timosen blogista, joka muuten vaikuttaa ilahduttavasti Timosen itsensä kirjoittamalle, korkeintaan vaimon stilisoimalle: ”Olen erittäin iloinen Jarkko Niemisen, Koivun Sakun ja muiden palkittujen puolesta, sillä tiedän, mitä huippu-urheilu ja pitkä ura ihmiseltä vaatii.” – Voin tässä nyt huoletta sanoa Timoselle, että vähintään yhtä kova urakka ja ura on ihmisellä, joka tekee työnsä paperi- tai terästehtaalla ja vieläpä kaksi kertaa pidempään kuin ammattijääkiekkoilija. Mopo karkaa, kun Timonen lohkaisee, sitaatti: ”En voi väittää, ettenkö olisi ottanut kutsua itsenäisyyspäivänjuhliin tai jotakin tunnustusta gaalassa vastaan mielelläni. Ei ole minun asiani arvioida muiden tekemiä päätöksiä, mutta harmikseni huomasin, että arvostukseni on aika pientä suomalaisten päättäjien silmissä.” Että ihan suomalaisten päättäjien silmissä! Voi, voi. Väitän, että jokin on pahasti pielessä, kun urheileminen ei enää riitä urheilemisen tähden, ei vaikka miljoonia tipahtelisi tilille, vaan vielä pitäisi päästä paistattelemaan linnanjuhlien ja Urheilugaalan lämpöön. Jokin ristiriita tässä nyt on, kun mies, joka ilmoittaa olevansa joukkuepelaaja ja suorastaan vaatimaton savolaispoika, joka ei paistattele naistenlehtien sivuilla, esiintyy omassa asiassaan! Oma lukunsa on tietysti se, että se Urheilugaala, jossa sinäkin patsastelit urheilumies Tuomas Enbusken ja kumppaneiden kanssa, on saanut maksimaalisen niin Pekka Holopaiselta kuin Jukka Röngältä. Timosen pitäisi olla laillani onnellinen siitä, että moiseen gaalaan ole tarvinnut osallistua.

Toinen vastaväite

Tommy:

Vapaata väittelyä:

Kolmas väite

Tommy:

kolmas väitteeni on ennen kaikkea vetoomus: RAKAS SUOMALAINEN URHEILUMEDIA, ÄLÄ VAJOA SILLE KARMEAN KLIKKIJOURNALISMIN TIELLE!!!

— klikkijournalismihan, kuten Petteri varmasti hyvin tiedät, edustaa sitä nykypäivän journalistista suuntausta, jossa media hakee jutuilleen mahdollisimman raflaavia, järkyttäviä tai hämmästyttäviä otsikoita – OHO! KATSO KUVAT! – saadakseen sisällölleen internetin ihmeellisessä maailmassa mahdollisimman paljon kiinnostuneita klikkaajia; median sisälläkin tällaista toimintaa on älytty jo kyseenalaistaa, koska itse asiassa tällä tavalla klikkauksiin kiihottamalla ei välttämättä tavoiteta ollenkaan oikeanlaisia yleisöjä ja voidaan jopa ärsyttää lukijoita, kun porkkanaan tartuttuaan lukija huomaa että koko porkkana oli kusetusta

— joudun valaisemaan tätä urheilumediaan kohdistuvaa vetoomusta esimerkkitapauksella ansiokkaasta urheilulehdestä, jonka nettisivuilla pari päivää sitten oli tähän tapaan otsikoitu hiihtojuttu: TUHOAAKO TÄMÄ PERINTEISEN HIIHDON KILPAILUT LOPULLISESTI? – ”POLTTAVA PUHEENAIHE”

— Itse jutussa onkin sitten otsikon ja ingressin lisäksi sisältönä video, jossa Jesse Väänänen, entinen maastohiihtäjä, sprintteri, erittäin ansiokkaasti käy läpi tasatyönnön yleistymistä perinteisen hiihdossa tänä päivänä, tekniseltä ja taktiselta kantilta. Jutun lopussa Väänänen toteaa, että tasatyöntökehitystä aivan turha estää: ”lajit kehittyy ja urheilijoiden on mentävä sen kehityksen mukana”; EI SANAAKAAN SIITÄ MIKSI TASATYÖNTÖ TUHOAISI PERINTEISEN HIIHDON KILPAILUT, vaan hyvää ja kiinnostavaa hiihtoanalyysiä

— väitän siis, että pystytte parempaan, otsikkovaltaa käyttävät urheilumedian ammattilaiset. TEIDÄN ON PYSTYTTÄVÄ PAREMPAAN; skandaalinkäryinen otsikko skandaalittomassa jutussa ei kerro muusta kuin epätoivoisesta klikkausten kalastelusta, ja sillä ei suomalainen urheilujournalismi kohene

Kolmas vastaväite

Petteri:

Hah, hah, haa…! Siinä on nyt tavallaan Linkreenin äitin poika kuin pukki kaalimaan vartijana, esiinnyt siinä määrin tuossa väitteessäsi jotenkin draamallisen silmiinpistävästi! Kiukkusi kumpuaa siitä ja vain siitä, että olit itse mennyt ansaan, mennyt ja klikannut tuon klipin auki, voi Höntsä-Tommy kulta, ymmärrän, että olet nyt mielimurteissasi ja tule radioon asti särkevin suonin kiukkuasi purkamaan! Väitän, että syypää tuohon ”karmeaan klikkijournalismiin” olet sinä ja kaltaisesi! Miksi ihmeessä klikkailette auki noita linkkejä? Luulisi sinullakin olevan sen verran medialukutaitoa, että erotat, milloin ei pidä mennä klikkaamaan, johan sen näkee aina otsaluulla, milloin kannattaa, milloin ei! Alleviivaan: syypäitä eivät ole mediat, vaan ne eli te, jotka olette urhelukohunälkäisiä ettekä vain urheilunälkäisiä. Tulet Tommy nyt kiinnittyneeksi siihen kestämättömän journalismin kritiikin juonteeseen, jossa ihmiset moittivat iltapäivälehtiä, Seiskaa ja television saippusarjoja tajuamatta, että siinähän kansakunta katsoo joka päivä ikään kuin peliin, mittaa oman tasonsa, kun luemme Ilta-Sanomien tahi Iltalehden lööppiä. Sama pätee netissä urheiluaiheisiin sivustoihin – niiden otsikoista te urheilujuttujen ja –uutisten suurkuluttajat näette sanasta sanaan tasonne!

Vapaata väittelyä:

Juonto tuomarointiin

Petteri: No niin, valmentajien valmentaja, Kyösti Lampinen, käytä diktaattorimaista valtaasi kohta kohdalta väittelymme suhteen, tee parhaimmin!

Vieras: tuomarointi…

Petteri: Kiitos vain. Peli on tiukkaa, mutta rehellistä. Nyt Tommy johtaa 12-10 mutta minä en masennu. Homma jatkuu. Ensi viikolla Harri Kirvesniemi tuomaroi kisamme Imatralla, kun jalkaudumme Tommyn kanssa sinne hiihtokisojen ytimeen. / Peli on tiukkaa, mutta rehellistä. Asetelma on herkullinen: 11-11. Ensi viikolla Harri Kirvesniemi tuomaroi kisamme Imatralla, kun jalkaudumme Tommyn kanssa sinne hiihtokisojen ytimeen.

JINGLE!

Juonto haastatteluun ja haastattelu

Petteri:

Kysymyksiä:

— Suomalaisen huippu-urheilun yleinen tila. Missä mennään? Mikä on hyvin? Mitä parannettavaa? Jos valta olisi sinulla, mitä rakenteellisia muutoksia tekisit. – Jatkokysymyksiä, ja jatkokeskustelua.

— Millaisessa roolissa näet urheiluopistomme nyt ja tulevaisuudessa huippu-urheilumme suhteen?

— Onko se hyvä, että jääkiekkoilu on keskittynyt enimmäkseen Vierumäelle, Futis Eerikkilään ja niin edelleen?

— Jonkin verran on kuulunut kritiikkiä siitä, että nämä Vierumäet ja Kuortaneet ja Eerikkilät ovat maantieteellisesti sivussa isojen kaupunkien suhteen?

— Välillä tuntuu, että urheiluopistot eivät ole enää urheiluopistoja, vaan eräänlaisia työpaikkaliikunnan keskuksia, on tämän asetelman kanssa missä määrin tasapainoilemista, onko tilanne pois ja hankala huippu-urheilun kehittämisen suhteen?

— Olet ollut nostamassa lähes tyhjästä ensin squashin ja sitten alppihiihdon Suomessa maailman huipulle, kerro hieman noista prosesseista.

— Minkä veroinen haaste jalkapalloilumme nostaminen on verrattuna squashiin ja alppihiihtoon, moninkertainen?

— Onko jalkapalloilu varhaisen vai myöhäisen erikoistumisen laji? Huippu-urheilijan elämänkulku. Tutkimus urheilijoista 2000-luvun Suomessa. Mikko Salasuo, Mikko Piispa ja Helena Huhta esittää, että varhaisen erikoistumisen… nuorisotutkimusseura ry… missä urheiluväen tutkimukset…?

— Missä tilassa on suomalainen jalkapalloilu on tällä hetkellä? Mitkä ovat lähitulevaisuuden haasteet, entä pidemmän aikavälin? Mitä mieltä olet peli-identiteettikysymyksestä? Tarvitseeko suomalainen jalkapalloilun jääkiekkoilumme Meidän Pelin tyyliin yhteisen peli-identiteetin? Seurojen sisällä? Seurojen kesken? Nuorten maajoukkueissa?

— Vastasit 1999-2014 Saku ja Mikko Koivun kokonaisvaltaisesta kehittämisestä yhdessä Jukka Koivun kanssa, mitä se työ piti sisällään ja miksi et ole asiasta vuosien varrella julkisuudessa hiiskunut käytännössä sanaakaan?

— Vierumäen vuosinasi olit eräänlainen valmentajien valmentaja, itsekin olin vetämälläsi jääkiekkoilun AmVT:lla, minkä kaikkien liittojen valmentajakoulutuskokonaisuuksia olit luomassa? Toimit fysiikkavalmentajana Pelicansissa, TPS:ssä ja HIFK:ssa. Oliko noissa seuroissa toimintakulttuurieroja, vai onko sen aina päävalmentajan henkilöön liittyvä kysymys, ja ennen muuta, millä tasolla mielestäsi Liigassa se toiminta on, johon noissa seuroissa osallistuit? Jääkiekkoilulla on eniten resursseja kaikkinaisen valmennustoiminnan järjestämisen suhteen, mutta onko valmentamisen laatu kohdillaan suhteessa resursseihin?

Puhutaan hieman lajien portinvartija-ajattelusta. Esimerkkinä jääkiekkoilu. Onko niin, että me lätkäjätkät pyrimme liiaksi pitämään lajin itsellämme, että katsomme nenänvartta pitkin fysiikkavalmentajia ja ennen muuta niin kutsuttuja mentaali- ja psyykenvalmentajia?

Mitä on mielestäsi paras henkinen valmennus, tai mitä se ylipäätään on?

Sinut tunnetaan siitä, että eri valmennettavien asioiden tulee olla mitattavissa ja todennettavissa tulosten osalta, miksi olet tässä asiassa jopa aika ehdoton?

Kiitetään vierasta

Tommy:

Petteri: Loppuun Tommy Lindgrenillä on tapana kiskaista maineikkaat urheiluterveisensä, niin ilmeisesti tälläkin kertaa, ole hyvä!

Tommy:

Petteri: Kuulemiin!

Rotaatiokello

Suositeltavaa luettavaa

Abel, Jessica: Out On The Wire – The Storytelling Secrets Of The New Masters of Radio

Geller, Valerie: Beyond Powerful Radio – A Communicator’s Guide To The Internet Age

Kern, Jonathan: Sound Reporting: The NPR Guide to Audio Journalism and Production