Pedagogisia näkökulmia liikkumista edistävään kohtaamiseen – käsikirja sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan opettajille

1. Johdanto

Tiina Laiho & Paula Harmokivi-Saloranta

Liikkumisen edistäminen kuuluu yhä useamman sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen osaamiseen. Se on tämän päivän ja tulevaisuuden tärkeä yhteiskunnallinen tavoite, jota tukevat monet kansalliset linjaukset aina hallitusohjelmaa myöten. Mahdollisuuksia edistää liikkumista on monia, ja erilaiset ihmiset innostuvat eri tavoista ja heillä on erilaisia lähtökohtia ja mahdollisuuksia. Liikkumisen lisäämisen tavoitteeseen päästäksemme tarvitsemme ammattilaisia, jotka osaavat tarkastella liikkumista monesta näkökulmasta ja sovittaa tukensa yksilöllisiin tilanteisiin ja valmiuksiin/ ympäristöihin/ mahdollisuuksiin.

Se, miten liikkumisen edistämistä ja liikkumisen puheeksiottoa opetetaan, muovaa tulevien ammattilaisten käsityksiä siitä, millaista liikkumisen edistäminen voi olla ja millaisin tavoin sitä voi toteuttaa.

Sosiaali- ja terveysalan opettajalla on tässä ratkaiseva rooli. Se, miten liikkumisen edistämistä ja liikkumisen puheeksiottoa opetetaan, muovaa tulevien ammattilaisten käsityksiä siitä, millaista liikkumisen edistäminen voi olla ja millaisin tavoin sitä voi toteuttaa. Olennaisia pedagogisia kysymyksiä ovat: Miten tukea opiskelijoita rakentamaan osaamista, joka kantaa erilaisissa kohtaamisissa ja toimintaympäristöissä? Millaisin keinoin tätä osaamista voidaan vahvistaa niin, että tulevat ammattilaiset tunnistavat omat mahdollisuutensa liikkumisen edistäjinä ja löytävät vaikuttavia tapoja toimia? Miten opettaa tulevia ammattilaisia näkemään liikkumisen eri tapoja ja mahdollisuuksia, sillä kaikki tarvitsevat liikettä voidakseen hyvin, mutta kaikkien ei tarvitse harrastaa liikuntaa. Keho ei tiedä, onko jalassa verkkarit vai ei.

1.1. Kokemuksellinen oppiminen pedagogisen käsikirjan perustana

Pedagoginen käsikirja rakentuu kokemuksellisen oppimisen viitekehykselle. Kokemuksellisella oppimisella tarkoitetaan oppimista, joka syntyy omien kokemusten, niihin liittyvän pysähtymisen ja reflektion kautta. Oppiminen ei tällöin perustu ensisijaisesti tiedon omaksumiseen, vaan sen lisäksi siihen, miten ihminen tarkastelee omaa toimintaansa, ajatteluaan, tietoaan ja tunteitaan suhteessa ympäristöön ja toisiin ihmisiin.

Kokemuksellisuus ohjaa siihen, että oppija siirtää katsetta omista lähtökohdistaan asiakkaan kokemuksiin ja elämäntilanteeseen. Näin liikkumisen edistäminen näyttäytyy ennen kaikkea kohtaamisena, jossa ammattilainen tunnistaa oman vaikutuksensa ja luo tilaa asiakkaan ajattelulle, tunteille ja aiemmille kokemuksille. Pedagogisen käsikirjan sisällöt ja harjoitteet tukevat opettajaa luomaan oppimistilanteita, joissa tämä pysähtyminen ja tutkiminen on mahdollista.

Luonto toimii usein luontevana oppimisympäristönä kokemukselliselle oppimiselle ja siksi useat harjoitteet, joita käsikirja sisältää, toimivat erityisen hyvin luontoympäristössä toteutettuna. Luonto pysäyttää, rauhoittaa ja ohjaa huomion tähän hetkeen, mikä tukee oman toiminnan, ajatusten ja tunteiden tarkastelua. Luonnossa työskentely voi helpottaa reflektointia ja luoda turvallisen tilan kokemusten jakamiselle sekä yksin että yhdessä toisten kanssa. Lisäksi luonto oppimisympäristönä lisää liikettä oppimistilanteisiin kuin itsestään.

1.2 Käsikirja opetuksen tueksi

SOTELI – YHTEISTÄ ymmärrystä rakentamassa liikunnasta ja hyvinvoinnista -hankkeessa olemme moniammatillisesti rakentaneet ja pilotoineet pedagogista materiaalia opettajien käyttöön. Tämä julkaisu kokoaa materiaalit yhteen pedagogiseksi käsikirjaksi. Käsikirja ei kerro, miten tulisi opettaa vaan sen tavoitteena on tukea opettajaa liikkumisen edistämisen opetuksessa, erityisesti sitä miten herätellä opiskelijoita itseään pohtimaan teemaa.

Käsikirjasta löytyviä kokonaisuuksia voi käyttää sellaisenaan tai modulaarisesti osana opetusta. Opettajaa kannustetaan tutustumaan harjoitteisiin myös itse, sillä oman reflektion kautta on mahdollista selkeyttää omaa tapaa toimia liikkumisen edistäjänä ja tukea opiskelijoiden oppimisprosessia.

Julkaisun alkuosassa pysähdymme määrittelemään, millaisin silmälasein liikkumista ja sen edistämistä tässä kokonaisuudessa tarkastellaan. Avaamme keskeisiä käsitteitä ja lähtökohtia, jotta lukijalla on mahdollisuus asettua yhteiseen ymmärrykseen siitä, mistä liikkumisen edistämisessä tässä yhteydessä puhutaan. Tavoitteena ei ole rajata tai lukita näkökulmia, vaan luoda jaettu perusta, jonka varaan myöhempi tarkastelu, harjoitteet ja pedagogiset ratkaisut rakentuvat.

Julkaisun loppuosassa tarkastelu syvenee ja kokoaa itsetuntemuksen, kohtaamisen ja vuorovaikutuksen sekä reflektion taidot yhdeksi pedagogiseksi kokonaisuudeksi. Vaikka nämä teemat on käsikirjassa jäsennetty omiksi luvuikseen, ne nähdään liikkumisen edistämisessä toisiaan vahvistavina ja ammatillisen toiminnan kannalta olennaisina ulottuvuuksina. Itsetuntemus luo perustan sille, miten ammattilainen tunnistaa omat lähtökohtansa ja vaikutuksensa vuorovaikutuksessa. Kohtaaminen ja vuorovaikutus tekevät näkyväksi, miten nämä lähtökohdat konkretisoituvat käytännön tilanteissa. Reflektio puolestaan tarjoaa välineen, jonka avulla kokemuksia voidaan tarkastella, syventää ja muuttaa oppimiseksi. Jokaisesta kolmesta osa-alueesta on kuvattu näitä tukevia harjoitteita: tavoitteet, suoritusohjeet, fasilitointi ja soveltaminen.

Käsikirjan kohderyhmänä ovat erityisesti ammattikorkeakoulujen ja toisen asteen opettajat, jotka ovat keskeisessä roolissa tulevien ammattilaisten ajattelu- ja toimintatapojen perustusten rakentajina. Materiaalit on suunniteltu monialaisiksi ja niitä voi hyödyntää erityisesti sosiaali- ja terveysalan opetuksessa, mutta ne soveltuvat hyvin myös muille aloille, joissa liikkumisen edistämistä voidaan tehdä osana asiakastyötä.

Lähteet

Harmokivi-Saloranta, P., Koivisto, O. & Simpura, T. 2024. Elämyspedagogiikalla SOTELI-alan ammattilaisten ohjausosaamista asiakaslähtöisemmäksi. Haaga-Helia eSignals. 30.5.2024. Luettu: 17.1.2026.

Karppinen, S. J. A. & Latomaa, T. 2015. Seikkaillen elämyksiä III. Suomalainen seikkailupedagogiikka. Lapin yliopistokustannus. Rovaniemi.

Kolb, D. A. 1984. Experiential learning: Experience as the source of learning and development. Prentice-Hall. Englewood Cliffs.

Laiho, T. & Koivisto, O. 2025. Elämyspedagogiikka osana elintapaohjaajien koulutusta. Haaga-Helia eSignals Pro. 9.1.2025. Luettu 14.12.2025.

Sosiaali- ja terveysministeriö s.a. Terveysneuvonta ja terveystarkastukset. Luettu 17.1.2026.

UKK-instituutti 2024. Liikkumisen edistämisen lähtökohtia. Luettu 4.12.2025.

Valtioneuvosto 2023. Vahva ja välittävä Suomi – Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma. Valtioneuvoston julkaisuja 2023:58. Julkaistu 20.6.2023. Luettu: 4.12.2025.

2. Mistä puhutaan, kun puhutaan liikkumisesta ja sen edistämisestä

Paula Harmokivi-Saloranta & Tiina Laiho

Sanoilla on merkitystä, kun puhumme liikkumisesta sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan työssä. Ammattilaisten käyttämä kieli muokkaa niitä mielikuvia, joita ihmisille syntyy liikkumisesta ja sen mahdollisuuksista. Samalla se vaikuttaa siihen, miten ammattilaiset itse mieltävät tehtävänsä: kokevatko he liikkumisen edistämisen kuuluvan omaan työhönsä vai eivät. Esimerkiksi ”liikunnan edistäminen” saattaa tuntua vieraalta tai oman työn ulkopuolelle sijoittuvalta, kun taas ”liikkumisen ja hyvinvoinnin tukeminen” koetaan usein luontevammaksi ja läheisemmäksi. Kielen valinnoilla voimme siis avata tai kaventaa sitä, miten liikkumisen edistäminen ymmärretään ja toteutuu arjen asiakastyössä.

Sanalle liikkuminen ei ole vakiintunutta määritelmää. Tämä näkyy myös siinä, että etsiessä määritelmää liikkuminen käsitteelle törmää siihen, että sitä kuvataan sen vaikutuksien kautta eli millaisia vaikutuksia sillä on ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen. Silti liikkuminen-käsite näkyy vahvasti koko kansan liikkumista edistävien, valtakunnallisten liikunta-alan organisaatioiden verkkosisällöissä (esim. UKK-instituutti ja Liikkuva aikuinen). Liikkuminen-sana sopii monenlaisiin tilanteisiin ja luo pehmeämmän kuvan edistettävästä asiasta kuin liikunta. Liikkuminen-sanan rinnalla käytetään vahvasti liike-käsitettä ja muita arjen aktiivisuuteen liittyviä käsitteitä.

Ammattilaisten käyttämä kieli muokkaa niitä mielikuvia, joita ihmisille syntyy liikkumisesta ja sen mahdollisuuksista. Samalla se vaikuttaa siihen, miten ammattilaiset itse mieltävät tehtävänsä: kokevatko he liikkumisen edistämisen kuuluvan omaan työhönsä vai eivät.

Eri tilanteissa voidaan käyttää eri käsitteitä tarkoituksenmukaisesti, mutta on hyvä tiedostaa, että käsitteet voivat tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Siinä missä liikunta-alan ammattilainen näkee liikkumisen edistämiseen tähtäävät toimet erilaisina kuin liikunnan edistämisen, liikuntakulttuurin ulkopuolinen asiantuntija tai asiakas ei välttämättä näe näiden käsitteiden eroa. Tätä voidaan kuvastaa esimerkillä, jossa ammattilainen käyttää käsitettä liikkuminen korostaen kaikkea arjessa tapahtuvaa liikettä, asiakkaan nähdessä liikkumisen liikuntasuorituksena, kuten kävelylenkkinä tai saliharjoitteluna.

Ennen kuin pääsemme aiheessa eteenpäin, on hyvä tarkentaa, mistä puhumme kun puhumme liikkumisesta tässä pedagogisessa käsikirjassa.

Lähteet

Harmokivi-Saloranta, P. 2025. Liikunta vai liikkumista – sanoilla on väliä. Haaga-Helia eSignals Pro. 2.6.2026. Luettu 12.12.2025.

Julin, M. 2024. Liikunta, liikkuminen, fyysinen aktiivisuus vai jotain muuta? Merkityksiä sanojen takana. Hieroja-lehti, 1, 7–11. Luettu 22.8.2025.

Sanastokeskus ry & Liikuntatieteellinen Seura. 2023. Soveltavan liikunnan ja paraurheilun sanasto. Liikuntatieteellisen Seuran tutkimuksia ja selvityksiä nro 23 (PDF-julkaisu).Liikuntatieteellinen Seura. Helsinki. Luettu 22.8.2025.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 2023. Elintapaohjaus on kunnan ja hyvinvointialueen yhteinen tehtävä. Luettu 21.8.2025.

Tiihonen, A. 2014. Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat (PDF-julkaisu). Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6. Luettu 12.12.2025.

Tuunanen, K. & Kivimäki, S. (toim.) 2024. Liikuntaneuvonnan valtakunnalliset suositukset – toteuttaminen, yhteistyö ja arvioini (PDF-julkaisu). Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 389. Liikkuva aikuinen / Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Likes. Jyväskylä. Luettu 12.12.2025.

UKK-instituutti. 2024. Liikkumisen edistämisen lähtökohtia. Luettu 4.12.2025.

3. Liikkumisen erilaiset merkitykset

Paula Harmokivi-Saloranta

Yhteiskunnan teknistymisen, autoistumisen ja elämän helpottumisen seurauksena arjen fyysinen aktiivisuus on vähentynyt. Liikkumisella voidaan ennaltaehkäistä tyypillisiä kansantauteja ja niihin liittyviä riskitekijöitä, kuntouttaa sekä edistää ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä. Päivittäinen liikkuminen on lapsen hyvinvoinnin perusta ja edellytys normaalille fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kasvulle ja kehitykselle. Aikuisiässä liikkumisen avulla voidaan terveyden edistämisen lisäksi tukea työkyvyn ylläpitämistä ja ikääntyneillä hidastaa lihas- ja luukatoa sekä ylläpitää liikkumis- ja toimintakykyä tukemalla näin ikääntyneiden itsenäistä selviytymistä.

Terveyden ja hyvinvoinnin näkökulman lisäksi liikkumista edistämällä saadaan huomattavia yhteiskunnallisia säästöjä. Kolu ja hänen kollegoidensa (2022) tutkimuksen mukaan liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli 3 miljardin euron kustannukset. Nämä kustannukset johtuvat vähäisen fyysisen aktiivisuuden yhteydestä kroonisiin kansansairauksiin ja aiheutuvat muun muassa sekä perus- että erikoissairaanhoidon avo- ja vuodeosastopäivistä ja lääkkeiden aiheuttamista kustannuksista, mutta myös työikäisen väestön tuottavuuskustannuksista menetettyjen työpanosten osalta.

Yhteiskunnalliset näkökulmat perustelevat liikkumisen edistämisen tärkeyttä. Yksilötasolla liikkumisen edistämisessä tulee huomioida liikkumisen yksilölliset merkitykset asiakkaalle. Usein liikkumista perustellaan asiakkaille terveyden, hyvinvoinnin tai ikääntyvälle toimintakyvyn näkökulmasta. Nämä ovat tärkeitä näkökulmia, mutta tukiessaan asiakkaan käyttäytymistä ja sen muutosta, tulee löytää asiakkaan näkökulmasta liikkumisen merkitys. Hyvinvoinnin ja terveyden lisäksi ihmiset antavat liikkumiselle monenlaisia merkityksiä, kuten mahdollisuuden kokea hyvän olon tunteita, rentoutua ja irtautua arjen stressistä. Liikkuminen voi tarjota myös omaa aikaa, mahdollisuuden kohdata muita ja tutustua uusiin ihmisiin sekä kokea tunteita ja elämyksiä, oppia uusia asioita ja pitää hauskaa. On myös tärkeää tunnistaa, ettei liikkuminen tuota kaikille mielihyvää ja silloin liikkumisen merkitykset voivat löytyä enemmänkin välillisistä hyödyistä.

Liikkumisen edistämisen kannalta ei ole olennaista, miksi ihminen liikkuu, vaan se, että liikkuminen on luonteva osa itselle merkityksellistä arkea eikä erillinen suoritus.

Liikkuminen ei ole merkityksellistä vain itsessään, vaan se toimii myös välineenä monien muiden itselle tärkeiden asioiden toteuttamisessa. Liikkumisen avulla voi esimerkiksi hoitaa puutarhaa, käydä sienessä tai marjassa, ulkoilla luonnossa, tavata muita ihmisiä, nauttia kulttuurista tai hakea elämyksiä ja virkistystä. Kun liikkumista tarkastellaan välinearvona, se mahdollistaa mielekkään tekemisen ja osallistumisen arjen eri tilanteisiin. Liikkumisen edistämisen kannalta ei ole olennaista, miksi ihminen liikkuu, vaan se, että liikkuminen on luonteva osa itselle merkityksellistä arkea eikä erillinen suoritus.

Liikkuminen on usein henkilökohtainen asia, ja sen merkitys voi muuttua elämänkulun eri vaiheissa. Voidaan puhua liikkumissuhteesta, joka ilmentää liikkumisen asemaa yksilöiden elämässä, heidän liikkumisellensa antamia merkityksiä, joilla on keskeinen rooli siinä, miten liikkumiseen suhtaudutaan, miten sitä harrastetaan sekä miten liikkuminen omaksutaan osaksi elämäntapaa. Liikkumissuhteen rakentumiseen vaikuttaa yksilön oma elämänhistoria, ihmissuhteet sekä sosiaalinen ympäristö, jossa vaikuttavina tekijöinä ovat koti, kaverit ja ystävät, media, koulu sekä asuinympäristö. Liikkumissuhde rakentuu useiden vuosien tai jopa vuosikymmenien aikana, jolloin myös suhteen muuttaminen vie aikaa. Liikkumissuhteesta ja oman liikkumissuhteen tunnistamisesta puhumme lisää luvussa 7.1.

Lähteet

Eime, R. M., Young, J. A., Harvey, J. T., Charity, M. J. & Payne, W. R. 2013. A systematic review of the psychological and social benefits of participation in sport for children and adolescents: informing development of a conceptual model of health through sportl. International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity, 10, 1, s. 98–118. Luettu 22.8.2025

Grénman, M., Oksanen, A., Löyttyniemi, E., Räikkönen, J. & Kunttu, K. 2018. Mikä opiskelijoita liikuttaa? Liikunnan merkitykset ja niiden yhteys koettuun hyvinvointiin ja liikunnan määrään. Liikunta & Tiede, 55, 2–3, s. 94–101.

Hallal, P. D., Andersen, L. B., Bull, F. C., Guthold, R., Haskell, W., Ekelund, U. & Lancet Physical Activity Series Working Group. 2012. Global physical activity levels: surveillance progress, pitfalls, and prospects. The Lancet, 380, 9838, s. 247–257.

Kolu, P., Kari, J. T., Raitanen, J., Sievänen, H., Tokola, K., Havas, E., Pehkonen, J., Tammelin, T. H., Pahkala, K. Hutri-Kähönen, N., Raitakari, O. T. & Vasankari, T. 2022. Economic burden of low physical activity and high sedentary behaviour in Finland. Journal of Epidemiol Community Health, 76, 7, s. 677–684. Luettu 12.1.2026.

Koski, P. 2015. Liikunnan merkitykset. Teoksessa Kokko, S. & Hämylä, R. (toim.). Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa, s. 27–32. LIITU-tutkimuksen tuloksia. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2.

Koski, P. & Tähtinen, J. 2005.Liikunnan merkitykset nuoruudessa. Nuorisotutkimus, 23, 1, s. 3–21.

Rovio, E., Saaranen-Kauppinen, A., Pirkkalainen, M. & Lautamatti, L. 2013. Mikä sienirihmasto siellä alla piileekään. Toimintatutkimukseen osallistuneen perheenäidin liikuntasuhde osana identiteettiä. Liikunta & Tiede, 50, 1, s. 67–74.

4. Liikkumisen puheeksiotto

Tiina Laiho

Liikkumisen puheeksiotto tarkoittaa sitä, että ammattilainen ottaa liikkumisen tietoisesti esiin keskustellessaan asiakkaan kanssa. Tavoitteena on tarkastella yhdessä asiakkaan kanssa hänen arjen liikkumistottumuksiaan sekä liikkumiseen liittyviä ajatuksia, tunteita ja motiiveja, mutta myös käytännön mahdollisuuksia ja haasteita. Puheeksioton tarkoituksena ei ole ensisijaisesti muuttaa asiakkaan käyttäytymistä, vaan avata tilaa hänen omalle pohdinnalleen siitä, miten hän suhtautuu liikkumiseen, miten se näkyy arjessa ja millainen merkitys sillä on hänen hyvinvoinnilleen ja toimintakyvylleen. Tarvittaessa puheeksiotto tarjoaa myös luontevan mahdollisuuden ohjata asiakas liikuntaneuvonnan piiriin.

Liikkumisen puheeksioton vaikuttavuus syntyy vuorovaikutuksesta. Kun ammattilainen kohtaa asiakkaan kunnioittavasti, kuuntelee aidosti ja on kiinnostunut hänen näkemyksistään, se vahvistaa asiakkaan psykologisia perustarpeita eli autonomiaa, pystyvyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Perustarpeiden välityksellä rakentuu kokemus omasta toimijuudesta ja osallisuudesta. Juuri vuorovaikutuksen laatu tekee puheeksiotosta merkityksellisen ja mahdollistaa muutoksen asiakkaan omilla ehdoilla.

4.1 Kuka voi ottaa liikkumisen puheeksi?

Liikkumisen puheeksi ottaminen kuuluu kaikille ammattilaisille, jotka työskentelevät ihmisten hyvinvoinnin, toimintakyvyn tai arjen sujuvuuden parissa. Kyse ei ole tietyn ammattiryhmän erityistehtävästä, vaan pienestä teosta, jonka tavoitteena on tukea asiakkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kun ammattilainen huomaa, että liikkuminen voisi tuoda asiakkaalle iloa, helpotusta arkeen tai edistystä terveyteen, on hänellä jo riittävät perusteet nostaa asia esiin.

Usein ajatellaan, että liikkumisesta puhuminen edellyttää syvällistä liikunta-alan osaamista. Näin ei kuitenkaan ole. Riittää, että ammattilainen ymmärtää liikkumisen merkityksen hyvinvoinnille ja osaa kuunnella asiakasta. Kyse ei ole valmiista liikkumissuositusten ulkoa osaamisesta tai harjoitusvasteiden tuntemisesta. Tärkeämpää on kyky kohdata ihminen ja kysyä esimerkiksi: Mitä sana liikkuminen sinussa herättää? Tai millaista liikkumista elämääsi tällä hetkellä kuuluu? Ja kuunnella asiakkaan vastaus.

Usein ajatellaan, että liikkumisesta puhuminen edellyttää syvällistä liikunta-alan osaamista. Näin ei kuitenkaan ole. Riittää, että ammattilainen ymmärtää liikkumisen merkityksen hyvinvoinnille ja osaa kuunnella asiakasta.

Sote-ammattilaisella on usein ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa asiakkaan arkeen juuri tällaisilla pienillä huomioilla. Lyhytkin keskustelu voi lisätä asiakkaan ymmärrystä omista voimavaroistaan, herättää toivon tunteen tai auttaa näkemään uuden mahdollisuuden huolehtia itsestään.

Myös muut ammattiryhmät, kuten opettajat, ohjaajat ja työllisyyspalveluiden työntekijät, voivat tuoda liikkumisen luontevaksi osaksi keskustelua. Jokainen heistä kohtaa ihmisiä, joiden jaksaminen, motivaatio tai toimintakyky voisi vahvistua pienilläkin muutoksilla. Kun liikkumisen nostaa esiin asiakkaan omista lähtökohdista, se voi avata oven myönteisiin muutoksiin ja juuri tähän kuka tahansa ammattilainen voi omalla puheellaan vaikuttaa.

4.2 Liikkumisen puheeksioton itseopiskelumateriaali

Liikkumisen puheeksioton itseopiskelumateriaali tarjoaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja opiskelijoille käytännönläheistä tukea liikkumisen puheeksiottoon osana omaa työtä. Opettaja voi hyödyntää itseopiskelumateriaalia osana opetustaan tai hakea sieltä sisältöä ja inspiraatiota opintojaksoilleen.

Materiaalin tavoitteena on auttaa tarttumaan aiheeseen matalalla kynnyksellä sekä tunnistamaan oma ammatillinen rooli ja sen mahdollisuudet liikkumisen edistäjänä arjen asiakaskohtaamisissa.

Viisi noin 30 minuutin mittaista itseopiskeluteemaa sisältävät perustietoa muun muassaq liikkumisen merkityksestä, vinkkejä sopivan kynnyksen liikkeen löytämiseen sekä konkreettisia keinoja liikkumisen puheeksiottoon ja tarvittaessa jatko-ohjaamiseen liikuntaneuvontaan.

Lähteet

Köhler, H., Hagnäs, M., Timonen, M., Keinänen-Kiukaanniemi, S., Valjus, R., Rautava, P. & Vuorinen, V. 2017. Hoitava viestintä – lääkärin ja potilaan keskinäisviestinnän vaikuttavuus: Voidaanko hoidon laatua mitata hymiöillä? Duodecim: Lääketieteellinen aikakauskirja, 8, s. 735–741.

Leiman, M. 2015. Dialoginen ohjaus. Teoksessa Kauppila, P. A., Silvonen, J. & Vanhalakka-Ruoho, M. (toim.). Toimijuus, ohjaus, elämänkulku, s. 57–68. Itä-Suomen yliopisto. Joensuu.

Liikuntaneuvonta.fi s.a. Puheeksiottamisen tärkeys. Luettu 2.12.2025.

Mönkkönen, K. 2018. Vuorovaikutus asiakastyössä: Asiakkaan kohtaaminen sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus. Helsinki.

Tuunanen, K. & Kivimäki, S. (toim.) 2024. Liikuntaneuvonnan valtakunnalliset suositukset – toteuttaminen, yhteistyö ja arviointi (PDF-julkaisu). Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 389. Liikkuva aikuinen / Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Likes. Jyväskylä. Luettu 2.12.2025.

5. Moniammatillinen yhteistyö liikkumisen edistämisessä

Taru Simpura

Onnistunut ohjausvuorovaikutus vaatii tilan antamista asiakkaan omille ajatuksille ja kokemuksille sekä kykyä sovittaa yhteen eri näkökulmia. Koska asiakkaan tilanteet voivat olla monisyisiä, niiden ratkaiseminen voi edellyttää erilaista osaamista ja näkökulmia. Moniammatillinen työote voi tarjota keinoja vastata tähän kompleksisuuteen.

Moniammatillinen työote tarkoittaa eri ammattiryhmien osaamisen yhdistämistä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi, säilyttäen samalla kunkin asiantuntijan oman roolin ja vastuun. Yhteistyö ei ole staattinen rakenne, vaan dynaaminen prosessi, joka kehittyy vuorovaikutuksen ja luottamuksen kautta. Wenerin ja hänen kollegoidensa (2022) tutkimuksessa prosessia on kuvattu vaiheittaiseksi: ensin ammattilaiset hakevat tukea toisiltaan, sen jälkeen neuvottelevat rooleista ja toimintatavoista, ja lopulta syntyy vastavuoroisuus ja jaettu vastuu. Vastavuoroisuuden vahvistuminen näkyy esimerkiksi tilanteissa, joissa ammattilaiset pohtivat asiakkaiden haastavia tilanteita yhdessä keskustellen, näkökulmia vaihtaen ja tietoa jakaen sekä mahdollisia ratkaisuja pohtien. Vastavuoroisuutta voidaan vahvistaa fasilitoinnin keinoin esimerkiksi simuloiduissa asiakastilanteissa, joissa ammattilaiset pääsevät syvällisestikin pohtimaan asiakkaiden haastavia tilanteita yhdessä peilaten todellisiin mahdollisiin tapahtumankulkuihin. (ks. 7.2.4 Harjoitus: Ohjausvuorovaikutuksen harjoittelu moniammatillisena simlaationa)

Haasteita moniammatillisessa työssä voivat aiheuttaa resurssien rajallisuus, työn kuormittavuus ja tiedon siiloutuminen, esimerkiksi erilaisten it-järjestelmien takia. Myös organisaatiokulttuurien erot ja ajan puute voivat vaikeuttaa yhteisen ymmärryksen syntymistä. Lisäksi myös konkreettisten kohtaamisten poissaolot voivat johtaa siihen, ettei aito yhteistyö mahdollistu. Moniammatillisen yhteistyön onnistuminen edellyttää siltojen rakentamista, ymmärrystä rooleista ja yhteisten tilojen luomista.

Fasilitoiduissa kohtaamisissa yhteistä tilaa voidaan luoda sekä järjestämällä kiireettömiä, konkreettisia kohtaamisia että rakentamalla psykologinen tila, jossa jokainen kokee voivansa tuoda esiin oman näkökulmansa. Siltoja yhteistyölle on mahdollista rakentaa muun muassa erilaisten epävirallisten kohtaamisten kautta, kuten tauoilla tapahtuvien lyhyiden keskustelujen kautta. Kohtaamisten rakentamisessa voidaan tietoisesti pyrkiä välttämään kiireen tuntua lisääviä siirtymiä. Toisaalta taas selkeät fasilitoidut ryhmäreflektiot pyrkivät tarjoamaan turvallisen strukturoidun tilan keskustelulle esimerkiksi erilaisista omista syntyneistä havainnoista.

Onnistuessaan moniammatillinen yhteistyö tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia: se lisää asiakaslähtöisyyttä sekä vahvistaa ammattilaisten osaamista. Yhteinen tavoite, kuten asiakkaan liikkumisen edistäminen, voi toimia yhdistävänä tekijänä, kun se tehdään näkyväksi ja jaetaan toimijoiden kesken. Yhteistyön rakentuminen vaatii myös luottamusta vahvistavaa tuttuuden lisääntymistä. Kun toisen ammattirooli ja osaaminen avautuu, syntyy luontevampi vuorovaikutus, joka voi helpottaa yhteisen tavoitteen edistämistä eli asiakkaan liikkumisen tukemista.

Reflektio on keskeinen työkalu moniammatillisen yhteistyön edistämisessä. Ryhmätasoinen reflektio vaikuttaa lisäävän yhteistä ymmärrystä ja tuo esiin, niin konkreettisia yhteistyön mahdollisuuksia, kuin oivalluksia ohjausvuorovaikutuksen ja liikkumisen edistämiseksi asiakaskohtaamisissa. Moniammatillisissa kohtaamisen tilanteissa voidaan hyödyntää yhteisten keskustelujen lisäksi pienryhmäkeskusteluja, joissa pohditaan yhdessä muun muassa teeman herättämiä omia tunnereaktioita, toimintatapoja sekä sitä, miten opittua voidaan hyödyntää jatkossa. Nämä keskustelut voivat vahvistaa, niin luottamusta omaan ammattilaisuuteen, kuin auttaa näkemään työn merkityksen laajemmasta näkökulmasta.

Kun moniammatillinen yhteistyö toimii, se ei ainoastaan tue asiakkaan liikkumista laaja-alaisesti, vaan voi myös vahvistaa työyhteisön kykyä oppia ja uudistua. Tämä on erityisen tärkeää nykyisessä sosiaali- ja terveydenhuollon kontekstissa, jossa palvelujen integraatio ja vaikuttava asiakastyö ovat keskeisiä tavoitteita. Kokemukset osoittavat, että onnistunut yhteistyö vaatii rakenteiden lisäksi kulttuuria, jossa arvostetaan dialogia, jaettua asiantuntijuutta ja jatkuvaa reflektiota.

Lähteet

Schot, E., Tummers, L. & Noordegraaf, M. 2020. Working together: A systematic review on how healthcare professionals contribute to interprofessional collaboration. Journal of Interprofessional Care, 34, 3, s. 332–342. Luettu 7.12.2025.

Timperi, T. 2022. Sote-integraation edellyttämä monialainen yhteistyöosaaminen: Selvityshenkilön raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2022:22. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Luettu 17.12.2025.

UKK-instituutti 2024. Liikkumisen edistämisen lähtökohtia. Luettu 4.12.2025.

Wener, P., Leclair, L., Fricke, M. & Brown, C. 2022. Interprofessional Collaborative Relationship-Building Model in Action in Primary Care. Frontiers in Rehabilitation Sciences, 890001, 3, s. 1-11. Luettu 4.12.2025.

6. Liikkuminen ja luonto ammattilaisen työkaluna

Paula Harmokivi-Saloranta & Paavo Heinonen

Monelle asiakkaalle perinteiset vastaanottotilanteet voivat tuntua asetelmalta, jossa ammattilainen kysyy ja asiakas vastaa. Liikkumisen avulla sitä voidaan muuttaa: ollaan yhdessä toimijoita samassa tilassa, samassa pelissä, samalla kävelyreitillä. Kohtaamisen siirtäminen vastaanottohuoneesta liikkeeseen, esimerkiksi ulko- tai luontoympäristöön, tarjoaa asiakkaalle vähemmän “virallisen” tilanteen, mikä voi vähentää asiakkaan jännitystä ja helpottaa puhumista. Liike ja luonto tarjoavat konkreettisen, yhteisen tekemisen, jossa puhuminen voi syntyä luontevasti sivutuotteena. Liike itsessään myös auttaa säätelemään monia tunteita ja keskittymään. Lisäksi se tarjoaa onnistumisen kokemuksia ja ryhmään kuulumisen tunnetta.

Liikkuminen voi siis tarjota ammattilaiselle työvälineen asiakastyöhön. Sosiaali- ja terveysalalla liikkumista voi käyttää työvälineenä esim.

Ajankäytön ja lähiympäristön mahdollistaessa luonto tarjoaa lisäarvoa liikkumiseen. Luontoympäristössä liikkuminen tukee hyvinvointia monitasoisesti ja luo edellytyksiä paremmalle vuorovaikutukselle myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyössä. Tyrväisen ja hänen kollegojensa (2018) mukaan luonnossa oleilu vähentää stressiä sekä edistää emotionaalista tasapainoa, mikä lisää asiakkaiden valmiutta käsitellä omia asioitaan. Kun keho ja hermosto rauhoittuvat, myös keskustelun sujuvuus ja kyky jäsentää ajatuksia paranevat.

Luontoympäristö tasavertaistaa kohtaamisia tarjoamalla neutraalimman, vähemmän institutionaalisen tilan kuin perinteiset vastaanottohuoneet. Yhteinen liike, kuten kävely, vähentää kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen paineita ja helpottaa puheen aloittamista. Samalla luonnon ärsykkeet, kuten maisemat, äänet ja pienet yksityiskohdat toimivat neutraalina puheenaiheena, joka luo keskusteluun luontevia taukoja ja madaltaa jännitystä. Tämä on erityisen hyödyllistä tilanteissa, joissa asiakkaan voi olla vaikea tuottaa puhetta tai kohdata työntekijää perinteisessä asetelmassa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla onkin hyvät mahdollisuudet hyödyntää liikettä ja luontoympäristöä osana asiakastyön menetelmiä. Lyhyet ulkokävelyt, puistotapaamiset tai luonnon huomioiminen osana kuntouttavaa työotetta voivat tukea asiakkaan osallisuutta, itseilmaisua ja turvallisuuden kokemusta. Luonto voi auttaa myös ammattilaisia jaksamisessa ja työkuorman säätelyssä, sillä rauhallinen ympäristö edistää keskittymistä ja vähentää kognitiivista kuormitusta.

Liikkumisen ja luonnon käyttäminen työvälineenä vaatii tavoitteellisuutta, yksilöllisyyttä huomioiden asiakkaan mieltymykset ja tarpeet sekä turvallisuutta. Turvallisuutta luo yhdessä sovitut asiat, kuten mitä tehdään, missä ja kuinka kauan, huolehditaan tietosuojasta myös muissa ympäristöissä kuin vastaanottohuoneessa sekä säilytetään rajat ja roolit, jolloin ammattilainen säilyttää oman ammatillisen roolinsa, vaikka asetelma on rennompi. Näin liikkuminen ja/tai luontoympäristö toimii sekä hyvinvoinnin vahvistajana että vuorovaikutuksen laadun parantajana. Kun ammattilaiset hyödyntävät liikettä ja luonnon tarjoamia mahdollisuuksia tietoisesti ja tilanteeseen sopivalla tavalla, se voi tukea asiakkaiden toipumista, vahvistaa yhteistyösuhdetta ja tuoda kohtaamisiin selkeää lisäarvoa.

Lähteet

Davies, S. 2024. Walking and talking. Healthcare Counselling and Psychotherapy Journal, 24, 4, s. 8–13. Luettu 23.1.2026.

Kaasalainen, K., Tilles-Tirkkonen, T., Kasila, K., Poskiparta, M. & Vähäsarja, K. 2016. Metsästä motivaatiota liikuntaan ja painonhallintaan? Monimetodinen tutkimus miesten luontoliikuntaohjelmasta. Liikunta & Tiede, 53, 4, s. 72–80.

THL. 2025. Luonto ja osallisuus. Luettu 4.12.2025.

Tyrväinen, L., Lanki, T., Sipilä, R. ym. 2018. Mitä tiedetään metsän terveyshyödyistä. Duodecim, 134, 13, s. 1397–1403.

Tyrväinen, L., Tuulentie, S., Konu, H. & Komulainen, K. 2024. Luontomatkailun tutkimus Suomessa – historiasta tulevaisuuden tutkimussuuntiin. Matkailututkimus, 20, 1. Luettu 20.1.2026.

Luonnonvarakeskus & Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2024. Luontoympäristön terveysvaikutukset ja niiden taloudellinen merkitys. Luettu 14.1.2026.

7. Perusta liikkumisen edistämiseen – itsetuntemus, vuorovaikutus, reflektio

Paavo Heinonen, Jenni Lento, Taru Simpura & Tiina Laiho

Ohjaustilanteissa sanat ja menetelmät alkavat vaikuttaa vasta silloin, kun ammattilaisen ja asiakkaan välille on syntynyt yhteys. Siksi puheeksioton ja muiden ohjauksellisten toimien onnistuminen ei perustu ensisijaisesti käytettyyn suuntaukseen tai tekniikkaan, vaan vuorovaikutuksen laatuun. Kun vuorovaikutus toimii, se luo perustan kaikelle muulle asiakastilanteissa tapahtuvalle työskentelylle. Käsikirjassa nähdään itsetuntemuksen, vuorovaikutusosaamisen sekä reflektion luovan perustan laadukkaalle ohjausvuorovaikutukselle.

Itsetuntemus auttaa tunnistamaan omien uskomusten, kokemusten ja tunteiden vaikutuksia valintoihin ja havaintoihin niin vuorovaikutuksessa kuin liikkumisen edistämisessä. Kun itsetuntemus luo pohjan kohtaamiselle ja vuorovaikutukselle, yksilön on helpompi pysähtyä tarkastelemaan, miten hän toimii vuorovaikutuksessa ja miten hänen toimintansa tuottaa lisäarvoa asiakkaalle. Reflektio on puolestaan työkalu näiden kahden teeman syventämiseen. Reflektiota käytetään menetelmänä myös kahdessa ensimmäisessä osiossa, mutta reflektio taitona ja osaamisen syventäjänä käsitellään lopussa.

Vaikuttavan vuorovaikutuksen osaamisen kehittämisen kokonaisuudessa olennaista on mahdollistaa pysähtyminen ja tutkiminen niin yksin työskennellen kuin yhdessä toisten oppijoiden kanssa. Opettajan tehtävänä on huolehtia turvallisesta oppimisilmapiiristä, luottamuksen rakentumisesta sekä keskustelujen ja ajattelun fasilitoinnista. Käsikirjaan liitetyt harjoitteet tukevat näitä elementtejä ja tarjoavat opettajille konkreettisia keinoja vahvistaa opiskelijoiden osaamista liikkumisen edistämisessä.

7.1 Itsetuntemuksen merkitys

Itsetuntemuksella tarkoitetaan yksilön kykyä tunnistaa, ymmärtää ja hyväksyä omat ajattelutapansa, tunteensa, arvonsa, motivaationsa, vahvuutensa ja heikkoutensa sekä ymmärtää, miten nämä sisäiset tekijät vaikuttavat hänen käyttäytymiseensä ja vuorovaikutukseensa muiden kanssa. Se vastaa esimerkiksi kysymyksiin kuka ja millainen olen, miten ja miksi tunnen, koen, reagoin tai käyttäydyn eri tilanteissa. Hyvä itsetuntemus auttaa asiakastyötä tekevää ammattilaista tiedostamaan, miten hänen omat tunteensa ja toimintatapansa vaikuttavat vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa.

Itsetuntemuksen kehittyminen on jatkuva prosessi, jossa ihminen oppii tuntemaan itsensä syvemmin elämän eri osa-alueilla ja elämänvaiheissa. Itsetuntemuksen taidoista on apua pyrkimyksessä erottaa omat itseensä liittyvät tunteet, tarpeet ja ajatukset ulkomaailmasta sekä toisten tunteista, tarpeista ja ajatuksista. Itsensä kehittäminen edellyttää reflektiivistä ajattelutapaa sekä säännöllistä pysähtymistä itsensä äärelle. Reflektiosta, sen taidosta ja ammatillisesta kehittymisestä puhumme lisää luvussa 7.3.

Jokaisella meistä on kokemusta liikkumisesta ja liikunnasta, mutta harva on pysähtynyt miettimään: Mitä liikunnasta itselleni haluan? Mitä asioita liikunnassa arvostan? Tai millaisissa liikuntatilanteissa viihdyn ja miksi? Aikaisemmat kokemukset esimerkiksi koululiikunnan hiihtotunnilta, liikuntaharrastuksen yhteisharjoituksista tai perheen arkitottumuksista vaikuttavat siihen, millainen suhde liikkumista kohtaan on kullekin elämän varrella muodostunut. Tietoisuus omasta suhteesta liikuntaa ja liikkumista kohtaan on osa itsetuntemusta ja vaikuttaa siten siihen, millaisia arvoja liikkumista kohtaan annamme ja toisaalta, millaisin sävyin ja viestein liikkumisesta puhumme.

Syvällinen ymmärrys itsestä ja omasta roolista auttaa ammattilaista toimimaan rauhallisesti ja ammattimaisesti erilaisissa tilanteissa sekä tunnistamaan omat reaktionsa esimerkiksi asiakkaan tunteisiin, haastavaan käyttäytymiseen tai kiireeseen.

Hyvä itsetuntemus toimii hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa työskentelevän ammattilaisen vahvana perustana vuorovaikutustilanteissa. Syvällinen ymmärrys itsestä ja omasta roolista auttaa ammattilaista toimimaan rauhallisesti ja ammattimaisesti erilaisissa tilanteissa sekä tunnistamaan omat reaktionsa esimerkiksi asiakkaan tunteisiin, haastavaan käyttäytymiseen tai kiireeseen. Se tukee empaattista kohtaamista, parempaa vuorovaikutusta ja eettistä päätöksentekoa. Siten itsetuntemus luo perustan sille, että ammattilainen pystyy olemaan aidosti läsnä ja neutraali vuorovaikutustilanteessa, eivätkä omat ajatukset ohjaa keskustelua liikaa.

Jaana Karin (2016) mukaan jokaisen suhdetta liikkumiseen voidaan kuvata erilaisilla liikkujatyypeillä, jotka kertovat ihmisten moninaisista motiiveista, tunteista, kokemuksista ja arvoista liikkumista kohtaan. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammattilaisen on tärkeä tulla tietoiseksi omista liikkumiseen liittyvistä tunteista ja kokemuksista, sillä ammattilaisen suhde liikkumiseen vaikuttaa myös siihen, miten ja kuinka todennäköisesti liikkuminen otetaan puheeksi asiakastilanteissa. Tulemalla tietoiseksi omasta liikkumissuhteestaan, on mahdollista toimia tavoitteellisissa vuorovaikutustilanteissa asiakasta aidosti kuunnellen sekä yksilölliset tarpeet ja toiveet huomioiden.

Itsetuntemuksen suhdetta omaan liikkujaidentiteettiin voi lähestyä Liikkujatyyppi®-testin avulla. Testin tavoitteena on tunnistaa yksilöiden erilaiset suhtautumiset liikkumista kohtaan, syventää itsetuntemukseen linkittyvän liikkujaidentiteetin ymmärrystä sekä monipuolistaa mielikuvaa liikkumisen motiiveista ja merkityksistä. Hyvinvointialan ammattilaisen näkökulmasta testi auttaa havaitsemaan liikkumisen monet merkitykset ja käynnistää pohdinnan siitä, miten tukea eri liikkujatyyppejä edustavia asiakkaita. Kun ammattilainen ymmärtää itseään, hän kykenee kohtaamaan asiakkaan aidosti, yksilöllisesti ja tavoitteellisesti – tukien samalla sekä asiakkaan että omaa hyvinvointiaan.

7.1.1 Harjoitus: Podcast-kävely itsetuntemuksen äärelle

7.1.2 Harjoitus: Minä liikkujana ja liikkumisen edistäjänä

Lähteet

Carden, J., Jones, R. J. & Passmore, J. 2022. Defining self-awareness in the context of adult development: A systematic literature review. Journal of Management Education, 46, 1, s. 140–177. Luettu: 26.1.2026.

Dunderfelt, T. 2006. Voimavarana itsetuntemus. Kirjapaja. Helsinki.

Goleman, D. 1995. Emotional Intelligence. Bantam Books. United States.

Kari, J. 2016. Hyvä opettaja: luokanopettajaopiskelijat liikuntakokemustensa ja opettajuutensa tulkitsijoina. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Luettu: 20.1.2026.

London, M., Sessa, V. I. & Shelley, L.A. 2023. Developing Self-Awareness: Learning Processes for Self- and Interpersonal Growth. Annual Review of Organizational Psychology and Organizational Behavior, 10, s. 261–288. Luettu 14.1.2026

Lyytinen, N. 2022. Itsetuntemus – Miksi se on tärkeää ja miten sitä voi kehittää? Psykopodiaa-podcast. Vieraana Marjo Pennonen.

Sydänliitto. 2026. Testaa millainen liikkuja olet.

7.2 Kohtaaminen ja vuorovaikutus osana liikkumisen edistämistä

Ajatukset omista kyvyistä tai tahdosta liikkua eivät synny tyhjästä, sillä ne muovautuvat vuorovaikutuksessa muiden kanssa koko elinkaaren ajan. Se, miten ammattilainen liikkumisen puheeksioton tilanteissa kohtaa, kuuntelee, kysyy ja näkee asiakkaan, vaikuttaa siihen, millaisena asiakas näkee itsensä liikkujana tai millaisia asioita hänessä herää liikkumisesta siinä tilanteessa.

Vuorovaikutus on puhetta, kysymyksiä, vastauksia, eleitä, ilmeitä ja sanattomia viestejä. Vuorovaikutus ei ole sarja tekniikoita tai yksittäisiä keinoja, vaan tapa olla toisen ihmisen kanssa: miten kuulemme, näemme ja kohtaamme.

Se, miten ammattilainen liikkumisen puheeksioton tilanteissa kohtaa, kuuntelee, kysyy ja näkee asiakkaan, vaikuttaa siihen, millaisena asiakas näkee itsensä liikkujana tai millaisia asioita hänessä herää liikkumisesta siinä tilanteessa.

Vuorovaikutus on myös taitoa ja niissä kehittyminen on verrattavissa muihin taitoihin. Ne ovat käytännöllisiä ja harjoiteltavia taitoja, kuten aktiivinen kuuntelu, avoimet kysymykset, empatia, läsnäolo ja tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen. Nämä taidot eivät ole itsestään selviä, vaan vaativat pysähtymistä, reflektointia ja harjoittelua. Niitä ei myöskään opita koskaan ”valmiiksi”, koska asiakkaat, ammattilainen itse ja ympäristö ovat jatkuvassa muutoksessa.

Vuorovaikutustaidot ja erilaiset ammatillista vuorovaikutusta ohjaavat menetelmät, kuten motivoiva vuorovaikutus, ovat ammatillisen kohtaamisen keskeisiä ainesosia, mutta yksittäisinä tekoina ne eivät vielä kanna. Usein todetaankin, että sanoilla voi vaikuttaa vasta silloin, kun yhteys on ensin syntynyt. Ilman aitoa kohtaamista vuorovaikutus jää helposti pintatasolle, eikä asiakkaalle synny kokemusta kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta. Kohtaaminen luo vuorovaikutukselle perustan: se näkyy siinä, millaisena suhtaudun toiseen, miten kuuntelen ja millaista tilaa annan hänen kokemuksilleen.

7.2.1 Harjoitus: Ohjausvuorovaikutus ja siihen vaikuttavat tekijät

7.2.2 Harjoitus: Kuvaseinä

7.2.3 Harjoitus: Ohjausvuorovaikutuksen tarkastelu näkökulmaa vaihtaen

7.2.4 Harjoitus: Ohjausvuorovaikutuksen harjoittelu moniammatillisena simulaationa

Lähteet

Duncan, A. R., Jaini, P. A. & Hellman, C. M. 2020. Positive psychology and hope as lifestyle medicine modalities in the therapeutic encounter: a narrative review. American Journal of Lifestyle Medicine, 15, 1, 6–13. Luettu 30.11.2025.

Mönkkönen, K. 2018. Vuorovaikutus asiakastyössä: Asiakkaan kohtaaminen sosiaali- ja terveysalalla. Gaudeamus. Helsinki.

Novoa-Gómez, M., Córdoba-Salgado, O., Rojas, N., Sosa, L., Cifuentes, D. & Robayo, S. 2019. A descriptive analysis of the interactions during clinical supervision. Frontiers in Psychology, 10, 669. Luettu 4.12.2025.

Rast, K. A., Herman, D. J. & Swift, J. K. 2017. Perceived Impact on Client Outcomes: The Perspectives of Practicing Supervisors and Supervisees. SAGE Open. Luettu 4.12.2025.

Talvio, M. & Klemola, U. 2017. Toimiva vuorovaikutus. PS-kustannus. Jyväskylä.

Vehviläinen, S. 2020. Ohjaustyön opas: Yhteistyössä kohti toimijuutta. 4. korjattu painos. Gaudeamus. Helsinki.

7.3 Reflektion merkitys liikkumisen edistämisessä

Reflektio on keskeinen osa liikkumisen edistämisen ja liikkumisen puheeksioton ammatillista osaamista. Se tarkoittaa tietoista omien ajatusten, tunteiden, oletusten ja toimintatapojen tarkastelua. Reflektion avulla ammattilainen pysähtyy pohtimaan, miksi toimii tietyllä tavalla ja miten nämä vaikuttavat kohtaamiseen asiakkaan kanssa.

Liikkumisen edistäminen ja puheeksiotto tapahtuvat aina vuorovaikutuksessa. Se, miten ammattilainen kuuntelee, mitä hän huomaa, miten hän tulkitsee asiakkaan sanomisia ja millaisia ratkaisuja hän ehdottaa, on jatkuvassa yhteydessä hänen omiin sisäisiin kokemuksiinsa sekä niihin, joista hän on tietoinen, että niihin, joita hän ei vielä huomaa. Esimerkiksi ammattilainen ottaa liikkumisen puheeksi rutiininomaisella käynnillä ja kysyy asiakkaan liikkumista. Vastauksen saatuaan hän alkaa kertoa liikkumisen hyödyistä ja ehdottaa itselleen luontevaa tapaa liikkua ajatuksena auttaa asiakasta. Asiakas kuuntelee, mutta ei tuo esiin omaa arjen kuormitustaan ja kokemustaan siitä, ettei liikkumiselle juuri nyt ole tilaa. Huomaamatta keskustelua ohjaa ammattilaisen oma suhde liikkumiseen, eikä asiakkaan tilanne ja tarve pääse esiin.

Reflektio auttaa tekemään erilaiset taustalla olevat vaikutteet näkyviksi. Kun ammattilainen oppii tarkastelemaan omia tulkintojaan, tunteitaan ja reaktioitaan, hänen kykynsä toimia asiakaslähtöisesti vahvistuu.

Reflektio auttaa tekemään erilaiset taustalla olevat vaikutteet näkyviksi. Kun ammattilainen oppii tarkastelemaan omia tulkintojaan, tunteitaan ja reaktioitaan, hänen kykynsä toimia asiakaslähtöisesti vahvistuu. Ohjaustilanteista tulee turvallisempia, herkempiä ja paremmin asiakkaan tarpeita tukevia. Herkkyys ja turvallisen tilan luominen asiakasohjauksessa ovat erityisen tärkeitä liikkumisen edistämisessä, sillä liikkuminen koetaan usein hyvin henkilökohtaiseksi asiaksi. Asiakkaalla siihen saattaa liittyä voimakkaitakin tunteita, kuten jännitystä, pelkoa ja riittämättömyyttä. Etenkin, jos puhutaan liikunnasta.

Luonto tarjoaa erityisen otollisen oppimisympäristön reflektiolle. Luonnossa oleminen auttaa suuntaamaan huomion tähän hetkeen ja irrottautumaan arjen kiireestä, mikä tukee pysähtymistä ja oman ajattelun ja tunteiden tarkastelua. Ympäristön rauhallisuus ja yksinkertaisuus voivat helpottaa keskittymistä.

7.3.1 TREFFA-reflektiotyökalu

Reflektiosta puhutaan usein kuin saippuasta: kaikki tunnistavat käsitteen ja tietävät sen olevan tärkeää, mutta kun siihen yrittää tarttua, ote helposti lipsuu. Vaikka reflektio on tuttu sana ja osittain sitä tapahtuu luonnostaankin, sen sisältö ja käytännön toteutus jäävät monelle hahmottomiksi. TREFFA-työkalu tarjoaa rakenteen reflektioprosessiin kokemuksen tarkastelusta syvempään ymmärrykseen ja toiminnan kehittämiseen. Sen avulla reflektion jäsennys helpottuu, mikä auttaa opiskelijaa pysähtymään kokemuksen äärelle, tunnistamaan siihen vaikuttavia tekijöitä ja tekemään näkyväksi omaa ajatteluaan.

TREFFAA voi hyödyntää liikkumisen edistämisen reflektion monipuolistamiseen ja syventämiseen tarkastelemalla mallin sisältämiä teemoja, kuten ympäristön, osaamisen, vuorovaikutustaitojen ja uskomusten merkitystä ammatilliseen toimintaan. Näin reflektio ei jää yksittäisen tilanteen kuvaamiseksi, vaan tukee kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä siitä, miten erilaiset tekijät ohjaavat liikkumisen edistämistä eri tilanteissa ja ympäristöissä.

Seuraavissa luvuissa esitellyt harjoitukset ohjaavat reflektioon ja samalla avaavat TREFFA-työkalun käytön mahdollisuuksia. TREFFA-työkalua ei kuitenkaan tarvitse käyttää tässä esitellyllä tavalla, vaan sitä voi soveltaa ja muokata omiin tarpeisiin sopivaksi.

7.3.2 Harjoitus: Herättely reflektioon

7.3.3 Harjoitus: Reflektio taitona

Opettaja voi halutessaan liittää tehtävään yhteisen purkukeskustelun tai pienryhmätyöskentelyn, jossa opiskelijat voivat jakaa havaintojaan ja oivalluksiaan. Tässä, kuten muissakin reflektioharjoituksiin kuuluvissa keskusteluissa, opettaja voi ohjata opiskelijat käyttämään dialogia. Dialogissa olennaista on kuunnella, kiinnostua ja kysyä lisää siitä, mitä toinen kertoo, eikä kiirehtiä kertomaan mitä itse ajattelee.

Tässä, kuten muissakin reflektioharjoituksiin kuuluvissa keskusteluissa, opettaja voi ohjata opiskelijat käyttämään dialogia. Dialogissa olennaista on kuunnella, kiinnostua ja kysyä lisää siitä, mitä toinen kertoo, eikä kiirehtiä kertomaan mitä itse ajattelee.

Loppuyhteenvedossa olisi hyvä palata itse harjoituksen tavoitteeseen, eli reflektion taitoon ja haastaa opiskelijoita miettimään, mitä opiskelija sai tästä harjoitteesta ja miten ja missä hän mahdollisesti voisi reflektion taitoa seuraavan kerran hyödyntää. Tämä harjoitus on vasta pintaraapaisu reflektoinnin taitoon ja kehittyäkseen vaatii toistoja, syvyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

7.3.4 Harjoitus: Musiikki kokemukseni kuvaajana

7.3.5 Harjoitus: Roolini liikkumisen edistäjänä

Lähteet

Dewey, J. 1991. How we think. Prometheus Books. Lexington. (Alkuperäisteos 1910.)

Ferguson, H. 2018. How social workers reflect in action and when and why they don’t: the possibilities and limits to reflective practice in social work. Social Work Education, 37, 4, s. 415–427. Luettu 15.10.2025.

Fleck, R. & Fitzpatrick, G. 2010. Reflecting on reflection: Framing a design landscape. ACM International Conference Proceeding Series, 216–223. Luettu 16.10.2025.

Kolb, D. A. 1984. Experiential learning: Experience as the source of learning and development. Prentice‑Hall. Englewood Cliffs.

Korthagen, F. 2016. Inconvenient truths about teacher learning: Towards professional development 3.0. Teachers and Teaching, 23, 4, s. 387–405. Luettu 8.11.2025.

Korthagen, F. & Vasalos, A. 2005. Levels in reflection: Core reflection as a means to enhance professional growth. Teachers and Teaching: Theory and Practice, 11, 1, s. 47–71. Luettu 8.11.2025.

Körkkö, M. & Ketonen, L. 2023. Itsenäinen osaamisalue vai kaikkien taitojen äiti – Reflektiivisyyden merkitys opettajan osaamiselle. Kasvatus & Aika, 17, 1, s. 184–202. Luettavissa: . Luettu 9.11.2025.

Laiho, T., Simpura, T., Koivisto, O., Heinonen, P., Pitkälä, P. & Harmokivi-Saloranta, P. 2025. Liikkumisen edistäjänä sosiaali‑, terveys‑ ja liikunta‑alalla – oman ohjausosaamisen kehittämisen TREFFA‑työkalu.

Mönkkönen, K. 2018. Vuorovaikutus asiakastyössä: Asiakkaan kohtaaminen sosiaali‑ ja terveysalalla. Gaudeamus. Helsinki.

Pietilä, K. 2020. Reflektointi elämyspedagogiikassa. Teoksessa Karppinen, S., Marttila, M. & Saaranen-Kauppinen, A. (toim.). Seikkailukasvatusta Suomessa – pedagogisia ja didaktisia näkökulmia, s. 186–199. Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisuja 97. Helsinki.

8. Loppusanat

Tiina Laiho

Opettajilla on merkittävä rooli tulevien hyvinvoinnin ja terveyden parissa työskentelevien ammattilaisten liikkumisen edistämisen osaamisen kehittymisessä. Liikkumisen edistäminen ei ole erillinen tai vain liikunta-alan asiantuntijoiden vastuulle kuuluva tehtävä, vaan olennainen osa kokonaisvaltaista kohtaamista ja toimintakyvyn tukemista. Opetuksessa luodaan pohjaa sille, miten opiskelijat tulevaisuudessa suhtautuvat liikkumisen edistämiseen ja kokonaisvaltaiseen toimintakyvyn tukemiseen osana omaa työtään. Opettaja on avainasemassa vaikuttamassa esimerkiksi siihen, että liikkuminen nähdään samanlaisena puheeksioton kohteena ja toimintakyvyn tuen keinona kuin muut elintavat, kuten uni, ravinto tai päihteet.

Opettajan vaikutus opiskelijoiden osaamiseen syntyy ennen kaikkea arjen kohtaamisissa: siinä miten liikkumisen teemat tehdään näkyviksi ja millä arvostuksella niistä puhutaan. Jokainen keskustelu ja esimerkki muovaa opiskelijoiden käsitystä liikkumisen merkityksestä osana ammatillista identiteettiä. Turvallinen oppimisilmapiiri, jossa liikkumista voidaan käsitellä ilman suorituspaineita tai normatiivisia odotuksia, antaa opiskelijoille tilaa pohtia omaa suhdettaan aiheeseen. Samalla se opettaa heitä kohtaamaan asiakkaat sensitiivisesti ja kunnioittavasti.

Pedagogiset valinnat ratkaisevat, miten luontevasti liikkumisen edistäminen kytkeytyy osaksi eri ammattialojen opetusta. Liikkumisen edistämistä voidaan integroida osaksi erilaisia opintojaksoja reflektiivisten tehtävien, sanoitusten ja työelämälähtöisten esimerkkien avulla ilman, että sille varataan oma erillinen opintojaksonsa, etenkin kun se ei aina ole mahdollista. Opetuksen ei myöskään tarvitse rakentua liikunnan substanssitiedon tai fyysisen aktiivisuuden varaan. Keskeistä on auttaa opiskelijoita tunnistamaan liikkumisen moninaisuus ja merkitykset sekä näkemään liikkumisen edistäminen osana omaa ammattialaansa.

Vaikka opiskelijat omaksuvat opintojensa aikana valmiuksia tarkastella ja hyödyntää liikkumista osana ammatillista asiakastyötä, osaaminen voi jäädä piiloon työpaikkojen rakenteiden, kiireen ja vakiintuneiden toimintakulttuurien vuoksi. Kun työelämän todellisuus ei tarjoa tilaa tai tukea liikkumisen edistämiselle, koulutuksessa opittu osaaminen helposti haihtuu eikä koskaan pääse muuttamaan käytäntöjä.

Tämä kuilu koulutuksessa omaksuttujen taitojen ja työelämän arjen välillä voi olla ratkaiseva este sille, ettei opiskelijoiden oppima ajattelutapa muutu toiminnaksi. Juuri siksi opettajien työ ei rajoitu luokkahuoneeseen: he ovat keskeisessä roolissa auttamassa opiskelijoita ymmärtämään, miten osaamista voidaan soveltaa ja viedä eteenpäin myös epävarmoissa ja muuttuvissa työympäristöissä. Kun opiskelijat oppivat tunnistamaan mahdollisuuksia vaikuttaa ja löytämään keinoja tuoda osaamistaan esiin myös haastavissa tilanteissa, he voivat olla niitä ammattilaisia, jotka asteittain muovaavat työyhteisöjensä toimintaa ja avaavat tilaa liikkumisen edistämiselle sielläkin, missä sitä ei vielä nähdä.

Opettajilla on työllään mahdollisuus vahvistaa opiskelijoiden uskoa siihen, että heidän roolinsa työelämässä voi olla muutosta synnyttävä, ei vain olemassa oleviin käytäntöihin mukautuva. Taitojen harjoittaminen arvostavan ja rakentavan keskustelun käymiseen myös liikkumisen edistämisestä, antaa opiskelijalle kokemuksen siitä, että he voivat vaikuttaa ja tulla kuulluiksi. Tämä rohkaisee heitä näkemään itsensä toimijoina, jotka voivat muovata työyhteisöjensä tulevaisuutta yhteistyössä muiden kanssa.

Liikkumisen edistämisen osaamisen tukeminen ei edellytä opettajalta omaa liikunnallista identiteettiä, liikunta-alan erityisosaamista tai henkilökohtaista esimerkillisyyttä liikkumisen määrässä. Ei siis tarvitse viihtyä verkkareissa opettaakseen liikkumisen edistämistä. Riittävää on, että opettaja tunnistaa liikkumisen edistämisen arvon, antaa sille tilaa opetuksessa ja suhtautuu siihen avoimesti ja arvostavasti. Opettaja voi toimia rohkeana suunnannäyttäjänä tekemällä näkyväksi sen, että liikkumisen edistämistä voi tehdä moni tavoin ja se on luonteva osa ammattitaitoa ja rakentuu eri ammattikuntien olemassa olevien vahvuuksien varaan.